Persona Q: Shadow of the Labyrinth (3DS)
Tekijä: Atlus
Julkaisija: Atlus
Testattu: 3DS
Saatavilla: 3DS
Pelaajia: 1
Muuta: Kesto n. 65 tuntia
Pelin kotisivu: http://www.atlus.com/personaq/
Arvostelija: Kalle ”HCJorma” Lounela
Pystyn kuvailemaan Persona Q:ta yhdellä kaiken kertovalla lauseella. Se on keskiverto RPG tyhmillä pelillisillä ratkaisuilla, eli täyttä alelaarikamaa. Nyt kun olen sanonut suuni puhtaaksi, voin ryhtyä perustelemaan mitkä tekijät ovat syyllisiä laimeaan kokemukseen.
Persona-pelisarja on koko ajan laajeneva spinoff Shin Megami Tensei -peleistä. Voin varmistaa viimeisimmän ja paljon kehutun osan, Persona 4 Goldenin, olevan juuri niin loistava kuin sanotaan. Persona Q pistää lisää pökköä sivutuotteiden pesään, koska se on Personan spinoff. Täten tarjolla on pelkkää fanipalvelusta kolmosta ja nelosta pelanneille.
Copy/paste
Kolmosnelosen hahmot ovat joutuneet mystiseen maailmaan täynnä varjohirviöiden täyttämiä labyrinttejä. Mörköjä vastaan taistellaan tuttuun tapaan vuoropohjaisesti seurueen pedoilla ja isäntien omilla, heikommilla lyönneillä. Kerättäviä tappeluhirviöitä saa sattumanvaraisesti hyvin pelattujen kahakoiden jälkeen. Sarjaa verrataankin usein Pokémoneihin, joskin niitä on höystetty syvällisemmällä tarinalla, hahmokehityksellä ja deittisimulla.
Q:ssa ei tosin pääse tapailemaan ketään, hahmokehitys tuntui liibalaabalta, niin myös tarina. Myönnän suoraan jättäneeni pelin kesken, koska siinä ei ole millään osa-alueella nelososan koukkuja. Labyrintit olivat parrasvaloissa, mutta niiden puhti ei mitenkään riitä pitämään mielenkiintoa yllä.
Pelin takaa löytyy Etrian Odysseyn tehnyt pulju, eikä siis ihme, että labyrinttien kahlaaminen oli lainattu suoraan sieltä. Joillekin se voi olla hyvä asia, mutta minä en pidä toistosta. Arvostelin yhden sarjan peleistä juuri viime vuoden loppupuolella. Se oli paljon uniikimpi kokemus kuin tämä spinoffin spinoff. Voin jopa lainata itseäni suoraan toisesta arvostelusta, koska pelimekaniikat ovat niin samanlaiset.
”Tuplaruudun kosketusnäytöllä näkyy aina kartta, jota voi milloin vain piirtää. Piirtäminen on vapaaehtoista, mutta kerroksen teleportin [lue: lukitun arkun] aukaisemiseksi kartan pitää olla tarpeeksi värikylläinen. Sen lisäksi luolastossa suunnistaminen on helvettiä ilman karttaa. Laiskojen kartturien onneksi asetuksista voi kutsua apuun automaattisen täytön keijukaiset, jolloin sluibaaja joutuu täyttämään karttaansa vain oikokolojen kaltaiset salaisuudet.”
Järkeä uhmaava pelilogiikka
Persona neljässä hirviöitä pystyi sulattamaan yhteen paremmaksi voimapesäksi. Deittailusta sai merkittäviä bonuksia sulauttamisen palikkaleikkiin. Ihmissuhteet tekivät koko hommasta mieltä kutkuttavaa touhua, mutta Q ei tarjoa seurustelua ja fuusioimisen viehättävyys tipahtaa kertaheitolla pohjalukemiin. Intoa rikkoo myös sattumanvarainen uusien hirviöiden saaminen, jonka takia ei voi itse vaikuttaa mitä yhdistelyn raaka-aineita saa. Tietenkin voi valita mistä labyrintin kerroksesta niitä metsästää, mutta esikuvansa merkittävä valinnanvapaus on heitetty romukoppaan. Uusien lajien yhdistely oli tylsän pointitonta, eikä siitä saanut sen suurempia etuja taisteluun.
Vähät yhdistelemäni hirviöt olivat vain eräiden välittömästi tappavien liikkeiden havittelua varten tehtyjä. Huonoimpien äkkikuolemaliikkeiden kuvauksissa lukee todennäköisyyden osua olevan hyvin pieni. Silti kyseisiä iskuja toistamalla saa parhaimman lopputuloksen aikaiseksi heikohkoja riviörveltäjiä vastaan. Mitä sitä turhaan miettimään taktiikoita kun voi vain rämpyttää samaa iskua taistelusta toiseen. Näin paljon nujakoiden tasapainoa horjuttava juttu pistää minut vain nauramaan kehittäjien huolimattomuudelle. Ylivoimaset tappomuuvit eivät sentään toimineet vahvoja vihollisia vastaan, joten pomon kukistaminen ykkösellä on vain unelmaa.
Loppuvihujen lisäksi vahvoja mörköjä ovat esimerkiksi labyrintissä vastaan tulevat korttisotilaat. En tiedä millä logiikalla yksittäinen aivopesty korttisotilas on reippaasti vahvempi kuin hänen kuningattarensa. Jos nämä sotilaat kumminkin pysyvät uskollisina palvelijoina, miksi valtiatar ei vuoraa linnaansa heillä vaan sen sijaan taistelee itse? Pelit ovat kuuluja järkeä uhmaavasta johdonmukaisuudesta, mutta tällaiset jutut ovat tyhmiä ratkaisuja pelissä, jonka tarina yrittää olla varteenotettava.
Sama levy jäi liian pitkäksi aikaa päälle
Kertomus pyörii kahden täysin uuden henkilön ympärillä ja aiempien osien tähdet auttavat heitä selvittämään unenomaisen labyrinttimaailman mysteeriä. Hitaan kymmenen tunnin aloituksen jälkeen hahmojen kanssa voi vapaaehtoisesti jutella turhanpäiväisyyksiä, joka mahdollisesti syventää kiintymystäsi hahmoihin. Dialogia olisi tosin voinut parannella huomattavasti, koska yli neljä viidesosaa päähenkilötytön kommenteista liittyi syömiseen. Tietenkin hahmoilla pitää olla oma tunnistettavan hassu juttu, mutta nyt mennään hitusen yli. Klubiin liittyi myös Persona neljän ihmiskarhu Teddie onnettoman kehnoilla iskuyrityksillään. Näistä huolimatta keskusteluja lueskeli ihan mielellään tiettyyn rajaan asti.
Lisähöpinöitä pystyi lueskelemaan aina labyrinttien ulkopuolella valikossa. Supervalikosta löytyy paikka niin kaupalle, fuusiolle kuin parannuksellekin. Ei minkäänlaista kaupunkia, vain tylsä valikko ja tutkittava sokkelo. Sentään rajoittavaa toimintaa tahdittaa jammaava musiikki.
Tuomion vasara on karu
Hahmojen tuoma fanipalvelus ei riitä, jos teos on muuten keskinkertainen ja tylsä. Odotin hyvää kokemusta, sen sijaan sain jotain muuta. Pettymys on tietenkin vaikuttanut arvostelun sävyyn negatiivisesti, toisaalta kaikki kritiikki on ansaittua. Mielenkiintoista dungeon crawleria etsiessä kannattaa kääntyä enemmin Etrian Odysseyn pariin, ja uutta Personaa kaipaavan on parempi odottaa tänä vuonna ilmestyvää viidettä osaa. Persona Q:n parissa ei sen sijaan kannata aikaansa tappaa. Aina löytyy jotain tasokkaampaa näppäiltävää tämän tekeleen sijaan, etenkin kun pelin kesto on reilusti päälle 60 tuntia.
Lisää aiheesta
Persona 4 Arena Ultimax (PS3, Xbox 360)
Persona 4 Arena (PS3, Xbox 360)
Toimituksen suosikkipelit 2013: Tero
Toimituksen suosikkipelit 2013: Miikka
