Record of Lodoss War (DC)

08.04.2001 22:23 | Kalle Lahtinen

Saman nimiseen anime-sarjaan pohjautuva Record of Lodoss War vie pelaajan Marmoon, Lodoksen saarelle. Animesta tutut hahmot ja paikat palaavat Diablomaisena kevytroolipelinä Dreamcastin vauhdittamana. Perinteiseen tyyliin vihollisia lahdataan enemmän kuin laki sallii ja edetään samalla kohti loppuvastusta vaarojen kautta kiertäen ja miniquesteja suorittaen.

Peli alkaa mahtavan velhon, Wartin, suorittaessa henkiinherätysloitsua. Näyttävän FVM:n jälkeen pelaaja saa kuulla olevansa edesmennyt suuri soturi, Beld, eräs menneiden sotien kuudesta sankarista. Mitään muistikuvaa edeltäneestä elämästään ei tämä manalan varjot välttänyt reinkarnaatio omaa ja taidotkin ovat laskeneet lähinnä kadunlakaisuun sopivalle tasolle. Velho kertookin pääpiru Wagnardin, tuon pilttien painajaisen ja sankarien turmion, olevan herättämässä suurta pahuutta: pimeyden jumalatar Kardista Lodoksen tuhoksi. Ja niin se alkaa, nimittäin hyvän ja pahan, oikean ja väärän taistelu jälleen kerran.

Miekan laki

Tie kohti Wagnardin turmiollista temppeliä alkaa maanalaisesta katakombista, jossa tutustutaan käyttöliittymään ja pelin mekaniikkaan. Pienet taistelut ja kompat esittelevät toimintaa ja nopeuttavat pelin sisäistämistä. Matka jatkuu öiselle hautausmaalle, jossa vaeltavat epäkuolleet eivät ole ilahtuneita uudesta tuttavuudestaan. Mätkiessään kumoon näitä hiippailevia ölisijöitä saa pelaaja tavoitteekseen vallata lyhyen matkan päässä sijaitsevan goblinien puulinnakkeen, jonne perustetaan tukikohta tulevia matkoja varten. Goblinit eivät tästä hankkeesta perusta, ja järkipuheetkin saavat jäädä suosiolla syrjään miekan laulaessa suostuttelulauluaan.

Kavereita matkalle

Kunhan ärsyttävät örkkien sukulaiset on saatu pehmitettyä ja linnake valloitettua alkaa pelin pääjuoneen tutustuminen. Valtakunnassa käydään sotaa täyttä häkää ja maaseudulla vaeltavat vaaralliset hirviöt laumoittain. Laumalliset tarkoittavatkin sitten sellaista määrää kevyen luokan örömöllejä, että välillä juoksee suosiolla näiden matkanhidastajien ohi ennenkuin jää tuhlaamaan aikaa turhanpäiväiseen tappeluun, josta hyötyy kokemuspisteen tai pari. Peli jakautuu varsinaisiin pääalueisiin ja näiden välisiin maastoihin. Välimaastosta löytää uudelleen syntyviä hirviöitä, joita saa mättää kyllästymiseen asti, sekä miniquesteille tarkoitettuja temppeleitä, raunioita ja muuta rekvisiittaa. Onneksi pääalueet ovat puhdistuksen jälkeen vapaita öhkimölliäisten ikeen alta, sillä selkäänsä kääntämällä lisääntyvät pikkupirut alkavat vähitellen ärsyttää.

Diablosta poiketen eteneminen ei ole aina yksinäistä, sillä juonen edetessä tutustutaan muihin sankareihin ja värvätään näitä kaveriksi matkalle tekoälyn ohjaamana. Pelaaja ei voi vaikuttaa matkalaisiinsa mitenkään; onneksi näiden reitintunnustus on kelpo tasoa eikä heitä tarvitse karitsamaisesti paimentaa. Aina tietyin väliajoin kohdataan pelin suola: vihaiset, ilkeät ja ilkkuvat pomot, joiden kanssa taisteleminen on kuin Final Fantasyn vastaavat, mutta reaaliajassa. Pomoja saa mättää erikoisefektien ja näiden länkiläisten kera välillä oikein tosissaan.

Väsymyksen iskiessä (eli tässä tapauksessa parannusputeleiden tyhjentyessä) liikutaan eri paikkojen välillä tutulla portaalilla, jota ei onneksi pysty hyödyntämään tärkeiden taistelujen aikana. Portaali mahdollistaa nopean varusteiden säilömisen ja naarmujen paikkaamisen paikallisella sepällä, jonka kanssa ystävystyttyä aukeaa tie kohti huippuluokan kuolonkalpaa ja pettämättömän panssarin salaisuuksia.

Metalleista jaloin

Kevyen roolipelin tapaan Lodoksessa ei juhlita ominaisuuksilla ja kyvyillä, mitä nyt välillä lisätään aseiden tehoa ja haarniskan suojaa sekä teipataan bonuksia aiheuttavia taikoja varusteisiin. Matkan varrelta löydetään loitsukirjoja, joita lukemalla opitaan uusia taikoja. Koska Beld ei ole velho, voi tämä loitsia vain yhtä loitsua kerrallaan ja uuden valitseminen vaatii näppäinyhdistelmien painamista, johon uppoaa muutama sekunti. Sanojen mahti kuluttaa manaa, joka palautuu erittäin hitaasti joko odottamalla tai nopeammin hyödyntämällä harvoja manaputeleita. Tapparan mahti onkin pääsiassa piippahattujen opetusten lähinnä täydentäessä kokonaisuutta. Mielenkiintoisesti toteuttaen varusteita ei tarvitse uusia jatkuvasti, sillä Beldin henkilökohtainen seppä osaa takoa mithrilistä, tuosta jo Taru Sormusten Herrasta -aikaisesta jalometallista, suojaa panssariin ja aseisiin jytyä muinaisten riimujen avittamana. Mithril toimii varusteiden polttoaineena, ilman sitä ei miekka leikkaa ja kilpi kiillä. Tätä ihmeainesta voi kerätä talteen kaadetuilta vihollisilta tai hakata hakulla kohdalle tulevista malmiesiintymistä.

Riimujen mahti

Ympäri karttaa on ripoteltu alttareita, joista löytää edellä mainittuja riimuja, joita hyödyntämällä nostetaan varusteiden tehokkuutta. Riimut vaihtelevat aina kumuloituvista +1-voimasta, nopeudesta ja tehokkuudesta järeämmän luokan kykyihin, joita voidaan lisätä vain yksi per esine. Heikompia riimuja voidaan takoa varusteisiin mielinmäärin mihtrilin puitteissa; kun tietty määrä tulee täyteen, on seppä jo oppinut riimun tehokkaamman version. Vahvemmat ja väkevämmät riimut vaativat enemmän mithriliä kuin heikommat serkkunsa, mutta tarjoavat samalla myös moninverroin parempia ominaisuuksia.

Erilliset muinaiset voimariimut mahdollistavat vaikkapa ympäristöstä kuuluvien äänien kaikuluotauksen ja aseisiin liitettävien tulipallojen ja salamoiden viskomisen. Kerran taottuaan jäävät nämä mahtisanojen kuninkaat aseisiin pysyvästi, ainoastaan sepän luo palaaminen auttaa vaihtamaan mahtisanan ja lisäämään uuden, tilanteeseen paremmin sopivan version. Pelin edetessä käyttöön annetaan hyvin tarpeeseen tuleva loitsukirja, joka mahdollistaa aseisiin ja varusteisiin jo tallennettujen taikojen siirtämisen uusiin vastikkeisiin. Vahvistamattomat panssarit ja aseet voi tämän jälkeen kierrättää mithriliksi uusia kujeita varten.

Kokonaisuudessaan riimujärjestelmä toimii hyvin ja mahdollistaa eri tyylisien aseiden luomisen käyttötarkoitustaan varten. Otetaan pomovastuksia vastaan voimakas kahden käden katana, jossa on tehoa ja ulottovuutta ja sujautetaan se reppuun normaalin seikkailun ajaksi ja otetaan kämmeniin nopean lyömämiekan ja bonuksia uhkuvan kilven tykinruokamonstereiden kurittamista varten.

Toteutus

Graafisesti peli on kelvollinen. Ympäristö ja objektit vihollisia myöten on toteutettu 3D:nä ja loitsuefektit ovat erittäin näyttäviä. Yläviistosta kuvattua näkymää voi pyörittää noin 90 asteen verran ja helpottaa etenemistä ja etsiä piilotettuja aarteita. Vihollisia voi hyökiä kerralla päälle kymmenittäin, minkä vuoksi toiminta hidastuu aika lailla. Nykimistä ei onneksi esiinny, hidastuminen on siedettävämpää. Maastossa peli tarjoaa vuorokauden vaihtelua ja sääilmiöitä. Yö näkyy lähinnä pimeytenä, mutta ukkosilma on toteutettu hienosti sateen, tuulen ja salamoiden piiskatessa tannerta.

Monsterit ovat peruskamaa, pomot sentään erottuvat joukosta: jättimäismäinen lohikäärme on sekä iso että vaarallinen. Puheenparsia viljellään harvakseltaan, mitä nyt välillä huiskataan tervehdykset ja huudahdukset. Musiikin laatu ei pääse lähellekään mahtipontista anime-esikuvan kuorotusta.

Yhteenveto

Record of Lodoss Waria voisi hyvinkin pitää Diablon konsoliserkkuna hieman eri maustein höysteltynä. Alun hurmion jälkeen peli alkaa toistamaan itseään ja loputtomien, heinäsikkojen vahvuisten perusmonstereiden lahtaaminen alkaa kyllästyttää. Onneksi varsinaiset juonenkuljetustaistelut ovat hauskoja ja loitsuefektit nättejä. Lisäksi NPC-hahmojen liittyminen mukaan kelkkaan on tervetullutta. Diablonsa hakanneet eivät koostu uutta, muille ROTLW tarjoaa kelvollista örkkien kuritusta kevyeen roolipelaamiseen yhdistettynä.

 

Julkaisija: Swing Entertainment