Sniper Elite V2 (PC, PS3, Xbox 360)

15.05.2012 17:30 Miikka Lehtonen

Tekijä: Rebellion
Julkaisija: 505 Games
Testattu: PC, Xbox 360
Saatavilla: PC ,PlayStation 3, Xbox 360
Tulossa: ei
Laitevaatimukset: Windows Vista, tuplaydinprosessori, 2 Gt keskusmuistia, DirectX 10.0 -yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 2-12 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://sniperelitev2.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Moni on jo täysin leipiintynyt toiseen maailmansotaan pelien aiheena. Minä en! Kyse on vain siitä, että pelikehittäjät eivät löydä tarpeeksi omaperäisiä palasia sodasta peliensä aiheiksi. Kuten vaikka … Vihollisen linjojen takana operoivan yksinäisen tarkka-ampujan, joka murhaa, vakoilee ja varastaa. Hei, sehän kuulostaisi hyvältä peliltä!

Niin monen muun pannukakun tavoin Sniper Elite V2 todellakin kuulostaa paperilla muikealta peli-idealta, mutta valitettavasti todellisuus on karumpi. Ongelmat alkavat siitä, että snipupelissä ei kamalasti sniputella. Ainakaan kehitystiimin mielestä.

Alkuperäinen Sniper Elite oli mielenkiintoinen peli. Ideana oli operoida salavihkaisesti vihollislinjojen takana murhaamassa korkea-arvoisia vihollisen upseereita ja aiheuttamassa yleistä pahennusta. Ongelmat alkoivat ja oikeastaan myös loppuivat siihen, että tekelettä oli ihan kamala pelata. Niinpä kaikki hyvät ideat ja mielenkiintoiset ratkaisut lensivät ykkösellä romukoppaan.

Kakkososaa varten kehitystiimi vaihtoi paljon virtaviivaisempaan linjaan. Ja miksipä ei olisi vaihtanut, julkaistaanhan peli myös konsoleille. Hui kamalaa, konsolihapatusta minun hardcore-PC-pelissäni?! No, käytännössä konsolihapatus ilmenee lähinnä ykkösosaa toimivampina kontrolleina sekä muutamina koomisina lisäyksinä. Ei se peli siihen kaadu, vaan siihen, että kehitystiimi on unohtanut yhden tärkeän asian: snipupelissä olisi kiva sniputtaa.

Berliinin raunioissa

Sniper Elite V2 sijoittuu sodan loppuvaiheisiin. Berliini on raunioina ja korkea-arvoiset natsiupseerit pakenevat rottien lailla kohti ystävällisiä banaanivaltioita. Jäljelle jääneet puuhailevat uusia kauhuaseitaan ja yrittävät myydä tietojaan lähestyvälle neuvostoarmeijalle. Tämä ei tietenkään jenkkejä miellytä, joten paikalle lähetetään huipputason tarkka-ampuja jakelemaan natseille ja venäläisille hieman 7,62-millimetrin luunappeja.

Ja kaikki alkaakin niin hyvin. Harjoitustehtävässä hiippaillaan raunioituneiden rakennusten läpi, väistellään natsien partioita ja viritellään miinoitteita pakoreitin turvaamiseksi. Sitten kivutaan rauniotalon huipulle sihtailemaan Brandenburgin portilla venäläistoveriaan tapaavaa natsiupseeria. 200 metrin päälaukaukset päättävät kaksikon salasuunnitelmat ja sitten on aika paeta ennakkoon suunniteltua ja valmisteltua reittiä pitkin. Yksi natsi räjähtää löytäessään kaverinsa ruumiin, jonka pelaaja miinoitti ennakkoon. Pari muuta vaihtaa taivaalliseen muonavahvuuteen jahdatessaan snipun viimeistä olinpaikkaa taloon, jonka ulko-ovelle on viritetty lankamiinoite. Sitten seinän läpi syöksyy Tiger-vaunu ja iiih, kaikki on niin huisia!

Olin tässä vaiheessa myyty ja ehkä pelaaminen olisi kannattanut lopettaa tähän, olisi jäänyt Sniper Elitestä hyvät muistot. Jo heti seuraava tehtävä – jossa pitäisi järjestää V2-raketteja suunnittelevan tiedemiehen autosaattueelle ikävä väijytys – nimittäin koostuu noin 5% sniputuksesta ja 95% tyhmän tekoälyttömien natsien keskellä hiippailusta.

Kyllä. Sniper Elite V2 ei ole tarkka-ammuntapeli, vaan hiippailupeli. Ja vieläpä hiippailupeli, joka ei halua tunnustaa olevansa sellainen. Se ei esimerkiksi anna pelaajan nähdä minikartassaan natsien näkökenttiä, partioreittejä tai muuta mukavaa. Vihollisia voi kyllä kiikarien avulla merkitä. Tosin tällöin tarkka-ampuja ponnahtaa suojastaan merimerkin lailla näkyville ja usein ammutaan siihen paikkaan. Mutta jos et merkatessasi katso suoraan natsia kohti, peli klimpittää kaikki vihollisten sijaintia kuvaavat merkit ruudun laidalle yhdeksi häröpalloksi. Koita siinä sitten arvailla, onko tuo yksi kolmio selän taakse hiippaileva natsi vai toisella puolella Siperiaa nenäänsä kaivava moube.

Telepaattinatsit myös aavistavat heti, missä heidän kaveriaan satuttanut tarkka-ampuja majailee. 250 metrin päästä ja yhdestä kadunpätkän sadoista ikkunoista jatkuvassa tulitaistelussa ammuttu laukaus saa heti kaikki korttelin natsit avaamaan tulen pelaajaa kohti. Kulman takana olevat kaverit eivät paljon asiasta piittaa, heidän tekoälynsä aktivoituu vasta, kun saman tempun toistaa toisesta talosta.

Ja meno muuttuu vain jatkuvasti tympeämmäksi. Kolmostehtävässä soluttaudutaan natsien V2-rakettitehtaalle, jossa ahtaissa käytävissä väistellään telepaattisia natseja kun pelaaja yrittää pommittaa laitoksen strategisia pisteitä. Ja sitten peli lässähtää lopullisesti. Tehtävän lopputarkoituksena kun on hiippailla laitoksen johtajan toimistoon ja varastaa sieltä raketin piirustukset. Arvasin, että paikalta pitää poistua nopeasti, joten vietin aivan liian kauan aikaa putsaten laitoksesta viimeisetkin natsien rippeet helppoa pakoa varten. Ja mitä vielä!

Kun paperit oli varastettu, laitos paukahti yllättäen täpötäyteen tyhjästä spawnanneita natseja! Efekti on niin koominen, että kun katselee parvekkeelta alla aukeavaa käytävää, se on tyhjä. Kun laskeutuu rappuset alas käytävälle, se onkin täynnä natseja. Oikeasti nyt, Rebellion!

Ja suunnilleen tässä kohtaa lopetinkin hiippailun ja ryhdyin pelaamaan peliä kuin mitä tahansa 3rd person shooteria: etsin mukavan piilopaikan ja sniputin joka ainutta vastaantulijaa. Se on sentään hauskaa, sillä peli pyrkii mallintamaan tuulen ja vetovoiman kaltaisia tekijöitä. Tarpeeksi hyvistä osumista palkitaan Mortal Kombat –tyylisillä röntgenkuvilla, joissa luodit pirstovat luuta, puhkovat keuhkoja ja muhjuttavat kiveksiä. Kyllä. Kassit voi ampua paskaksi. Ja muistaakseni siitä saa achievementinkin.

Niin lähellä, niin kaukana

Sniper Elite V2 olisi voinut olla erinomainen peli. Siltä se alunperin vaikuttikin, kun näytti siltä, että peli olisi melkein kuin toiseen maailmansotaan sijoittuva Hitman. Vapautta tehdä, mitä haluaa. Vapautta mennä, mihin haluaa. Vähän hiippailua ja sitten hauskaa sniputusta. Mutta ei.

Kun vähän katselee ympärilleen, huomaa nopeasti, että kentät ovat lineaarisia rännejä, joissa on pakko edetä juuri niitä alueita pitkin, joihin kehitystiimi haluaa pelaajan menevän hiippailemaan. Ja sitten tullaan havaituksi ja kuollaan ja huomataan, että viimeinen checkpoint – itse ei voi tallentaa – on 30 minuuttia taaempana. Ja sitten tulee ragequit.

Mukana on myös moninpeli. Tiettävästi tarjolla olisi co-op-henkisiä tehtäviä, joissa yhden pelaajan pitäisi jaella kaverille maaleja ja ohjata tämän tulta, mutta sitä en päässyt kokeilemaan. Deathmatchia kylläkin. Kuvitelkaa pelitila, jossa 12 pelaajaa kämppii snipukoloissaan ensimmäisenä päätään nostanut kuolee silmänräpäyksessä. Kuulostaako hauskalta? Ei minustakaan!

Yhdestä asiasta peli ansaitsee kunniamaininnan: sen DLC:n puhtaasta älyttömyydestä. Sen kun kruunaa tehtävä, jossa pitää käydä sniputtamassa itse Adolf Hitler pois päiviltä. Sniper Elite V2 on siis peli, jossa pääsee ampumaan Hitleriä munille ja katselemaan hidastettuja leikkauskuvia siitä, miten luodit pirstovat hänen luitaan ja repivät kiveksiä. Kai tästäkin joku kiksejä saa. Jos ei muuten niin YouTuben kautta.

Sniper Elite V2 onkin siis harmillinen tapaus. Jos peliä pelaa ”oikein”, eli kehitystiimin tarkoittamalla tavalla, se on turhauttava ja rasittava kokemus. Mutta jos tällaisen unohtaa ja keskittyy vain itse etsimään hauskan snipukolon ja purkamaan sitten sieltä pahaa mieltään kaduilla pyöriviin natseihin, tarjolla on ihan viihdyttävä ja erilainen pelikokemus. Mutta ei todellakaan 65 euron arvoinen. Odottakaa alelaareja ja erityisesti Steamin joulualea, sillä Sniper Elite V2 on PC:llä parhaimmillaan. Kympin laarista tämä olisi jo oikein hyvä ostos.