Uusimmat

MySims (DS, Wii)

09.11.2007 12:43 Petteri Kaakinen

EA ja Maxis iskivät aikoinaan kultasuoneen ensimmäisellä The Sims -pelillä. Sen seurauksena Sims-sarjaan on julkaistu jo niin monta lisäosaa, että heikoimpia ihan hirvittää. EA:n linjauksesta poiketen MySims paljastettiin yllättäen ensimmäisenä Japanissa.

Syykin on selvä. Realistisemmat ihmishahmot olivat vaihtuneet pienempiin ja isosilmäisiin söpöilyhahmoihin. Muutenkin peli muistuttaa tuntuvasti erästä Nintendon Japanissa useita miljoonia kopioita myynyttä peliä. Harmi vain, että muutosprosessissa on selkeästi unohdettu mistä Sims-peleissä on oikeastaan kyse.

Human Crossing

Kyllä vain. MySims on räikeän selvä kopio Animal Crossingista parilla uudella ja The Simsistä tutulla mausteella. Tavoitteena on nostattaa autioitunut kaupunki takaisin sen menneen kukoistuksen tasolle ja ylikin. Pelaaja toimii kaupunkia korjaavana remonttimiehenä, joka rakentaa pikkuihmisten mieliksi niin taloa kuin pienempääkin esinettä.

Aluksi pelaaja voi tutkia pelkkää kaupunkia, mutta myöhemmin materiaalia voi kerätä myös kaupungin ulkopuolelta. Uusilla alueilla ei ole juuri mitään muuta virkaa kuin toimia harvinaisempien materiaalien loppumattomana lähteenä. Uusia asukkaita voi paimentaa ydinalueen ulkopuolelle, jos on ahdasta..

Pelaaminen muuttuu nopeasti saman kaavan toistamiseksi. Aluksi pelaaja tiedustelee kaupungin asukkaalta, mitä tämä haluaa. Tehtävän saamisen jälkeen etsitään tarvittava määrä oikeita rakennustarpeita. Sitten siirrytään työpajaan, jossa pelaaja kasaa palikoista tuolin, sängyn tai muun huonekalun. Repeat ad infinitum. Paras puoli tässä kaikessa on rakennettujen esineiden koristelu. Tekemiään huonekaluja voi koristella tietyn rajan sisällä mielensä mukaan, mikä tuo nikkarointiin oman mausteensa.

Animal Crossing keskittyy kyläläisten kanssa keskustelemiseen ja kaikenlaisiin aktiviteetteihin, mutta suurin osa MySimsin ajasta kuluu talojen ja huonekalusteiden rakentamiseen sekä siihen tarvittavien rakennusosien etsimiseen. Kaupungin asukkaihin ei pääse syntymään minkäänlaista tunnesidettä, koska pelaaminen keskittyy lähinnä ihmisten rakennustarpeiden tyydyttämiseen. Pelaajan rooliksi jääkin vain kylän remontti-Reiskana toimiminen. Ihmissuhteet jäävät taka-alalle, mikä on tämänkaltaisessa ja erityisesti Sims-sarjan pelissä suuri virhe.

Pelaajan hahmon ei tarvitse edes nukkua, saati sitten syödä, ansaita rahaa tai yrittää löytää itselleen kumppania. Keskusteleminenkin rajoittuu joko ystävälliseen tai vihamieliseen lausahdukseen. Kyläläisten kanssa rupattelu ei ole tarpeeksi monipuolista, että sitä jaksaisi harrastaa muuten kuin rakennusosia saadakseen.

Ainoastaan rakentamisella on väliä. Se ajaa peliä eteenpäin. Tämä on lopulta pelin suurin heikkous. Vaikka rakentelu itsessään on viihdyttävää, MySimsissä ei ole mitään muuta järkevää tekemistä. Kaupungin seppänä toimiminen saattaa olla hauskaa muutaman tunnin, mutta sitten alkaa jo kaivata jotain muutakin tekemistä, mitä tästä pelistä ei lopulta löydy. Moninpeliäkään ei ole tarjolla, mikä lyhentää pelin ikää entisestään.

Kulmikasta söpöilyä

MySimsiä ei heti uskoisi Wii-peliksi. Grafiikoiden palikkamainen tyyli näyttää sen verran yksinkertaiselta. Latailusta aiheutuvaa töksähtelyä lukuun ottamatta peli kuitenkin pyörii sulavasti ja hahmojen liikkeet on animoitu hyvin. Pelin äänimaailma on mitäänsanomatonta. Musiikki on yksinkertaista pimputtelua, joka menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Asukkaat höpisevät keskenään puhuen siansaksaa, mikä käy nopeasti yksitoikkoiseksi.

 Niin paljon kuin MySims yrittääkin olla esikuvansa kaltainen, siitä puuttuu se lämminhenkisyys ja persoonallisuus, mikä tekee Animal Crossingista niin omalaatuisen elämyksen. Kaupungin asukkaat eivät kerää sympatioita puolilleen samalla tavoin kuin Nintendon luomuksen hullunkuriset eläinhahmot. Peli ei myöskään tarjoa riittävän monipuolista tekemistä.

Mikäli rakentelun ympärille olisi kehitetty muutakin puuhastelua ja monipuolisempaa vuorovaikutusta, olisi MySims voinut olla erinomainen vaihtoehto Animal Crossingille sekä onnistunut askel uuteen suuntaan koko Sims-sarjalle. Tällaisenaan se toimii lähinnä virtuaalisena legopalikoiden kasailun korvikkeena.

 

Tekijä: Electronic Arts
Julkaisija: Electronic Arts
Testattu: Nintendo Wii
Saatavilla: Nintendo Wii, Nintendo DS
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.suomi.ea.com/games/10795/

 

Lue lisää eDomesta

Euroviisuhuumaa: Assembly vilahti viisuissa, DJ. Bobon vampyyribiisi Sims 2:ssa

Outoja tapahtumia Sims 2 -maailmassa

Radosimsin Sims-missikisa puree Sims-kansaan

SimCity Societies: poliisivaltioita ja kukkahippikommuuneja

Simit hukkateillä: The Sims 2 Autiosaari

Sims 2 (PC)

Sims 2: Elämäntarinat (PC)

Sims 2: Lemmikkielämää (GC, PC, PS2)

Sims 2:een julkaistaan H&M Muodin kamasetti

Sims-missikisat – äänestä suosikkiasi