Need for Speed: Undercover (PS3, Wii, 360)

27.01.2009 15:05 Mikko Rekola

Niin kuin kesää seuraa talvi, seuraa vanhaa Need for Speedia vuosittainen jatko-osa. Electronic Artsin sotaratsu on muodostunut monissa piireissä synonyymiksi arcadetyyliselle autopelille. Sarjan uusin osa vie peitehommiin ja palauttaa autot takaisin liikenteen kilparadoilta. Lopputulos on tuttu, mutta hengetön kaahailu joka pysyy lupauksissaan.

Undercover tarjoaa pelaajalle mahdollisuuden ujuttautua poliisin peitehommiin alamaailman katukisojen kautta. Näkökulma on mielenkiintoinen, mutta ideaa ei käytetä tarpeeksi hyväksi. Työn perimmäinen olemus selviää ainoastaan elokuvamaisessa juonenkuljetuksessa, jotka on toteutettu aitojen näyttelijöiden voimalla. Elävät ihmiset tuovat tarinaan särmää, joka kuitenkin puuttuu kilpailuista.

Tapahtumapaikkana toimii moderni amerikkalaiskaupunki, joka on jaettu neljään suurempaan osaan. Asfalttipinnoitteisia väyliä löytyy yli 150 kilometrin matkalta. Ympäristö tuo mieleen tusinan verran kaupunkeja, mutta katuja vaivaa hengettömyys. Tiet ovat yksitoikkoisia ja pahimmillaan identtisiä kopioita toisistaan. Missä ovat rotkot, kymmenien metrien hyppyrit ja rapaiset työmaat?

Ajaminen itsessään on aloittelijaystävällistä, mutta samalla tylsistyttävää. Autosta riippumatta ohjaustuntuma ovat kevyt ja pinnallinen. Nelipyörät reagoivat kuljettajan ohjeisiin tunnollisesti pienellä viiveellä, mutta ilman minkäänlaista haasteellisuutta. Pitoa löytyy vaikka muille jakaa ja kaiteista voi ottaa surutta tukea mutkan mennessä pitkäksi. Kaikki ProStreetissä nähdyt keveät simulaatiopiirteet on karsittu juurineen pois.

Escort vai Veyron?

Pelin mukavin yllätys löytyy autovalikoimasta, sillä valikoimassa nähdään muutama todellinen helmi. Vuoden 1996 Escort Cosworth, 2008 Shelby GT500KR ja 2006 Bugatti Veyron 16.4 ovat monille autojen ystäville käsitteitä. Autoja on ilahduttavasti myös useilta vuosikymmeniltä aina 1960-luvun lopusta nykypäivään. Asiaankuuluvasti menopelejä voi viritellä ostamalla niihin lisensoituja vara-osia ja tuunaamalla myös peltipinnoitteet oman mielen mukaisiksi.

Autopelissä on myös… autoja.

Tehtävät noudattavat ajotuntuman ohella tuttua sapluunaa. Aja, voita, tienaa ja etene tarinassa. Kilpailumuodoista on muutamia variaatiota, joissa useimmissa pitää ylittää viiva ensimmäisenä tai päästä vastustajista karkuun ennalta tutulla reitillä. Peliympäristön tarjoamaa vapautta ei kuitenkaan käytetä tarpeeksi hyväksi kilpailuissa, vaan ne muuttuvat pian piinaavaksi puurtamiseksi. Piristystä synkkään arkeen tuo poliisin eksyttäminen, joka tarjoaa mukavaa vaihtelua kaavamaiseen kisaamiseen

Pientä muutosta kaipaisi myös ulkoasu, joka on kiillotetuista pinnoista huolimatta viimeistelemätön. Autot ja asfaltti ajavat asiansa, mutta rakennukset ja maisemat kaipaisivat elävyyttä. Ongelmia aiheuttaa myös pahasti takerteleva ruudunpäivitys, joka haittaa pelattavuutta ruuhkaisiksi yltyvissä kilpailuissa. Elokuvatähti Maggie Q:n tähdittämät juonenkuljetukset ovat puolestaan onnistunut vastakohta pelin graafiselle annille, pätkät ovat tyylikkäitä ja omaperäisiä nostaen kokonaisuuden laatuvaikutelmaa. Valitettavasti se tärkeämpi puoli on kuitenkin täynnä ongelmia.

Se pakollinen pelikuva.

Peitehommista paskahommiin

Undercoveria ei pelasta edes verkkomoninpeli, joka jatkaa ideaköyhällä linjalla tarjoten sisältöä vain pakon edessä. Pelimuodoista poliisi ja rosvo on potentiaalinen, mutta onnistuminen vaatii monipuolisempaa toimintaa ja mahdollisuutta muunnella pelimuodon asetuksia portaattomasti. Verkkomoninpelistä huokuu kehittäjien ideoiden köyhyys ja väsymys.

Need for Speedien viimeisin ansaitsee päälleen mustan peiton, sillä peitehommat osoittautuvat kauttaaltaan setelinipulta tuoksuvaksi huijaukseksi. Ero edelliseen osaan verrattuna on poikkeuksellisen suuri, varsinkin kun mittarina on superlatiiveillakin kehuttu NFS ProStreet. Pelisarjan intohimoisimmille ystäville Undercover voi maistua keskinkertaisena välipalana, muiden kannattaa suunnata katse muualle.

Tekijä: EA Black Box
Julkaisija: Electronic Arts
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360, Wii
Pelaajia: 1-8
Pelin kotisivu: http://www.needforspeed.com/
Mikko Rekola

Toinen mielipide (PS3)

Ikiauringon alla paistattelevaan Tri-Cityn suurkaupunkiin sijoittuva Need For Speed Undercover on Carbonin tavoin juonellinen peli, jossa kaahailua halkovat lyhyehköt aidoin näyttelijöin taltioidut videopätkät. Harmillisesti Undercoverin taustatiimissä ei ole yhtä päteviä hyvän huonon maun taitajia kuin Command & Conquer -sarjassa, sillä siinä missä jälkimmäinen painottaa kieli poskella -fiilistä ja pönkittää kokemusta ihanilla b-luokan näyttelijöillä, Undercoverin välipätkistä puuttuu itseironia tyystin.

En muista milloin viimeksi olen pelannut kokoversiona myytävää konsolipeliä, joka nykii yhtä pahasti kuin Need For Speed Undercover. PS3-version ruudunpäivitys takeltelee jatkuvalla syötöllä niin pahasti, että pelaajan on skarpattava joka mutkassa kyetäkseen kompensoida sulavasta diashow’ksi ja takaisin venkoilevan kuvasarjan kampatessa pelattavuutta hetkestä toiseen. Xbox 360 -version kerrotaan selviävän hieman vähemmällä nytkyttelyllä, mutta ero on puskaradion mukaan pienehkö.

Autopelille kyseessä on ykkösluokan pelintappaja. EA:n kokoisen pajan ei kuvittelisi kehtaavan julkaista näin roisisti viimeistelemätöntä tuotosta markkinoille, etenkin kun kyseessä on yksi firman suurimmista lypsylehmistä. Ruudunpäivityksen nytkähtely ei tunnu olevan riippuvainen ruudulla näkyvien objektien määrästä, joskin kilpailujen välillä tallentuva peli tahtoo satunnaisesti jämähdellä kovalevyn raksuttaessa. Kesken kilpailun nykimisen perimmäinen efekti herpaa keskittymistä kuin jatkuvasti nilkoille potkiva apukuski.

Toisin kuin pelisarjalle nyrpistelevät autopelikulinaristit, allekirjaillut on aina nauttinut Need For Speed -peleistä. Viihdyttävällä, tyylikkäällä ja Hollywood-hengessä pullistelevalla kaahailulla on paikkansa maailmassa – muttei tällaisena. Siksi pyydänkin, että jätätte Need For Speed Undercoverin suosiolla kaupan hyllylle. Hirvittävän viimeistelemätön ja äkkipikaisten suunnitteluratkaisujen rasittama peli ei pärjää alkuunkaan esimerkiksi Midnight Club L.A:lle millään osa-alueella, ja rahastuksen ilkeä jälkimaku hieroo makunystyröitä kuin ruosteinen juustoraastin.

Jason Ward