Pokémon Platinum (DS)
Pokémonien arvostelu ei ole helppoa. Käytännössä sarjan jokainen uusi peli on vain päivitetty versio edellisestä. Tämä tarkoittaa, että lopulta palataan uudestaan ja uudestaan ihka ensimmäisten Pokémonien äärelle.
Tosifaneilla on varmasti eriävä mielipide edelliseen. Ja syystä. Onhan sarja toki kehittynyt 11 vuoden ja neljän pelisukupolven aikana. Vaan sitä ei käy kiistäminen, että syynissä oleva Platinum ei olisi toistoa sitä edeltävistä kahdesta pelistä. Kenelle tätä siis kannattaa suositella?
Mutta kerrataanpa ensin alkeet. Ensimmäiseksikin jokaiseen Pokémon-sukupolveen kuuluu kaksi minimaalisesti toisistaan eroavaa pääpeliä. Myöhemmin ilmestyy näiden ominaisuuksia yhdistelevä ja muutamia uusia lisäävä kolmas osa. Viime sukupolven, eli kolmannen, tapauksessa trio oli Ruby, Sapphire ja Emerald, ja nyt siis Diamond, Pearl ja Platinum.
Toiseksi tarina on oikeastaan aina samanlainen, pieniä muutoksia lukuun ottamatta. Nuori pokémon-kouluttaja lähtee seikkailuun tarkoituksenaan peitota toinen toistaan taitavammat kouluttajat ja lopulta voittaa maailmanmestari. Onnistumisessa vaaditaan kyllin kestävä ja hurja pokémon-katras. Siispä söpöläisiä keräämään ja kasvattamaan!
Kolmanneksi taskuhirviöt haalitaan villinä luonnosta. Ensin omalla pokémonilla piestään vastus kanveesiin, sitten vangitaan tämä poképallon sisään. Vuoropohjaisen taistelussa tietyn tyyppiseen pokémoniin tehoaa parhaiten tietynlainen hyökkäys. Toisin sanoen kyseessä on äärimmilleen yksinkertaistettua taktista roolipelikamppailua.
Entiselämys eli déjà vu
Platinum on siis tällä hetkellä se kaikkein kaunein Pokémon-peli. Etenkin kirjaimellisesti, sillä ulkoasun päivitykset huomaa heti. Muita muutoksia onkin vaikea äkätä, jos ei ole Diamond ja Pearl –konkari. Kysymys kuuluukin jaksaako aavistuksen verran muokattua peliä tarpoa uudestaan läpi edes faneista uskollisin?
Veteraanille ainoa todellinen houkutin on, laajennetun verkkopelin ohella, surrealistinen Distortion World. Lyhykäinen taso odottaa noin 30 tunnin samoilun jälkeen. Kentän varsinainen porkkana on pelipaketin kannessa komeileva, uusi Giratina-pokémon. Tämän arvo on suorassa suhteessa omaan Pokémon-innostukseen.
Muiden muokkausten metsästys onkin sitten kuin etsi eroavaisuudet –pelistä. Tuo kivi on toisessa paikassa, Pokémon-salin pulma on erilainen, tämä kyky saatiin eri kohdassa ja niin edelleen. Ehkä kaikkein omistautunein tosifani tykkää tästä leikistä, mutta peruspelaaja tuskin riemastuu maksettuaan täyden hinnan moisesta lystistä.
Vaihtelua verkossa
Viimeisen kahden Pokémon-sukupolven ajan on langattoman teknologian avulla voinut vaihtaa keräämiään otuksia ja taistella näillä toisia ihmispelaajia vastaan. Diamondissa ja Pearlissa ominaisuus laajeni odotetusti internetiin. Platinumissa on sama mahdollisuus uudella Battle Arena –tilalla ja simppelillä taistelujen videotallennuksella höystettynä, mutta myös isompaa laajennusta tarjotaan.
Uuden Wi-Fi Plazan myötä Platinumin omistajat voivat rentoutua toisten pelaajien kanssa muun muassa minipelejä pelaamalla, pokémon-maskotteja tapaamalla ja Nintendon kyselyihin osallistumalla. Huvittelu Plazalla on juuri niin harmitonta kuin miltä se kuulostaakin.
Distortion Worldin tapaan laajennuksesta voi kuitenkin olla montaa mieltä. Minipelit on nopeasti käyty läpi ja kyselyt varsin turhia. Diamondissa ja Pearlissa esitellyt verkko-ominaisuudet ovatkin edelleen pidemmän päälle ne kiinnostavimmat. Wi-Fi Plazan virikkeet eivät riitäkään tavalliselle pelaajalle syyksi edellisistä osista päivittämiseen. Sama pätee kiinnostavampaan Battle Arena -ominaisuuteen. Kovimmat pokémonistit ajattelevat varmasti toisin.
Kultaakin arvokkaampi
Platinumin varsinainen arvo ilmeneekin vasta, kun se annetaan ensikertalaiselle. Vierestä tapahtunutta seuranneena on todettava, että parhaimmillaan ollaan melkein World of Warcraftin tasoisen riippuvuuden rajoilla. Viisi tuntia päivässä ei ole vielä mitään. Mittarissa voi olla vaikka 200 tuntia, ja varsinainen seikkailu läpäistynä, mutta peli jatkuu.
Ehkä tässä on puoliakateeminen analysointi paikallaan. Pakkomielle pokémonien haalimiseen juontunee metsästys-keräilyn ajoilta asti. Jos spekulointi menee haihatteluksi, niin ainakin on selvää, että keräily on harrastuksena tuttua meille jokaiselle. Mieleen tuleekin tapaamani vanhempi pariskunta, jolla oli oma huone apinapehmoleluille.
Pokémonien viehättävyys on myös siinä, että helpon lähestyttävyyden ja viattoman luonteensa ansiosta kevyt roolipeliseikkailu sopii kaikille. Eikä lopulta olla niin kovin kaukana finalfantasyistäkään. Söpöys voi toki olla varjoissa liikkuvan gootin pirtaan epäsopivaa, mutta voihan aina pelata vaikka salaa vaatekaapissa ja väittää muille veivaavansa vaikkapa Disgaeaa.
Tekijä: Game Freak
Julkaisija: Nintendo
Testattu: DS
Saatavilla: DS
Pelaajia: 1-16
Pelin kotisivut:http://www.pokemonplatinum.com
Antti Mutta
Lue myös
Tales of Monkey Island Episode 2: The Siege of Spinner Cay (PC, Wii)
Sega Mega Drive Portable – testissä taskukokoinen Mega Drive
