Uusimmat

Red Orchestra: Ostfront 1941-1945 (pc)

19.06.2006 11:45 Muropaketin toimitus

Red Orchestra on rääsyistä rikkaaksi -tarina pelimodaajista, jotka voittivat mahdollisuuden tehdä unelmiensa pelin. Ensimmäinen myyntiversio onkin erinomainen. Nettiräiskintä keskittyy täysin itärintaman taisteluihin, operaatio Barbarossan alusta Stalingradiin, ja sieltä takaisin Berliiniin. 32 pelaajan verkkotaistelut käydään tiukan realismin puitteissa.

Ensimmäisenä silmään pistää kuitenkin hyvä peliseura. Syynä taitaa olla pelin erilaisuus. Kuten Operation Flashpointinkin verkkomatseissa, ainakin Red Orchestran alkumetreillä julkisilla palvelimilla pelaa fiksua, yhteistyökykyistä väkeä. Flashpointiin vertaamista on muutenkin helppo jatkaa. Molemmissa silmitön ryntäily johtaa vain ennenaikaiseen kuolemaan.

Pelaaja oppii esimerkiksi kantapään kautta, kuinka tehokasta suojatuli on. Kun luodit tai tykistötuli osuu lähelle, kuva muuttuu hetkeksi suttuiseksi. Silloin ei ehdi kiinnittää huomiota sivustasta koukkaaviin vihollisiin. Taktiikka iskostuu nopeasti omaksikin rutiiniksi.

Muutenkin pelin tempo on 3d-räiskintöjen hitaimmasta päästä. Liikkeestä ampuminen on täysin turhaa, ja sihtailu täytyy hoitaa aseen tähtäimen läpi, mieluiten mahallaan maaten. Kuten asiaan kuuluu, puolustajalla on näin selvä etu.

Pienet yksityiskohdat ovat vaikuttavia. Pelaajan täytyy itse klikata hiiren tulitusnappia pulttilukkokiväärin virittämiseksi – joskus haluaa nimittäin heti ampumisen jälkeen heilauttaa mieluummin pistintä!

Sotilaat eivät liiku videopelimäisesti: sivuttaisjuoksut, hypyt ja vauhdin hidas kiihtyminen liikkeelle lähtiessä näyttävät ja tuntuvat uskottavalta.

Ja aihepiiri on kerrankin hieman valtakulttuurilsta poikkeava. Länsimainen populaarikulttuuri ja kylmä sota ovat kirjoittaneet toisen maailmansodan historiaa uudestaan. Toisen maailmansodan ratkaisu tapahtui nimittäin itärintamalla. Siinä vaiheessa kun länsivallat nousivat maihin Normandiaan, Neuvostoliiton armeijat olivat jo murskanneet Saksan armeijan ja kolkuttivat Kolmannen Valtakunnan rajoja. Neuvostoliitto menetti kuukausittain enemmän sotilaita kuin Yhdysvallat koko länsirintaman taisteluiden aikana.

Tiikeri!

Jalkaväen lisäksi Red Orchestraan on mallinnettu panssaritaistelut. Toisin kuin Battlefield 1942:ssa, tankkeja ei poksautella käsikranaateilla ja konekivääreillä, vaan tekijät ovat mallintaneet peliin Combat Mission -strategiapeleistä muistuttavan läpäisymallinnuksen.

Toisaalta ajoneuvot eivät ole ylivoimaisia jyriä, vaan luukut kiinni oleva tankki on puolisokea kolossi. Pienistä aukoista ulos tihrustaminen tekee panssarisodasta klaustrofobista. Varovasti ryömivän sotilaan ei ole silloin ole vaikea iskeä panssarinyrkillä.

Tankkimiehistön pitää myös osata kommunikoida keskenään. Tykillä ei osu liikkeestä, mutta ladatessa ei puolestaan auta pysyä paikoillaan. Konekiväärillä ei kannata ampua jatkuvasti, koska valojuovat näkyvät kauas. Fiksu ajaja osaa kääntää tankin aina 20 asteen kulmaan viholliseen nähden, jolloin ammukset todennäköisimmin kimpoavat panssarista.

Eri aikakauden tankit on mallinnettu huolella. Suosittelen esimerkiksi saksalaiskuskeja varomaan loppusodan kartoilla, kun vastaan tulee IS-2 -neuvostopanssareita.

Roolit peliin

Red Orchestrassa pelikokemus riippuu myös roolivalinnasta. Jalkaväessä kivääri-, konepistooli- ja konekiväärimiehet etenevät yleensä joukkueina pioneerien kanssa. Tarkka-ampujana tai panssaritorjuntakiväärin kanssa on opittava malttia – harvemmin kohdalle sattuu jatkuvasti kohteita, ja jokaista laukausta on syytä miettiä.

Vaihtelua syntyy myös pelin 13 eri kartalla pelatessa. Ahtailla kaupunkikartoilla, esimerkiksi Stalingradin asetehtaalla tai Berliinin valtiopäivätalolla, lähitaistelussa tarvitaan pistimiä ja kiväärin perillä huitomista. Toisaalta isoilla kartoilla, vaikkapa Unkarissa Barashkassa tai Aradissa jalkaväkikin taistelee pitkillä etäisyyksillä, aina panssarien tukemana.

Ulkoasultaan Red Orchestra on erinomainen – ei 3d-mallien monimutkaisuuden takia tai ikääntyvän Unreal Engine 2.5:n ansiosta, vaan siksi että tyyliratkaisut tekevät sotatantereista nuhruisia, likaisia ja uskottavia. Siistityn sodankäynnin sijaan ruudulla näkyy verta.

Koska taisteluita käydään suurten välimatkojen yli, korkealla resoluutiolla pelaavat ovat selvässä etulyöntiasemassa.

Äänimaisema ansaitsee oman kehunsa. Tykistökeskitykseen jääminen on hengästyttävä kokemus.

Pisteissä huomioidaan Red Orchestran nykyiset tekniset ongelmat – niiden korjaannuttua peliä uskaltaa suositella yhä vähemmin varauksin.

Pelin voi ostaa sähköisesti Valven digitaalisen Steam-pelikaupan kautta, tai sitten boksiversiona pelikaupoista.

Miljoonan dollarin pojat

Tripwire sai mahdollisuuden Red Orchestra -pelin tekemiseen voitettuaan Unreal Tournament 2004 -modilla miljoonan dollarin Make Something Unreal -kilpailun. Voitosta irtosi lisenssi Unreal-pelimoottoriin. Tällä hetkellä käytössä on versio 2.5, mutta tekijöillä on mahdollisuus siirtyä myös kehittyneempään kolmosversioon.

Entä nimi Red Orchestra? Se viittaa natsien salaisen poliisin, Gestapon nimitykseen Saksassa toimineista neuvostovakoojaringeistä. Alkuun Red Orchestra -modi nimittäin pyöri Soldier of Fortunen moottorilla, vakoojien maailmassa.

 

Tekijä: Tripwire

Julkaisija: Valve / Destineer

Testattu: pc, P4 2,6 GHz, 1 Gt muistia, GeForce 7900

Saatavilla: pc

Pelaajia: 1-32

Laitevaatimukset:  1,2 GHz prosessori, 512 Mt muistia, 64 Mt DX9-näytönohjain

Pelin kotisivu: http://www.redorchestragame.com/