MTX Mototrax (PS2, Xbox)
Motocross ja etenkin supercross on Atlantin takana iso laji: supercross ja freestyle-kilpailut keräävät stadioneille kymmeniä tuhansia katsojia, ja töllön avulla laji on tullut tutuksi myös meille pororajan asukeille.
Activisionin julkaisema ja Left Field Productionsin kehittämä MTX Mototrax
on motocross-peli, jonka luvataan olevan ”the ultimate motocross experience”. Ja kyllä tämä ainakin jossain mielessä niitä äärirajoja kolkuttelee.
MTX sisältää 125- ja 250-kuutioisten moto- ja supercross-sarjojen lisäksi freestyle- eli temppukilpailut sekä freeride-kenttiä, joilla kikkailu ja ajaminen on vapaampaa. Yksinpelin uramoodin lisäksi käytössä on moninpeli kaverin kanssa jaetulla ruudulla sekä kisaaminen Xbox Liven avulla enintään
kahdeksan kaverin kesken.
Kaikki radat ovat näyttäviä. Kolikon kääntöpuoli on, että ne ovat usein
aika vaikeita. Peli onkin sekoitus tiukkaa simulaatiota ja puhdasta arcade-kaahausta soramontulla. Ja vaikka itse ohjauksen ja hyppäämisen oppii helposti, on temppujen tekeminen ja eri kilpailujen voittaminen
aivan toinen asia.
Näyttäviä temppuja tehdään suuntaohjaimen ja kahden eri napin comboilla. Temput ovat hyvin animoituja, ja niitä kuvaava stunt-kamera on onnistunut.
Temppujen ongelma liittyykin niiden tekemiseen: kahta kättä ja keskittymistä vaativa peli palkitsee pelaajan usein tekemällä väärän tempun, tai jättää tekemättä sen kokonaan. Tietyissä freestyle-kilpailuissa pelaajan pitää suorittaa määrätyt temput vapaassa järjestyksessä. Tällöin peli voi jättää tempun listalle, vaikka suoritus onnistuisi ja tempun nimi lukisi vielä ruudussa. Freestyle-kilpailuja tahkosin läpi kolme, ja vasta
viimeisen kohdalla uskoin että ongelma ei ollut osaamisessa: peli ei vain toimi.
No, onneksi on vielä mahdollisuus rehtiin moto- ja supercrossiin. Sarjoja läpi pelatessa huomaa, että päivän sana on virheettömyys. Radat ovat sen verran vaikeita, että mikäli mokaa yhdenkin hypyn, jää keskelle kumpuja ilman vauhtia, jota tarvitsisi reilusti suorittaakseen neljä seuraavaa hyppyä. Tällä välin seitsemän tekoälykuskia puhaltaa ohi ja nopeasti.
Positiivista on, ettei eri pyörien välillä ole juuri eroa, vaan paremmuus ratkaistaan ajamalla. Negatiivista on, että ajamisesta on tehty liian vaikeaa.
Tähän mennessä on siis selvää, ettei kyseessä ole mikään vuoden peli. Mutta
silti äärimmäisen koukuttava kokemus. Pelaamisen helppous ja kisaamisen tarjoama adrenaliinipamaus on melkoinen. Jännitys tiivistyy jo startissa, josta on saatu motocrossille tyypillinen sähköisen nopea
reaktiotaisto. Parhaimmillaan kilpailut ratkaistaan vasta viimeisissä mutkissa, pahimmillaan kärki menee menojaan jo ensimetreillä.
Musiikki on erinomaista, jos pitää raskaammasta rokista ja heavystä. Ainoa miinus pelin laadukkaassa musiikkitarjonnassa on sen vähäinen määrä. Onneksi peli sallii myös oman
musiikin hyödyntämisen Xboxin kovalevyltä.
Heti bugittavan temppuilun ja sikavaikeiden ratojen jälkeen pelissä ärsyttää eniten siihen ängetty tuotemerkkien eli mainosten määrä. Uramoodissa pelaajalle satelee menestyksen myötä sponsoritarjouksia, ja tätä kautta on mahdollisuus ostaa ajovarusteensa melkeinpä jokaiselta vähänkään katu-uskottavalta saapas-, hanska,-, kypärä-, tai ryysyvalmistajalta. Kun
voittaa kisan, saa rahaa myös sponsoreilta. Vaikka tekijät varmasti perustelisivat ominaisuutta realismiin pyrkimisellä, on kysymys häikäilemättömästä mainonnasta, jolla ei ole mitään tekemistä itse pelaamisen kanssa.
Ikävä asia on myös se, että kisoja tai temppuja ei voi katsoa hidastuksina.
Uramoodissa käytettävä PDA, jonkinlaista kämmentietokonetta imitoiva vekotin, on joiltain osa-alueiltaan naurettava. Esimerkiksi sähköpostit managerilta ja sponsoreilta noudattavat aina samaa kaavaa, kuten myös postilaatikkoon tipahtava ”uutislehtinen”. No, sehän on sitä roskapostia se.
Väkisinkin mieleen hiipii ajatus siitä, että se aika joka kului eri tuotemerkkien koodamiseen, olisi kannattanut käyttää kömpelön temppumoottorin hiomiseen ja tekoälyn viilaukseen. Silloin puhuttaisiin jo
erinomaisesta motocross-pelistä.
