Prey (pc, Xbox 360)
Vastoin kaikkia odotuksia ikuisuusprojektitkin tuntuvat joskus toteutuvan. Duke Nukem Foreveriä ei vielä ole näkynyt, mutta sen hyvä kaveri Prey on vihdoin ilmestynyt. Ihmeellistä sinänsä. Vielä uskomattomampaa on se, että peli on hyvä.
Preyn juoni ei varmasti tule voittamaan ainuttakaan palkintoa. Hirveät avaruusmuukalaiset tulevat muuttamaan ihmiskuntaa halvaksi proteiiniksi ja kaappaavat siinä sivussa Tommy-intiaanin vakiobaarin. Samalla vetosäteeseen tarttuvat myös isoisä ja tyttöystävä, joten turpasauna olisi syytä lämmittää.
Paljon höpöhöpö-juonta mielenkiintoisempaa on tapa, jolla verikosto suoritetaan. Pelin mainonnan keskipisteenä toimivat ulottuvuuksienväliset portit ovat mielenkiintoinen jippo. Muukalaiset ja painikkeet availevat portteja, joiden kautta Tommy saattaa kiepsahtaa aivan toisaalle aluksessa tai vaikka saman huoneen kattoon. Se toinen uusi oivallus on nimittäin sovellettu painovoima.
Preyn maailmassa painovoiman suunta ei ole kiinteä, vaan se vaihtelee huoneesta toiseen, joskus jopa saman huoneen sisällä. Pelin omien kakkakepposten lisäksi pelimaailmasta löytyy painovoimakiskoja, joiden avulla voi kirjaimellisesti kävellä vaikka katossa.
Vielä viihdyttävämpiä ovat ammuttavat kytkimet, jotka kiskaisevat koko ympäristön painovoiman puoleensa. Oikea-aikaisella laukauksella voi lähettää vaikka kaverinsa putoamaan korkean huoneen kattoon, eli nyttemmin lattiaan. Kunhan muistaa itse ensin mennä suojaan.
Kumpikin efekti pitää kokea itse, ennen kuin sen toimivuutta ja viihdearvoa osaa arvostaa. Pelkät sanat eivät tee kikkailulle oikeutta.
Rumat terot
Kikkailun ohella Prey tarjoaa ostajalleen yhden viime aikojen viihdyttävimmistä ja viimeistellyimmistä räiskintäkokemuksista, vaikka sitä ei ehkä puitteista uskoisikaan. Pelin hirviögalleriassa on nimittäin vino pino toinen toistaan groteskimpia biohirvityksiä, jollaisia on nähty joka toisessa pelissä sitten Silent Hillin päivien.
Hirviöillä on kuitenkin etunaan harvinaisen hyvä tekoäly. Aseistetut örmöt hyppivät piilostaan ammuskelemaan ja savustavat Tommya esiin käsikranaateilla. Tappavat lähitaisteluhirvitykset odottavat viime hetkeen ja säntäävät esiin muuttamaan Tommya lihavartaaksi. Aseet ovat räiskintäpelien perussettiä, joskin biomekaanisilla grafiikoilla varustettuna. Väsynyt idea pelastuu jälleen toteutuksen tason ansiosta. Kaikille aseille löytyy nimittäin käyttöä aivan pelin viime metreille saakka eikä käteen osu missään vaiheessa muut tarpeettomaksi tekevää megapyssyä.
Pelin läpäisemällä aukeaa vielä vaikeampi Cherokee-vaikeustaso, joka saa raavaan miehenkin itkemään, eikä ilosta.
Vaikeustaso pysyy kokonaisuutena hyvin kontrollissa kiitos Tommyn intiaaniperimän. Mies pystyy nimittäin irtautumaan ruumiistaan ja tepastelemaan henkeä ympäriinsä. Kummitusintiaani pystyy ylittämään vain haamujen näkemien siltojen myötä ylipääsemättömiä rotkoja, kiertämään turvallisuuskamerat ja jopa läpäisemään voimakentät.
Kuollessaan Tommy muuttuu kummitusminäkseen ja tempautuu henkimaailmaan, josta palataan kuolinpaikalle räiskimällä fyysistä ja henkistä kestoa palauttavia, rauskun näköisiä elukoita. Vaikeinkin pomotaistelu muuttuu pahimmillaankin väsytystaisteluksi, kun Tommy pomppii kanveesista pystyyn vieteriukon tavoin. Itse arvostin kuitenkin ratkaisua, sillä peli pysyy sujuvana eikä turhauttavaa quick save – quick load -rumbaa joudu harrastamaan.
Adrenaliinia
Teknisesti peli on todella mallikas teos. PC-versio hyödyntää DirectX 9:n filtterikikkailua mallikkaasti ja näyttää todella hyvältä. Xbox 360 -versio ei joudu HD-tasoisella näytöllä kuitenkaan häviämään isoveljelleen pätkääkään, vaan on myös todella komea. Positiivisesti myös konsoliversion kontrollit toimivat mallikkaasti, vaikka hiirellä pelaaminen toki on sujuvampaa.
Mikäli sitä ei vielä rivien välistä onnistunut lukemaan, Prey iski minuun kovaa. Osasyy piilee ehkä alkuperäisen Wolfensteinin ajoille juontavissa räiskintäjuurissani, joiden ansiosta puhdas adrenaliinimättö tuntuu terroristijahtia tai ryhmänjohtamista kotoisammalta. Sitä Prey nimittäin tarjoaa – persposkia täristyttävää, hikeä irroittavaa ja hampaita kiristelevää mättöä. Kun peli hitaan alkunsa jälkeen pääsee vauhtiin, se ei hellitä otettaan ennen kuin reilun kymmenen tunnin mittainen urakka on ohi ja maapallo pelastettu.
Myönnän tosin, että mielipiteet pelin laadun suhteen ovat jakautuneet. Kaikki eivät arvosta paluu juurille -tyyppistä menoa, vaan kaipaavat jotain muka monimutkaisempaa. Suosittelen siis lämpimästi tutustumaan demoon, mikäli epäilyksiä aihepiirin kiinnostavuudesta löytyy.
Tekijä: Humanhead / 3D Realms
Julkaisija: 2K
Testattu: pc, Xbox 360
Saatavilla: pc, Xbox 360
Laitevaatimukset: Pentium IV 2.0GHz tai vastaava prosessori, 512 Mt keskusmuistia, 64 MT muistilla varustettu DirectX 9.0c -yhteensopiva näytönohjain, 2.2 Gt kiintolevytilaa
Pelin kotisivu:http://www.prey.com
