Raging Blades (PS2)
eDomen arvostelussa Playstation 2:n Raging Blades
Laadukkailta peleiltä vaaditaan monenlaisia asioita. Toimivan grafiikkamoottorin lisäksi paketista pitäisi löytyä tasapainoinen pelimekaniikka, toimiva pelattavuus ja jokin syy jatkaa pelaamista ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen. Yhdenkin osa-alueen puuttuminen voi tehdä koko pelistä turhan julkaisun. Nykyään ongelmia esiintyy pääasiassa tekniikkapuolella, mutta ajoittain markkinoille yrittää myös täysin sisällöttömiä tapauksia. Yksi tällainen on Wanadoon julkaisulistoilta löytyvä Playstation 2 -peli Raging Blades.
Epämääräinen toivioretki
Kyseessä on Gauntlet-henkinen toimintapeli, jossa pelaajien tehtävänä on raivata tiensä hirviöiden täyttämien kenttien lävitse. Syyn tähän tarjoaa hyvin epämääräisesti kerrottu taustatarina, jonka mukaan pelimaailmaa uhkaa vuosisatoja kestäneestä unestaan heräilevä demoni. Vaaran täsmällisestä luonteesta tai epäonnistumisen seurauksista pelaajalle ei kerrota mitään. Ilmeisesti kyse on kuitenkin erittäin vakavasta ongelmasta. Onhan pääpahis sentään demoni.
Ristiretkelle voi lähteä maksimissaan kaksi pelaajaa, jotka pääsevät valitsemaan sankarikseen joko haarniskoidun ritarin, suurta kirvestä heiluttavan barbaarin, heiveröisen velhon tai itsepuolustustaitoihin luottavan munkin. Hahmojen ominaisuudet vaihtelevat huomattavasti ja jokainen niistä taistelee selvästi omalla tyylillään. Esimerkiksi velho on heikon lyöntitehonsa vuoksi yksinpelissä täysin toivoton tapaus, mutta täydentää tyrmäävillä loitsuillaan fyysisempien sankareiden repertuaaria mukavasti. Mielenkiintoinen piirre on myös se, että seikkailun kulku riippuu jossain määrin ensimmäisen pelaajan valitsemasta hahmosta. Osa kentistä ja loppuvastustajista vaihtuu sankarin mukaan.
Hirviöiden lahtaaminen hoidetaan helposti lähestyttävän, mutta kiitettävän monipuolisen taistelusysteemin turvin. DualShockin napeista kaksi on varattu erilaisille iskuille, yksi maagisille erikoishyökkäyksille ja yksi väistöille sekä tavallista nopeammalle liikkumiselle. Tavallisten lyöntien tyyli ja teho vaihtelevat sen mukaan, tehdäänkö ne liikkeestä tai paikallaan. Lisäksi erilaisten yhdistelmien avulla saa aikaan pitkiä iskusarjoja ja tyrmääviä superlyöntejä. Tästä syystä pelkkä nappien summittainen hakkaaminen ei kannata, vaan pieni taktikointi on huomattavasti tehokkaampaa. Varsinkin eri hahmojen ominaisuuksien yhdistäminen tekee vihollisten kurittamisesta mielenkiintoisen kokonaisuuden.
Pelin puutteessa
Valitettavasti sulavan taistelusysteemin ja erilaisten hahmojen ympärille ei ole muistettu rakentaa kunnon peliä, jota olisi kiinnostavaa pelata ensimmäisten kokeilujen jälkeenkin. Pahin ongelma paketissa on se, ettei pelaajaa palkita seikkailun aikana juuri lainkaan. Kentät ovat täysin suoraviivaisia, piilotettuja salaisuuksia ei ole, harvalukuisten bonusesineiden vaikutusaika on aivan liian lyhyt eikä mukaan ole ujutettu minkäänlaista hahmonkehitystä. Ainoa pelisuorituksesta annettava palaute tulee jokaisen kentän loppuun sijoitetun pisteytyksen ja arvosanan muodossa. Se ei kuitenkaan saa hirviöiden lahtaamista tuntumaan millään muotoa palkitsevalta tai merkitykselliseltä kokemukselta.
Varsinaisen seikkailun lisäksi paketista löytyy myös deathmatch-henkinen duel-moodi, jossa pelaajat voivat ottaa toisistaan mittaa erilaisilla areenoilla. Sankarihahmojen lisäksi taistelijakaartista löytyy kiitettävän monipuolinen valikoima hirviöitä, jotka saa käyttöönsä varsinaista seikkailua pelaamalla. Duel-moodi tarjoaa periaatteessa mielenkiintoista moninpeliviihdettä, mutta käytännössä siitä nauttiminen vaatii Multi-Tapia ja neljää ohjainta. Kahden pelaajan välisissä mittelöissä ei nimittäin ole juurikaan järkeä.
Viihdyttävän taistelusysteemin ohella myös pelin grafiikka antaa syyn olettaa, että pelintekijöillä olisi ollut resursseja huomattavasti laadukkaammankin kokonaisuuden luomiseen. Tulokas on nimitäin varsin nättiä katsottavaa. Niin hahmot kuin vihollisetkin on mallinnettu tarkasti ja animoitu suhteellisen kekseliäästi. Osa loppuvastustajista on suorastaan vaikuttavan näköisiä. Kentissäkin viljellään runsaasti mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita olisi voinut hyödyntää myös pelillisesti. Audiopuolella tarjonta ei ole yhtä laadukasta, mutta suurin osa äänimaailmasta hoitaa tehtävänsä ylittämättä ärsytyskynnystä.
Kaiken kaikkiaan Raging Bladesista jää hieman hämmentävä jälkimaku. Sen perustukset ovat kohdallaan ja taistelusysteemin päälle olisi voinut rakentaa erittäin viihdyttävän toimintaseikkailun. Pelintekijät tuntuvat kuitenkin jättäneen työnsä kesken, sillä käytännössä paketista ei löydy mitään mielenkiintoista pelattavaa. Kokonaisuutena julkaisu onkin hukkaan heitetty tilaisuus, jonka hankkimiselle on vaikea keksiä yhtään hyvää perustetta.
