Race Pro (360)
Pitkä odotus on päättynyt ja konsolipelaajille tarjotaan ensi kertaa mahdollisuus kokea vakavasti simuloitua kilpa-autoilua kotisohvillaan. Ruotsalaisen SimBinin Henrik Roos joukkoineen on tehnyt ankarasti töitä ja lopputulos on 350:n auton kera tarjoiltava ailahteleva mestariteos. Simulaatiolla on paljon tarjottavaa, mutta valitettavasti vain rajoitetulle käyttäjäkunnalle.
Race Pron lähtökohdat eivät ole helpoimmasta päästä, sillä perinteisesti konsoleille käännetyt simulaatiot eivät ole yltäneet huippumenestykseen. Myös PC-arkkitehtuurista konsolipuolelle siirtyminen vaatii monesti pelattavuuteen kohdistuneita uhrauksia. Skeptisyydestä huolimatta peli tuntuu ensi hetkistä lähtien olevan jotain poikkeuksellista. Se on studion aiempien tuotosten tavoin kattava simulaatio, jossa kompromissit on minimoitu.
Kisailun taustalla pyörii studion oma Lizzardiksi nimetty pelimoottori, joka tarjoaa rata-autoilua viimeisen päälle simuloituna kattaen realistisen ajotuntuman ja monipuolisen vauriomallinnuksen. Mukana nähdään pätevä lista lisensoituja kilpailuluokkia vakioautoilun WTCC:stä aina tuunattuihin Mineihin saakka. Menopelit tarjoavat monipuolisia haasteita, sillä tehokkaimmissa bensaimureissa on tehoa yli viisinkertainen määrä kesympiin sukulaisiin verrattuna.
Tapahtumapaikoiksi on valikoitunut 13 kilparataa ympäri maapalloa. Tunnetuimmat ovat Monzan, Laguna Secan ja Valencian kaltaisia kisapyhättöjä. Listalta löytyy myös suurelle yleisölle vähemmän tunnettuja asfalttipinnoitettuja tanssilattioita Saksan Oscherslebenin sekä länsinaapuristamme löytyvän Anderstopin tavoin. Teknisesti radat on mallinnettu millintarkasti. Ratageometriset yksityiskohdat on otettu esimerkillisesti huomioon. Valikoimasta löytyy mukavasti erilaiset perusprofiilit omaavia taisteluareenoita, mutta radikaalimpia ratatyyppejä, kuten ovaaleja tai kaupunkiratoja, on turha odottaa.
Isä, poika ja tulpan henki
Ultrarealistiseksi itseään mainostava peli täräyttää ensimmäisen kilpailun alussa suoraan betonimuuriin, jos pelaaja keskittyy pelkästään ulkoasuun. Autot ovat mallinnettu äärilinjoiltaan hyvin, mutta maalipinnat ja autojen osien yksityiskohdat eivät yllä nykystandardien tasolle. Radat ovat suttuisia ja harmittavan autioita lähiympäristöineen. Ulkoasun torpedoi lopullisesti ruudunpäivityksen voimakas nykiminen, joka muuttuu ruuhkaisissa tilanteissa häiritseväksi.
Rujon ulkoasun voi kuitenkin tässä tapauksessa antaa anteeksi, sillä pelillä on tarjota sisäistä kauneutta ja kokemuksellista syvyyttä. Ajotuntuma on näet simulaatioasetuksilla ja ratin kera jotain verratonta. Harvoin voi pelikriitikko myöntää pyyhkineensä kyyneleen poskelta ensimmäisen ajetun kilpailukierroksen jälkeen, saati että toisen pyrähdyksen jälkeen voi ajotuntuman todeta olevan jotain, joka tulee muuttamaan konsoliautoilun.
Tuntuma autoon on niin hyvä kuin välineet antavat myöten. Erilaiset menopelit vaativat opettelua ja jokaiseen nelipyörään löytyy omat niksinsä. Ajaminen ei ole erityisen vaikeaa, mutta menestyminen vaatii ajatusta ja perusymmärryksen rata-autoilun lakeihin. Ajamisen parissa kokee ikimuistoisia hetkiä, kun oma auto lähtee ajovirheen seurauksena lapasesta tai aika-ajoissa onnistuu löytämään sen sekunninkymmenystä paremman ajolinjan.
Lisää herkkuja tarjoillaan audiopuolella, sillä autojen äänet ovat muikeat. Kunnon äänentoistojärjestelmän omistavalle kilpailulähdöt ovat yhtä juhlaa, kun viritetyt kilpakoneet heräävät eloon ja lähtevät lattiaa liikuttelevan jytinän voimalla laukkaamaan kohti ensimmäistä neulansilmämutkaa. Kuljettaja kuulee miten vaihteet napsahtelevat paikoilleen ja kuinka renkaat nitisevät kurvattaessa aivan pidot äärirajoilla. Äänet ovat muutamissa automalleissa aavistuksen metallisin kuuloisia, mutta niiden kritisointi menee jo saivartelun puolelle.
Näkymätön ja vakavamielinen mestariteos
Pelimuotojen kirjosta löytyy erilaista viihdykettä, joskin uratila ja verkkomoninpeli valtaavat lähtöruudukon ensimmäisen rivin. Uran varrella solmitaan tallisopimuksia, kilpaillaan eri sarjoissa ja availlaan autoja moninpeliä varten. Kilpauraan on ajoittain hankala hakea motivaatiota, sillä toteutus on ponneton ja yksinkertainen. Autopalkalla kurvailu maistuu hetkittäin, mutta hitiksi pelimuoto ei yllä radalla saavutetusta menestyksestä huolimatta.
Verkkomoninpeli osuu kuitenkin kultasuoneen tarjoten viihdettä pitkäksi aikaa. Oman tasoisen kilpaseuran löydyttyä kisaaminen toisia öljyä vereensä pumppaavia kuljettajia vastaan on täysi vastakohta passiivisesti kurvaaville tekoälykuljettajille. Kilpaileminen on tiukkaa, armotonta ja hetkittäin ärsyttävää, aivan kuin oikeassa elämässä. Verkkopuolen tekninen toteutus on kiitettävä . Pelihuoneen isännällä on rajallinen mahdollisuus muutella luodun pelihuoneen asetuksia. Koeajojen aikana verkkoviive säilyi kiitettävänä ja pelihuone onnistuttiin kaatamaan vasta kun ulkomaalaiset ratinkääntäjät tulivat sotkemaan kuvioita. Peli tarjoaa hyvät valmiudet erilaisten verkkoturnausten ja kilpailtojen järjestämiseen.
Race Pro on ensimmäisestä kaasun painalluksesta aina viimeiseen kierrokseen saakka jotain muuta kuin muut ajopelit. Se on omaperäinen ja itsenäinen, mutta samalla yksipuolinen ja ulkoisesti vanhahtava kokonaisuus. Vaikka mukana on mahdollisuus kytkeä päälle ajamista helpottavia ajoapuja on se tarkoitettu ensisijaisesti vakavamielisesti ajopeleihin suhtautuville kilpakuljettajille. Suurien massojen peliksi SimBinin uusimmasta ei ole, mutta sille marginaaliryhmälle on tarjolla joulu ja syntymäpäivä yhdellä kertaa.
Tekijä: SimBin
Julkaisija: Atari
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Xbox 360
Pelaajia: 1-12
Pelin kotisivu: http://videogames.atari.com/racepro
Mikko Rekola
Lue myös
