Uusimmat

Paper Mario: The Thousand-Year Door (GC)

02.02.2005 00:00 Muropaketin toimitus

Paper Mario: The Thousand-Year Door on kuin tuulahdus raikasta ilmaa Nintendon putkimiespelien loputtomaan jatkumoon. Intelligent Systemsin kehittämän pelin kirjaimellisesti moniulotteisen kerronnan ja pelielementtejä suvereenisti yhdistävän kokonaisuuden kruunaa täydellisen omaperäinen visuaalinen ulkoasu.

Pop up –kirjoja ulkoisesti muistuttava Paper Mario on nerokas yhdistelmä kaksi- ja kolmiulotteista grafiikkaa. Pelihahmot ovat lituskaisia kuin letut ja kuvattu paperinukkien tapaan edestäpäin. Ympäristö on kuvattu kolmiulotteisesti, mutta senkin paperisuudesta muistuttaa esimerkiksi taloihin sisään mentäessä seinien kaatuminen tieltä pois. Grafiikan vertaaminen Viewtiful Joen kaltaisiin innovaatioihin on täysin oikeutettua.

Omaperäisellä ilmeellä on myös pelillinen arvonsa: Mario oppii mitä erilaisimpia paperisuutta hyödyntäviä kykyjä, jotka mahdollistavat etenemisen tietyistä kohdista.

Kieli Marion poskessa

Seikkailun kehystarina kahdeksan kristallin avulla avattavasta legendaarisesta Tuhatvuotisesta ovesta toistaa mariomaisia kaavoja prinsessa Toadstoolin kidnappaamista myöten. Itseironisesti kirjoitettu juoni tihkuu hupaisia käänteitä ja yllätyksiä, mutta humoristisesta otteestaan huolimatta perinteinen kristallien keruu muodostuu pelin pienimuotoiseksi Akilleen kantapääksi. Toinen pieni narinan aihe on paikoitellen ylipitkät välianimaatiot ja dialogit.

Pelillisesti Paper Mario on kuin tilkkutäkki – mutta hyvässä mielessä. Päällisin puolin peli näyttää seikkailupelin ja tasohyppelyn välimuodolta. Kohtaamiset vihollisten kanssa tapahtuvat GBA:n Mario & Luigi: Superstar Sagasta tuttuun tapaan puoliksi vuoropohjaisesti taktikoiden ja puoliksi reaaliajassa, tarkasti ajoitetuilla napinpainalluksilla.

Roolipelielementtejä edustaa Marion matkaan lähtevät hahmot, jotka viiksiniekan tavoin nousevat tasoilla ja oppivat uusia kykyjä. Seikkailun aikana törmää myös monenmoisiin minipeleihin.

Monipuolisuus ja yksityiskohdat ovat Paper Marion vahvin puoli. Intelligent Systems on pitänyt huolen siitä, ettei pelin parissa kyllästy. Pienet ja suuremmat graafiset oivallukset, loistava musiikki, lisäapujen paljous ja vapaaehtoisesti suoritettavat sivutehtävät nostavat tunnelmaa entisestään.

Vaikka paperinohut tarina hieman varjostaakin haalarimiehen seikkailuja, Paper Mario: The Thousand-Year Door on silti kiinnostavin ja kekseliäin Mario-seikkailu aikoihin.

Paper Mario: The Thousand-Year Door on itse asiassa jatko-osa Euroopassa hyvin vähäiselle huomiolle jääneelle Nintendo 64 -konsolin Paper Mario –pelille. Kulttiklassikon asemassa olevan pelin on kehittänyt myös jatko-osasta vastannut Intelligent Systems.

Antti Mutta

Tekijä: Intelligent Systems
Julkaisija: Nintendo
Testattu: GameCube
Saatavilla: GameCube
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: www.papermario.com