Sonic Colors (Wii)
Tekijä: Sonic Team
Julkaisija: Sega
Testattu: Nintendo Wii
Saatavilla: Nintendo Wii, Nintendo DS
Pelaajia: 1-2
Pelin kotisivu:http://www.soniccolors.com/
Arvostelija: Petteri Kaakinen
Sonicin askel on ollut raskas viime vuosina. Sonic-pelit ovat kärsineet lukuisista ongelmista, jotka ovat jättäneet Sonicin kaikkien vähänkään keskitasoa parempien pelien varjoon.
Super Mario Galaxy lennätti Marion erittäin onnistuneesti avaruuteen, joten nyt Sonic ottaa mallia ja seuraa perässä. Ehkä hieman yllättäen Sonic Colours on pelisarjalle juuri sellainen adrenaliinipiikki, jota se on kaipaillut jo pitkään.
Eggman on tällä kertaa perustanut huvipuistomaisen tukikohtansa avaruuteen. Saatuaan vihiä asiasta Sonic lähtee tietenkin tutkimaan sitä ja kohtaa samalla Eggmanin kaappaamia muukalaisia, joiden voimin hän etenee vaarojen läpi ja kohtaa lopulta Eggmanin. Sonic Coloursin tarina on äärimmäisen yksinkertainen ja hyvä niin. Siitä puuttuvat kaikki turha ”syvällisyys”, jota Sega on yrittänyt lisätä Sonic-sarjan peleihin turhankin kauan.
Sen sijaan se palaa yhteisille Marion kanssa jakamille juurilleen tarinalla, joka tarjoaa vain tekosyyn hauskalle ja mielikuvituksekkaalle tasoloikinnalle. Dialogia on enemmän kuin olisi tarpeen ja se on varsin huonoa, mutta Coloursissa se pysyy kohtuuden rajoissa.
Värien voimaa
Perusteiltaan Colours on hyvin samanlainen kuin Sonicit yleensäkin, eli nopeutta piisaa. Tällä kertaa kenttäsuunnittelu ei kuitenkaan sisällä läheskään niin paljoa halpoja kuolemia, vaan haaste on reilua laatua. Myöhemmät kentät kärsivät hieman yritys & erehdys syndroomasta, mutta eivät kuitenkaan häiritsevissä määrin. Kontrolleja haittaa myös lievä epätarkkuus, mikä ei onneksi nouse suureksi ongelmaksi.
Vaikka monet niin toivoisivatkin, Colours ei poista 3D-osuuksia täysin. Pelin muutamat 3D-kohtaukset ovat joskus Sonic Adventures -tyylistä haahuilua ja päinvastaisena kirjaimellisesti raiteilla kulkemista. Jos 3D-osuuksia olisi yhtään enempää, ne voisivat alkaa jo häiritä kokemusta, mutta näin vähäisinä ne tarjoavat jonkin verran 2D-osuuksia heikompaa vaihtelua.
Sonic Coloursin uutuutena ovat eriväristen muukalais-wispien Sonicille tarjoamat erikoiskyvyt. Niiden avulla Sonic lentää, poraa ja muuttuu hetkeksi pysäyttämättömäksi pedoksi. Toisin kuin monet järkyttävän huonot ekstrahahmot ja typerät viime vuosien Sonicien erikoisuudet, erikoisvoimat toimivat hyvin ja ovat hauskoja käyttää. Niiden käyttö ei ole täysin intuitiivista, mutta pienen totuttelukauden jälkeen ne sujuvat.
Sonic käy uusien ystäviensä avulla läpi kuusi maailmaa ennen Eggmanin kimppuun pääsemistä. Jokaisesta maailmasta löytyy edelleen kuusi kenttää. Alkupään kentät eivät kestä paria kolmea minuuttia pidempään, mutta pidemmälle päästäessä niiden monimutkaisuus kasvaa eikä läpijuoksu ole yhtä nopeaa. Koko pelin läpäisyyn ei silti mene noin viittä tuntia kauemmin, mutta avattavat ekstrat kannustavat palaamaan ja etsimään jäljelle jääneet punaiset rinkulat. Suoritus myös pisteytetään, joten halukkaat saavat lisää ikää Coloursille parhaiden arvosanojen tavoittelemisesta.
Sonic Simulator tarjoaa pelattavaksi tarinapelitilan ulkoisia kenttiä, joita avataan lisää punaisia rinkuloita keräämällä. Kentät on tuotu Coloursiin ainakin osaksi vanhoista peleistä. Tämä on samalla paketin ainoa kaksinpelimahdollisuus, mikä on valitettavasti samalla pelin heikointa antia. Simulatorin rakenne ei yksinkertaisesti toimi, sillä toinen pelaaja jää liian helposti jälkeen ja kuolee. On vaikea käsittää miksi Sega on edes vaivautunut lisäämään Coloursiin moninpelin, koska se tuntuu vain jälkiajatukselta. Simulaattorin kentät ovat huomattavasti miellyttävämpiä pelata yksikseen.
Värikäs tulevaisuus
Nimensä mukaisesti uusin Sonic tarjoilee värikkään ulkoasun. Se on graafisesti erittäin näyttävä tapaus. Se ei ole vain hyvännäköinen Wii-peliksi, vaan hienon tyylin takia se näyttäisi hyvältä minkä tahansa alustan pelinä. Pelinkehittäjätkin tuntuvat tietävän tämän, sillä pelaajalta otetaan silloin tällöin kontrolli pois pieneksi hetkeksi, jotta tämä saisi keskittyä paremmin siihen mitä ympärillä näkyy.
Musiikkipuoli tarjoaa samalla tavalla värikkään kirjon erilaisia sävelmiä. On jazzia, teknoa, rockia kuin myös orkesterillista sekä herkempää sävellystä. Sekaan mahtuu muutamia heikompiakin biisejä, mutta ne rajoittuvat lähinnä välipätkiin. Pelaamisen aikana kuultavat sävelet ovat pelin parhaita ja ne sopivat hyvin maailmojen vaihteleviin tunnelmiin.
Colours tuntuu pitkästä aikaa Sonic-peliltä, joka ei vain muistuta hetkittäin etäisesti vanhoista hyvistä ajoista, vaan tarjoaa erinomaista hupia koko rahan edestä tuntuen samalta myös mukavan tuoreelta kokemukselta. Siinä on edelleen omat ongelmansa, mutta ne ovat vain hetkittäisiä harminaiheita eivätkä koko ajan nenille hyppiviä ärsyttäviä piirteitä. Näkemän pitää onko tämä vain yksittäinen huippuhetki Sonicin nykyelämässä vai jatkuuko trendi tulevaisuudessa. Toivottavasti.
Lue myös
Toimituksen suosikkipelit: Juho
Toimituksen suosikkipelit: Henri
