Uusimmat

Sam & Max Episode 301: The Penal Zone (iPad, Mac, PC, PS3)

15.04.2010 15:21 Miikka Lehtonen

Vaikka Telltale viihdytti viime vuonnakin meitä useammillakin seikkailupeleillään, siitä on jo pari vuotta kun viimeksi näimme maailman kovimman eläinetsiväkaksikon.

The Penal Zonen myötä käyntiin pyörähtävä Sam & Maxin kolmas kausi vie eläinystävämme Twilight Zone –henkiselle matkalla mysteerien, taikavoimien, muinaisten kulttien ja galaksia valloittavien apinoiden maailmaan. Kipeältä kuulostaa ja ainakin ensimmäisen osan perusteella Telltalen porukat ovat elämänsä kunnossa.

Aivan kuin meidänkin maailmassamme, myös Sam & Maxin maailmassa parivaljakon viimeisestä kuvatusta seikkailusta on vierähtänyt jo pari vuotta. Paljon on tapahtunut, mutta kaksikko päätyy taas parrasvaloihin, kun Max löytää syrjäiseltä kujalta hylätyn Viewmaster-lelun. Lelun läpi katsoessaan Max saa yllättäen psyykkisiä voimia ja näkee tulevaisuuteen.

Tulevaisuudessa häntä odottaa kammottava näky, jossa paha avaruusapina – kenraali Skun-ka´pe (tai Skunkape, riippuen keneltä kysytään) – laskeutuu avaruusaluksensa kanssa keskelle Bronxia. Hän haluaa orjuuttaa ihmis… etsiä muutaman täysin harmittoman lelun ja sitten tuhota maa… lähteä rauhallisesti kotiinsa. Ja sitten Maxin näky toteutuu.

Tästä alkaa huisi takaa-ajo, kun Sam ja Max kiertelevät pitkin New Yorkia etsien Kohtalon leluja, joista Max saa aina uusia psyykkisiä voimia. Samaan aikaan pitäisi todistaa Skunkapen pauloihin joutuneille, että kenraali onkin pahis ja tehdä hänen suunnitelmansa tyhjiksi. Että näin tällä kertaa.

Synkemmin ja paremmin

Siinä missä Sam & Maxin aiemmilla kausilla on ajelehdittu hieman päämäärättömästi aiheesta toiseen, nyt koko kolmoskaudella on yhteinen teema. Peli alkaa oudon käppänän alkujuonnolla, joka on tyyliltään ja aihepiiriltään kuin suoraan Twilight Zonesta repäistyä kamaa.

Tämä on myös koko kauden teema, sillä parivaljakko joutuu keskelle toinen toistaan ihmeellisempiä tieteisseikkailuja, joiden yhteisenä lankana on muinainen ennustus paholaisjäniksestä ja tämän tukevasta kaverista, jotka Kohtalon lelujen avulla joko pelastavat tai tuhoavat maailman.

On vielä vaikea sanoa, miten hyvin tämä kokonainen juonikuvio toimii, mutta ainakin ensimmäinen osa on aivan hillitöntä kamaa. Vanhoja tieteissarjoja parodioiva tyyli kuvahäiriöineen ja kohinoineen on mainio oivallus ja pelin käsikirjoituskin on loistavaa tasoa. Huumori on hieman synkempää ja pistävämpää kuin ennen, mikä sopii hyvin kuvioihin, sillä Sam & Max on perinteisesti koetellut sekä omiaan että hyvän maun rajoja.

Myös itse pelimoottori on saanut pintaansa aimo annoksen kromia. Pelaaminen sujuu nyt suunnilleen samalla tavalla kuin Tales of Monkey Islandissa, eli Samia ohjataan WASD-näppäimillä – tai vaikka padilla – ja esineitä käytellään hiiren avulla. Keskustelut sujuvat hieman Mass Effect –tyyppisen keskusteluympyrän avulla, mikä on selvästi tulevan PlayStation 3 –version takia tehty ratkaisu. En silti valita, sillä uusi systeemi näyttää hauskalta ja toimii hyvin.

Täysin uutta sen sijaan on se, että pelissä pääsee vihdoin myös Maxin pään sisään, sillä hänen telepaattiset kykynsä ovat merkittävä osa pelin ongelmanratkaisussa. Maxin kyky katsoa tulevaisuuteen tarjoaa paitsi vitsejä, myös vihjeitä ongelmiin ja on usein suoranainen osa varsinaista ratkaisua. Myöhemmin opitaan muun muassa teleporttaamaan, mutta vain sellaisten puhelinten luo, joiden numeron Max tuntee.

Parasta uudistuksessa silti on vain hypätä Maxin korvien väliin katselemaan maailmaa. Parin minuutin jälkeen kukaan tuskin ihmettelee, miksi Max on niin häiriintynyt. Olisit itsekin, jos maailmasi olisi täynnä haamulehmiä ja iloisesti moikkailevia luurankoja.

Telltalen parhaita

Telltalen tyylille sopivasti pelillä on pituutta sellaiset pari, kolme tuntia ja uudempien Telltale-pelien tavoin ne reilut kolme tuntia vierähtivät ainakin minun tapauksessani kestovirne naamalla. Useamman kerran piti jopa pysähtyä nauramaan pitkään ja äänekkäästi, mikä on kieltämättä ollut perinteisissä Sam & Max –peleissä aika harvinaista. Pelit olivat hauskoja ja viihdyttäviä, mutta eivät ratkiriemukkaita. Tästä kiitos uudelle, hieman pistävämmälle huumorille, joka kutitteli suoraan meikäläisen nauruhermoa.

Kaikesta näkee myös, että The Penal Zonea on ruuvailtu ja sorvailtu ahkerasti jo pitkään. Kirjoituksesta löytyy kunnolla mehua, grafiikka on entisestä viilattua ja aiempaa lähempänä Steve Purcellin tyyliä. Pelikin toimii junan vessan lailla, joten eipä tässä paljon muuta voi tehdä, kuin todeta, että The Penal Zone on Telltalen parhaita pelejä ja erinomainen aloitus huisilta vaikuttavalle Sam & Maxin kolmoskaudelle.

Ainoa huono puoli on se, että peli päättyy taas sellaiseen cliffhangeriin, että oksat pois. Kuukaudesta tulee pitkä, ennen kuin Sammun-Makin legendaarinen hauta aukeaa…

 

Tekijä: Telltale Games
Julkaisija: Telltale Games
Testattu: PC Windows 7, Intel i5-750, Radeon HD5850, 4 Gt keskusmuistia
Saatavilla: iPad, Mac, PC, PlayStation 3
Laitevaatimukset: Pentium 4 3,0 GHZ, 1 Gt keskusmuistia, GeForce 6800 tai uudempi näytönohjain
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.telltalegames.com/samandmax/
Miikka Lehtonen

 

Toinen mielipide (PS3)

Sam & Maxia on tässä perheessä odotettu pitkään ja hartaasti. Edelliset kaudet maistuivat makealta sekä PC:llä, Xbox 360:llä että Wii:llä nautittuna, vaikka kaksi viimeksi mainittua alustaa kärsivätkin pienestä töksähtelystä. Telltalen päätös koukata kolmoskauden konsoliversiot markkinoille ensin PlayStation 3:n kautta yllätti, mutta ei pelästyttänyt PC:n pariin. Isolta ruudulta ja hyvässä seurassahan näistä on perinteisesti irronnut eniten iloa.

Pad-ohjainhan ei sovellu kovin hyvin perinteiseen ”osoita ja klikkaa” -tyyliseen seikkailupelaamiseen. Kahden ensimmäisen kauden viivasuorasta konsolikäännöksestä on kuitenkin tultu huimasti eteenpäin, jopa siinä määrin, että koko käyttöliittymä tuntuu nyt padin ehdoilla suunnitellulta.

Liikkuminen sujuu vasemmalla tatilla, erilaiset toiminnot taas peukalonappuloilla. Lajityypin varsinainen kipupiste, hotspottien valitseminen, hoituu ovelasti puskurinappuloilla oikean liipaisimen näyttäessä, mitä kaikkea ruudulta voi valita. Ratkaisu on mainio, vaikka hieman ahtaammissa tiloissa oikean hotspotin valitseminen vaatii silti jonkin verran nappiakrobatiaa.

Pienistä lastentaudeista huolimatta ohjaus toimii parhaimmillaan paremmin kuin perinteinen hiiri-näppäimistöyhdistelmä. Seikkailupelikontrollien onnistunut istuttaminen konsolimaailmaan onkin jo kunniamaininnan arvoinen suoritus, vaikka itse peli ei vakuuttaisikaan.

Onneksi, koska kyse on Sam & Maxista, tästä ei ole juuri pelkoa. The Penal Zone on naurumittarin lahjomattoman lukeman mukaan tähän mennessä hauskinta Telltalen tuutista pursunnutta Sam & Maxia. Miikka alleviivasikin omassa tekstissään niitä asioita, jotka tekevät huumorista entistä hersyvämpää. Liityn myös naurukuoroon, vitsit ovat teräviä, sanailu sujuvaa ja meininki juuri sopivan absurdia.

Puzzlepuolella olisi sen sijaan kaivattu hieman enemmän haastavuutta. Ehkä kyse on pehmeästä laskusta uudelle kaudelle, mutta episodi tuntui olevan myös helpointa Telltalea aikoihin. Maxin psyykkiset kyvyt tarjoavat mielenkiintoisia mahdollisuuksia luovalle pulmanrakentelulle, mutta niistä ei vielä tässä jaksossa saada irti kovinkaan kinkkistä pohdittavaa. Erityisesti episodin loppuhuipennus tuntui suhahtavan läpi liiankin helposti. Toivottavasti haasteruuvia uskalletaan vääntää jatkossa hieman tiukemmalle.

Hauskaa piisaa joka tapauksessa kevyesti pelille myönnetyn suosituspeukalon edestä. Peli näyttää hyvältä, käsikirjoitus on timanttinen, ja tarinan lopetus saa seuraavan kuukauden tuntumaan todella pitkältä. Jo mainitun helppouden lisäksi ainoa valituksen aihe kohdistuu tekniikan ajoittaiseen yskähtelyyn. Liekö kyse uuden alustan metkuista, mutta lataustauot tuntuivat välillä luvattoman pitkiltä. Välianimaatioissa esiintyi myös välillä pientä mutta harmillista tökkimistä.

Toivottavasti pelimoottorin kuprut ehditään viilata tasaisiksi ennen seuraavien episodien ilmestymistä. Sam & Max edustaa joka tapauksessa pienistä ongelmistaan huolimatta seikkailupelien parhaimmistoa, jota PlayStation 3:n omistajien ei missään nimessä kannata sivuuttaa nyt, kun herkkua kerran on saatavilla myös PlayStation Networkistä.

Juho Anttila

 

 

Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.

Lisää aiheesta

Sam & Max Season 1 (PC)

Sam & Max Season 1 (Wii)

Sam & Max: Beyond Time And Space (Xbox 360)

Sam & Max Episode 201 ja 202 (PC)

Sam & Max Episode 203: Night of the Raving Dead (PC)

Sam & Max Episode 204: Chariots of the Dogs (PC)

Lue myös

Assassin’s Creed II: Bonfire of the Vanities DLC (PC, PS3, Xbox 360)

Dragon Age Origins: Awakening (PC, PS3, Xbox 360)

Final Fantasy XIII (PS3, Xbox 360)

Legend of Zelda: Spirit Tracks (DS)

Metro 2033 (PC, Xbox 360)

Monster Hunter Tri -ennakko (Wii)

Prison Break – The Conspiracy (PC, PS3, Xbox 360)

Star Trek Online (PC)