Patapon 3 (PSP)
Tekijä: Pyramid / Japan Studio
Julkaisija: Sony
Testattu: PSP
Pelaajia: 1, 2-4 (yhteistyöpelitila), 2-8 (moninpeli)
Pelin kotisivu: http://www.patapon-game.com/
Arvostelija: Petteri Kaakinen
Ensimmäiset kaksi Pataponia julkaistiin suhteellisen nopeasti vuoden sisään. Kahden ensimmäisen osan grindaamiseen painottuva pelaaminen sai aikaan pienoista kyllästymistä kaavaan, vaikka molemmat olivatkin laadukkaita tekeleitä.
Vaikka pata-pata-pata-pon raikaa kolmannessa Pataponissa aikaisempien tapaan, parin vuoden tauko ja muutamat muutokset ovat tehneet hyvää.
Muutosten rytmit
Patapon 3 jatkaa rytmipelin ja reaaliaikaisen strategiaroolipelin yhteen naittamista. Pelaaja ohjaa omaa pientä sotajoukkoaan erilaisten rytmikkäiden rummutusten avulla, ja komentaa sotureita tekemään erilaisia toimintoja. Oikea-aikainen hyökkääminen, väistäminen ja joskus jopa hyppääminenkin on olennaista selviämiselle. Kaiken tämän tavoitteena on suorittaa erilaisia tehtäviä, joiden tavoitteet vaihtelevat. Patapon 3 tarjoaa monitasoisia luolastoja, tukikohtien valtaamista ja jopa nopeuskisoja, joissa yritetään päästä esteiden läpi maaliin ennen vihollisjoukkuetta. Joitain juoneen liittyviä tehtäviä voi pelata läpi vain kerran, mutta loppuja voi kerrata niin paljon kuin sielu sietää, joskin jossain vaiheessa niistä ei enää kerry kokemuspisteitä hahmoille.
Aikaisempia osia vaivasi se, että pelaaminen saattoi nerokkaista pelimekaniikoistaan huolimatta olla työlästä ja joskus turhauttavaakin,. Grindaamista oli todella paljon ja välillä eteneminen saattoi tyssätä pitkäksikin aikaa siihen, kun pelaaja yritti varustaa joukkojaan tai kouluttaa lopullisesti kuolleiden yksiköiden korvaajia.
Patapon 3:sta on kaikin puoli vaivattomampaa pelata kuin edellisiä Pataponeja. Tähän on useampiakin syitä. Ensinnäkin pelin alku on huomattavasti edeltäjiään helpompi. Kuoleminen on edelleen mahdollista, etenkin jos sekoilee kriittisellä hetkellä rytmien kanssa tai jos on varustanut joukkonsa heikosti vallitseviin olosuhteisiin. Tämän ansiosta peli etenee suhteellisen sutjakasti ja pelin aikana tulee harvemmin eteen kohtia, joissa joutuisi grindaamaan pitkiä aikoja.
Vaikeustaso nousee tasaisesti, mutta sitä mukaa kun peli vaikeutuu, myös pelaajan omat taidot todennäköisesti kehittyvät ja vaarojen päihittämiseen tarvittavien työkalujen valikoima monipuolistuu. Jumiutumisesta voi usein syyttää vain omia huonoja valintojaan tai heikkoa suoritustaan, jolloin voitto voi olla uuden yrityksen eikä niinkään joukkojensa runsaan lisäkouluttamisen takana.
Etenemistä nopeuttaa myös se, että omien yksiköiden pysyvä kuoleminen ei ole mahdollista. Se vie ehkä tiettyä jännitystä pois haastavimmista taisteluista, mutta toisaalta sen ansiosta pelaaja ei löydä itseään tilanteesta, jossa lohikäärme on hotkaissut puolet pelaajan vahvimmista yksiköistään, minkä jälkeen ei auta kuin kouluttaa lisää uusia.
Hurmoksen saavuttaminen taisteluissa on aina ollut oleellista niiden tarjoamien etujen takia. Uutukaisessa niin hurmoksen saavuttaminen kuin ylläpitäminenkin on helpompaa. Hurmokseen vaaditaan muutama peräkkäinen onnistunut rytmikomento, eikä tällä kertaa haittaa, vaikkei ihan jokainen rummutus menisikään täysin nappiin. Tämä poistaa sitä tiettyä turhautumista, kun pieninkin lipsahdus saattoi merkitä lähes varmaa kuolemaa tai ainakin tulevaisuudennäkymien huomattavaa heikentymistä. Toisaalta peliä ei olla helpotettu liikaa, sillä latausliikkeet eivät toimi, ellei latauksen jälkeistä hyökkäystoimintoa suorita täsmälleen oikeassa rytmissä.
Yksi merkittävimmistä pelillisistä uudistuksista on ehkä kuitenkin se, että oman pikkuarmeijan koko on huomattavasti aiempaa rajoitetumpi. Tällä kertaa sotajoukkoihin kuuluu erikoisemman sankarihahmon lisäksi vain muutama patapon, joilla on kullakin oma roolinsa esimerkiksi takarivin tukiyksikkönä tai eturivin tankkina.
Muutos saattaa tuntua joistain rajoittavalta, mutta lopulta muutos on ehkä kuitenkin vain ja ainoastaan parempaan päin. Tehtävät on saatu näin tasapainotettua paremmin, koska pelinkehittäjät tietävät suurin piirtein millainen armeija pelaajalla on käytössään. Myös pelaaja tietää, minkälaisella ryhmällä tehtävät on päästävä läpi, eikä vaikeimpia kenttiä tarvitse yrittää runnoa läpi pelkästään suuremman armeijan voimin.
Yksittäisten Pataponien kehittämiseenkin on saatu monipuolisuutta, kun jokaisella niistä on omat hahmoluokkansa. Juuri hahmoluokkien monipuolisuus tuo tarvittavaa vapautta, jolla pelaaja voi muokata armeijaansa mieleisekseen. Kun sotajoukko ei kasva yli kymmenpäiseksi, varusteluunkaan ei kulu ylettömiä määriä resursseja, mikä vähentää entisestään ylimääräistä grindaamista.
Patapon 3 tarjoaa myös entistä monipuolisemman moninpelin. Koko pelin voi käytännössä käydä läpi kolmen kaverin kanssa. Tällöin joukon normaalit yksiköt korvataan pelikumppaneiden sankareilla. Yhteistyön lisäksi kaksi neljän hengen joukkuetta voi käydä vastakkain yksinpelistäkin löytyvissä tukikohdan puolustamistehtävissä. Kaikki toimii tällä kertaa myös netin välityksellä, mikä on positiivinen poikkeus normaalista PSP-pelien käytännöstä. Onpa käytössä myös kannettavalle pelille poikkeuksellisen hyvät klaanityökalut. Kommunikointi rajoittuu yksinkertaisiin ennalta asetettuihin lauseisiin, mikä toimii hyvin, vaikkei korvaakaan puheen puutetta täysin.
Hiottu timantti
Patapon 3 on grafiikoiltaan edelleen suhteellisen yksinkertainen, mutta kuitenkin omaperäisen tyylikäs julkaisu. Sen viehättävyys on pienissä yksityiskohdissa, joilla grafiikoihin on saatu mukavan sarjakuvamaista elävyyttä ja persoonallisuutta. Musiikki on grafiikoiden tapaan pirteää ilottelua, joka tempaa mukaansa. On vaikea olla rallattelematta ja heilumatta musiikin mukana, kun musiikki yltyy täyteen voimaansa. Vaikka simppeli pata-pata-pata-ponien rytmi on pysynyt samana ensimmäisestä osasta lähtien, kappaleiden dynaamisuus ja vaihtelevuus auttavat tekemään pelkästä eteenpäin marssimisestakin viihdyttävää. Tämä on peli, jota täytyy pelata korvakuulokkeilla, sillä PSP:n omat kaiuttimet eivät välitä likimainkaan samanlaista tunnetta.
Patapon 3 on siinä mielessä erinomainen jatko-osa, että se tuhoaa ne viimeisetkin valituksen aiheet, joita aikaisemmista peleistä jäi. Kaikenlainen yletön grindaaminen ja turhautuminen on saanut väistyä tietyllä tapaa oikealta haasteelta, jossa pelaajan taidoilla ja strategisella ajattelulla on enemmän merkitystä kuin sillä kuka jaksaa kouluttaa joukkojaan pakkomielteisimmin. Häviö kirpaisee edelleen, mutta useimmiten pelaaja voi syyttää vain itseään. Joillekin nämä pienet helpotukset saattavat tuntua Pataponin pyhäinhäväistykseltä, mutta lopulta ne vain tekevät Patapon 3:sta miellyttävämmän pelata. Patapon 3 osoittaa, ettei PSP:stä ole vielä loppunut puhti vaikka 3DS löytyykin jo kaupoista ja Sonyn seuraava käsikonsoli kolkuttelee ovella.
Lisää aiheesta
Alkuasetelma on varsin yksinkertainen. Pelaaja ottaa kaikkivoivan jumalan roolin, jonka on ohjattava häntä palvova heimo voitosta toiseen ja sitä kautta takaisin heimoksi numero Uno, pois syrjäseudulta jonne heimo on ajautunut. Matkan varrella metsästetään riistaa ruoaksi, jotta omat joukot jaksaisivat sotia vihollisheimoja ja muun muassa satukirjoista tuttuja lohikäärmeitä vastaan. Kuulostaa melko normaalilta jumalstrategia-peliltä, eikö? Patapon on kuitenkin kaukana sellaisesta.
Nyt isosilmäiset pataponit ovat taas palanneet ja outo matka saa jatkoa. Vaikka pelien väliin mahtuu vain vuosi kehitysaikaa, uusia ominaisuuksia löytyy yllättävän paljon, mutta löytyykö niitä liikaakin? Pata pata pata pon!
Lue myös
Mass Effect 2: The Arrival DLC (PC, PS3, Xbox 360)
Tactics Ogre: Let Us Cling Together (PSP)
