Redshirt (iOS, Mac, PC)
Tekijä: The Tiniest Shark
Julkaisija: Positech Games
Testattu: PC Windows Vista SP2, Intel i3-2100, 8 Gt muistia, NVidia GeForce GT 550 Ti
Saatavilla: PC, Mac, Ipad
Laitesuositus: Windows XP tai uudempi / Mac OS X 10.6.8 tai uudempi, 2 GHz Dual Core, 1 Gt muistia, 256 Mt näytönohjain, 500 Mt kovalevytilaa
Pelaajia: 1
Muuta: Ladattava peli, hinta noin 10€.
Pelin kotisivu: http://www.redshirtgame.com
Arvostelija: Jani Salomaa
Jos kaverini jakaisi Facebookissa linkin Redshirt -pelin kotisivuille, jättäisin tykkään painamatta ja kommentoisin päivitystä liittämällä perään videon kaatuilevasta hamsterista oravanpyörässä. Redshirt on sinänsä osuva ja hauska scifisatiiri sosiaalisen median maailmasta, mutta itse peli satiirin sisällä kompastelee pahasti ja tuntuu puurtamiselta.
Avaruusasema Megalodon-9 on juuri tarjonnut sinulle mahdollisuuden päästä uuden, orastavan uran alkuun. Tosin alkuduuni siirrinonnettomuuksien jälkien siivoajana ei mieltä eikä pankkitiliä juuri ylennä. Yksinäisyys painaa, kavereita olisi hankittava ja parisuhde se vasta piristäisi. Lisäksi asemalle tapahtuu jotain karmeaa 160 päivän kuluttua. Eli pois pitäisi päästä.
Tämä onnistuu muutamalla eri tavalla, mutta avain kaikkiin on sekä uralla eteneminen että hankkiutuminen hyviin väleihin aseman kihoportaan kanssa. Onneksi sosiaaliseen nousuun on tarjolla Spacebook – yhden ohjelman pysäkki kaikelle kanssakäymiselle, joka toimii samalla pelin käyttöliittymänä.
Punainen paita päälle ja sosialisoinnin kautta ura kohti tähtiä.
Redshirt viittaa Star Trekin maailman tykinruokaan, nimettömiin punapaitoihin, joiden kohtalona on seisoskella kohtausten taustalla ja draaman niin vaatiessa myös kuolla karmeilla tavoilla. Redshirt näyttää, että punapaidatkin ovat ihmisiä (ja alieneita). Satiirin pääkohde on tietenkin Facebook kaikkine kummallisuuksineen, mutta siinä sivussa peli vääntää vitsiä popkulttuurista ja kaikenmoisesta scifistä Mass Effecteistä Red Dwarfiin ja siihen toiseen Star -alkuiseen sarjaan. Kukapa ei kaipaisi metallikahvaista loistevaloputkea.
Damn you, Zork Muckerborg!
Spacebookin käyttö tuntuu kovin tutulta. Statukseensa voi päivittää vaikka laulunlyriikoita (Rolling in the Deep Space jää soimaan päässä), valittaa töistä tai flirttailla kavereiden kanssa. Peukuttaminen ja viestittely parantaa välejä muihin punapaitoihin, ja hetken lämmittelyn jälkeen voi lähettää kaverikutsun.
Parisuhdekin voi onnistua, kunhan hahmojen kiinnostuksenkohteet osuvat yhteen. Suhde-elämä Megalodonilla on melkoista tornadon pyörteessä riepottelua. Kerran aloin onnelliseen liittoon vain saadakseni lemput seuraavana päivänä, kun partneri dumppasi minut toisen vuoksi ja hautasi minut vihapostin vyöryyn. Vitsit, mikä madonreikä tyypiksi!
Hahmonsa saa luoda muutamasta eri rodusta. Emoidien eksistentiaaliseen kriisi on avaruutta suurempi.
Muutenkin tekoälyn ohjaamat ”kaverit” ovat riittävän erilaisia ja tuntuvat persoonallisuuksilta. Jotkut loukkaantuvat jos et vastaa joka statuspäivitykseen, osa kutsuu sinut holokansiviihteelle, osa on rasisteja alienrotuja kohtaan. Vihamiehiä on yhtä helppo hankkia kuin kavereita, mutta haitta on minimaalinen. Kaupasta saa jännää tavaraa, josta on pelillistä hyötyäkin.
Kaikki toiminta vie aikapisteitä ja suurin osa tapahtumista maksaa rahaa. Viikonpäivinä ei paljoa ehdi speissibookkaamaan, koska työ ja uni vievät suurimman osan päivästä. Työstä saa rahaa ja kykyjen parannusta, usein joko onnellisuuden tai terveyden kustannuksella. ”Syömisen ja viihteen laiminlyömisestä rankaistaan. Parisuhdekin kuihtuu, jos partnerin kanssa ei vietä laatuaikaa. Viikonloppuna ehtii sitten vaikka järjestämään megabileet.
Tapahtumia järjestämällä ja niihin osallistumalla voi muokata omia kiinnostuksen kohteita ja myös parantaa hahmonsa kykyjä, mikä on edellytys uralla etenemiseen. Nopein keino on kohdella kavereitaan julman utilitaristisesti, pelkkinä etenemisautomaatteina. Toimivaa on luikerrella aina seuraavan tason rekrytoijan ylimmäksi ystäväksi, jolloin pätevyysvaatimusten kanssa ei olla niin tarkkoja. Hyvä veli -järjestelmä siis toimii, samoin kuin törkeästi reittä pitkin eteneminen. Kun duuni on sitten saatu, niin on aika dumpata painolasti ja ruveta vokottelemaan seuraavan tason pomoja. Paitsi kerran ryssin parisuhteeni, kun astetta fiksumpi kultsini syytti minua hänen käyttämisestään sosiaalisena tikkaana.
Uhu Rah on onnellisessa parisuhteessa, kerännyt karmaa ja edennyt pikatahtiin uralla. Syytäkin on peukuttaa.
Tietenkin voi roolipelata ja vaalia lempikavereitaan, mutta altruismia ei palkita mitenkään. Kaiken huumorin alta paistaa aika kyyninen näkemys sosiaalisesta mediasta. Tosin olen itsekin tehnyt elämäni tuloksellisimmat työhaastattelut Facebookin chatissä, joten Redshirtissä on tiettyä pelottavaa todellisuuspohjaa.
Silloin tällöin pelaaja tempaistaan kavereineen loittotehtäviin, joissa kuolo ohentaa kaveripiiriä. Välillä pelaaja joutuu valitsemaan uhrattavan kaverin, mikä osoittautui kerran näppäräksi tavaksi päästä pois takkuilevasta parisuhteesta. Hyvästi ja sori, armas kuupupuseni, tähdet eivät suosineet meitä.
Loittotehtävät muistuttavat siitä, että punapaidat ovat aina uhrattavissa.
Pahin tonic on monotonic
Jos olisin antanut tähdet Redshirtille ensimmäisen kolmen pelitunnin perusteella, oltaisiin hätyytelty neljää. Osa punapaitojen päivityksistä naurattaa oikein kunnolla, ihmissuhdemyrskyssä eläminen on jännittävää ja ylipäätään kokeilemisen riemu on suuri.
Vaan pian kaikki alkaa tuntumaan pakkotoistolta. Pelimekaniikka on yliyksinkertainen ja monotoninen: Katso seuraavan tason duunin vaatimukset ja rekrytoijan kiinnostuksenkohteet, tee aktiviteetteja, jotka tuovat pätevyyden ja/tai parantavat suhdetta tulevaan pomoon. Hakemus sisään ensi tilassa. Toista tätä, kunnes olet edennyt lähes tappiin asti. Sitten hommaa itsesi tavalla tai toisella pois asemalta ennen kuin aika loppuu. Jos jättää roolipelaamisen vähemmälle, se ei ole vaikeaa: Toisella pelikerralla hankin lipun sukkulaan, kun 77 päivää oli jäljellä. ”Palkintona” oli melkein parodia loppuruudusta.
Työpäiviin voi osua hauskoja satunnaisia tapahtumia.
Hetken indiehuumaa
Redshirt on yhden naisen pelifirma The Tiniest Sharkin tuotos. Nauroin ääneen, kun yksi hahmoista kommentoi itsetietoisesti, että ”onko seksististä pitää enemmän miesten tekemistä virtuaaliohjelmista?” Vahva indiehenki on plussaa, samoin oivaltavan huumorin määrä ja laatu. Tämä on peli, joka ei voisi tulla isolta studiolta. Redshirtistä olisi tosi kiva pitää enemmän, vaan en voi.
Jo ensimmäisen läpipeluun aikana suussa maistui vieno puun maku. Toisella yrittämällä mieli blokkasi jo suurimman osan toistuvista statuspäivityksistä pois, jolloin eläytyminen loppui, hymy hyytyi ja simppeli pelimekaniikka alkoi kyrsiä toden teolla.
Matalat tuotantoarvot syövät satiirin mahdollisuuksia. Tosielämän nassukirjan siirtyessä koko ajan enemmän kuva- ja videopainotteiseksi, on Spacebook pelkkää tekstiä. Isommalla budjetilla olisi varmaan saanut videoita söpöistä alieninpoikasista, ylikäsiteltyjä selfieitä ja asemalla vierailevien riemuidioottilähettiläiden Critter-viestejä. Kaipasin jopa mainoksia, tai siis niiden parodioita.
Oikean tyypin löytäminen Omega-baarista on yksi tapa saada lippu pois tuomitulta asemalta.
Indiepelien helmasynti, palkinnon puute paistaa, ja tämä loppuruutu bugittaa tallennuksen latauksen jälkeen.
Pelaajan hahmolla on myös henkilökohtaisia päämääriä, jotka tuntuvat bugittavan pahasti. Osa täyttyy automaattisesti, kun taas osaa on käytännössä mahdotonta suorittaa, tai sitten ne vaativat melkoista hyppäystä taaksepäin urapolulla. Onneksi raha auttaa ja päämäärät voi korvata uusilla. Välillä peli kadottaa hahmojen nimiä, ja tallennusta ladatessa saa pitää sormet ristissä, että kaikki on niin kuin sen viime kerralla jätti.
Käyttöliittymä on PC:llä ihan toimiva. iPad-versiota en testannut, mutta en keksi miksei se toimisi. Karun grafiikan kestää, mutta junnaavan ambientmusiikin kytkin pian pois päältä ja laitoin tilalle Moonfacea, 30 Seconds to Marsia ja Deltron 3030:n scifiräppiä.
Voin suositella Redshirtiä yhden tai kahden illan kevyeksi viihteeksi, edellyttäen että Star Trek ja scifi ylipäätään kolahtavat. Samalla saa vähän ajateltavaa ja uuden näkökulman tosielämän somemaailmaan. Pelinä tämä punapaita saa komennuksen loittotehtävään, jolta ei ole paluuta.
Lisää aiheesta
Gabriel Knight: Sins of the Fathers 20th Anniversary Edition –ennakko (Mac, PC)
Gods Will Be Watching (Linux, Mac, PC)
Sunless Sea –ennakko (Mac, PC)
