Panzer Corps: Wehrmacht (PC)

29.12.2011 16:16 Jari Mikkonen

Tekijä: Slitherine
Julkaisija: Matrix Games
Testattu: PC, Windows 7 64-bit, AMD Phenom II X6 1090T 3,2GHz, 8Gt muistia, GeForce GTS250
Saatavilla: PC
Pelaajia: 1, 2 (Slitherinen PBEM-palvelin)
Laitevaatimukset: Windows XP, Vista tai 7, Pentium 4 tai vastaava, 1 Gt (XP) tai 2 Gt (Vista/7) muistia, vähintään 1024×600 resoluutio
Pelin kotisivu: Panzer Corps: Wehrmacht
Arvostelija: Jari Mikkonen

”Puolan johto on vaihdettava”, tokaisi Aatu 1939. ”Berliinin munkki on syötävä”, vastasivat Churchill, Stalin ja Roosevelt. Kumpi vai kampiakseli voitti?

Matrix Games on kunnostautunut paitsi uusien indie-strategiapelien julkaisijana, niin myös vanhojen pelisarjojen uudelleenlämmittelijänä. Lopputulos on vaihdellut (kts. Panzer Command). Panzer Corpsin osalta noudatetaan sitä parempaa linjaa, eli innoitusta haetaan menneisyydestä mutta toteutus noudattaa nykystandardeja.

Historiatietoiskuna taaperoille kerrottakoon, että SSI:n Panzer General oli 1990-luvulla vuoropohjaisille strategiapeleille suunnilleen sitä, mitä Command & Conquer oli reaaliaikaisille strategiapeleille. Eli hemmetinmoinen hitti, jota seurasi sellaisia jatko-osia kuin Allied General (hyvä), Pacific General (hyvä), Fantasy General (erinomainen), Star General (sysip***a), uusitulla enginellä Panzer General 2 (ok), People’s General (ok) ja myöhemmät Panzer General 3D:t (ok). Brändin viimeinen esiintyminen oli Xbox 360:lle latauspelinä lohkaistu lautapelimäinen Panzer General Allied Assault, josta tehtiin myös fyysinen lautaversio.

Tarjontaa on siis ollut paljon, mutta aivan sitä alkuperäisen Panzer Generalin tenhoa ei yksikään jatko-osa ole onnistunut saavuttamaan: sitä tunnetta, kun voi pisteitä uhraamalla suostutella Francon sallimaan hyökkäyksen Gibraltarille jotta Italian laivasto voisi tukea Operaatio Merileijonaa Britanniaa vastaan. Viime aikoina on tullut vastaan vain yksi yhtä kahjoja skenaarioita tarjoava strategiapeli, ja se on ilmainen Panzer General Forever, joka toi alkuperäisen PG:n sisällön nykyajan Windowseille yhteensopivaksi. Kannattaa tsekata.

Faniprojektin takana ollut Alex Shargin on kuitenkin vienyt harrastuksensa astetta pidemmälle. Panzer Corps on kuin alkuperäinen Panzer General steroideilla. Ja DLC:llä. Jep, muodikkaasti myös maksullista lisäsisältöä on saatavilla.

Rugged defense!

Pelimekaniikaltaan Panzer Corps tallaa osin tuttuja polkuja, eli kenraalinura alkaa muutamasta kehnosta jalkaväki- ja panssariyksiköstä syksyllä 1939, ja heidät on tarkoitus kouluttaa paatuneiksi veteraaneiksi ja aseistaa raskain asein, kun uusia teknologioita tulee tykö ja jos arvostuspisteet vain antavat myöten. Arvostuspisteitä, joita heruu kaupunkien valtaamisesta, vain on aina kovin niukalti, joten on mietittävä, haluaako täydennykseksi kalliita eliittikeijoja vaiko halpoja tusinapaavoja.

Taisteluosastojen koostumusta on aina harkittava tarkoin, sillä aselajien yhteistoiminta on avain voittoon. Kovapintaisinkin Tiikeri nöyrtyy kaupunkiin linnoittautuneen jalkaväkiosaston edessä. Mutta kun sitä höykyttää ensin tykistöllä ja ilmavoimilla ja pistää pioneerit perään, alkaa jo tapahtua. Tämä prosessi pitäisi saada mahdollisimman sulavaksi, sillä salamasodassa on aina kiire eteenpäin. Pieniä osasia Panzer General 2:sta on otettu mukaan, eli voittoisan taistelun jälkeen yksikkö voi saada kokeneen komentajan bonuksia, kuten ylimääräisen hyökkäyspisteen tai kyvyn nähdä kauemmas.

Visuaalisesti peli on jotakuinkin niin näyttävä kuin PG-klooni voi olla olematta imelä: alkusodan vempeleet ovat tehokkaan näköisiä, mutta vuonna 1945 ne vasta munakkaalta näyttävätkin ja myös räjähtävät kuin Renny Harlinin elokuvassa. Taustat eivät paljoa koreile, mutta ovat selkeitä ja hoitavat hommansa. Samaan aikaan pelin musiikki on ehkä siedettävin sotapelimusiikkiraita mihin olen tähän asti törmännyt, ja pontevat äänitehosteet herättävät primaalisen vietin maailmanvalloitukseen. Vroom vroom, pau pau!

Tekoäly oli jo alkuperäisessä Panzer Generalissa ok tasoa, nyt se osaa potkaista arkaan paikkaan jo niin hyvin ettei sijaa vapareille parane jättää. Jos oikeasti epäreilua vastusta etsii, niin se onnistuu kahden ihmispelaajan välillä, Slitherinen oman PBEM++ palvelun kautta. Systeemi toimii näppärästi, ja palvelussa näkyi pyörivän aivan riittävästi pelaajiakin.

Meine Kampagne

Alkuperäisen Panzer Generalin tuntua syö Pohjois-Afrikan puute jota edes mukana tuleva skenaarioeditori ei korjaa, sillä minkäänlaisia aavikkografiikoita ei ole (saas nähdä, korjaako jokin tuleva patchi tai modi ongelman). Vallattavaa piisaa silti, Moskovasta Los Angelesiin asti. Ja jos sotatoimet menevät peffalleen, pääsee parhaimmillaan puolustamaan Saksaa kahta rintamaa vastaan. Todettakoon, että monet kartat ovat, jos eivät suoria kopioita, niin aika yksityiskohtaisia mukaelmia Panzer Generalista kuitenkin. Tämä ei ole moite.

Pääkampanjoita on neljä, Puolasta 1939 alkava kampanja on pisin, minkä lisäksi sotaretkensä voi aloittaa myös suoraan Barbarossasta 1941 tai Italiasta tai Kurskista 1943 kun torttu on jo läsähtänyt Saksan propelliin. Kaikki kampanjat ovat Saksan vinkkelistä, liittoutuneiden riveihin halajavien on tyydyttävä samojen taisteluiden pelaamiseen erillisinä, joko yksinpelinä tai ihmistä vastaan.

Yksinpelitehtävien lisäksi mukana tulee 14 varta vasten moninpeliin tarkoitettua skenaariota. Jos tämä ei riitä niin skenaarioeditorilla voi luoda omia tekeleitään, ja Slitherinen sivuilta löytyykin jo läjäpäin yksin- ja moninpeliskenuja ja kampanjoitakin.

Testattuina olleet maksulliset DLC-laajennukset (1939 ja 1940 grand campaignit) onnistuivat yllättämään allekirjoittaneen. Siinä missä peruspeli tarjosi lähinnä alkuperäistä Panzer Generalia vähän uusitussa formaatissa, on lisäkampanjoissa tarjolla aivan uudenlaisia strategisia tilanteita mittakaavan ollessa pienempi. Yhdessä tehtävässä pääpaino voi olla metsätaisteluissa ja junien tuhoamisessa, toisessa suojellaan merikuljetuksia brittilaivastoa vastaan, kolmannessa isketään laskuvarjojoukoin linnoituslinjan kimppuun. Vaikeustasokin on sen sorttinen, että näitä ei ihan yhdeltä istumalta läpi kurnuteta, vaikka total victoryt ovat aina täysin saavutettavissa.

Grand Campaigneja voi pelata joko erikseen tai useamman hankkimalla niistä voi muodostaa saumattoman kokonaisuuden. Vuoden 1939 kampanjassa aloitetaan luonnollisesti Puolasta, minkä jälkeen tarjotaan tilaisuus sparrata neukkujen teräshirviöitä vastaan, ja lopuksi mennään vuonon yli Norjaan. Vuoden 1940 kampanja sitten keskittyykin Hollannin, Belgian ja Ranskan yliajoon, mutta Merileijonaa ei pääse suorittamaan toisin kuin pääpelissä. Vuoden 1941 kampanjassa alkupaloina tarjoillaan Jugoslaviaa ja Kreikkaa pääruoan ollessa Neuvostoliitto. Kohta ilmestyvässä vuoden 1942 kampanjassa marssitaan Stalingradiin ja sitten paetaan sieltä. Arvatenkin sodan loppuvuodetkin tulevat vielä nähdyiksi. Ilmiselvänä heikkoutena Grand Campaignien taisteluita ei voi pelata erikseen yksin tai moninpelinä.

Sodan hinta

Panzer Corps on, varsinkin Matrix Gamesin julkaisemaksi peliksi, varsin edullinen ja sellaisena sitä tohtii suositella sekä Panzer Generalin vanhoille ystäville että sotastrategiapeleistä kiinnostuneille. Vaikka Saharan hiekkaa ei nähdä, on tässäkin jo rahoille kyllin vastinetta ja peli itsessään aiheuttaa sitä samaa riippuvuutta kuin alkuperäinenkin.

DLC:t ovatkin sitten kinkkisempi juttu. Grand Campaigneissa on kyllä paljon ja vaihtelevaa sisältöä, mutta toisaalta tuntuu hieman arveluttavalta latoa tiskiin viisi egeä per kampanja kun kaikki kampanjat keräämällä pelin kokonaishinta yli kaksinkertaistuu. Mutta ne maksavat jotka tahtovat, eikä niitä kaikkia ole pakko ostaakaan. Muille on tarjolla myös pelaajien tekemiä ilmaisia (mutta laadultaan vaihtelevampia) kampanjoita.