Uusimmat

Spider-Man 3 – Hämähäkkimies 3

04.05.2007 21:24 Olli Sulopuisto

Spider-Man 3Hämähäkkimiehellä menee lujaa. New Yorkin asukkaat pitävät hänestä, yliopistossa satelee hyviä arvosanoja ja Mary Janen kanssa pitäisi mennä kihloihin. Kolmas ja mukamas viimeinen Spider-Man-elokuva ei tuo mitään uutta kahteen edelliseen osaan. Kuten Peter Parkerkin alkumonologissaan toteaa, ”ja niin edelleen, kyllähän te tiedätte”.

Tällä kertaa Parkerin (Tobey Maguire) kimppuun käydään kolmelta suunnalta. Harry Osborn (James Franco) eli Uusi menninkäinen kostaa isänsä kohtalon, kun taas meteoriitin mukana saapunut Venom-syöpäläinen ja Hiekkamies tuntuvat pahistelevan lähinnä puhtaasta pahistelemisen ilosta. Kirsikkana kakun päällä Mary Jane (Kirsten Dunst) vetää herneen nenään Gwen Stacyn (Bryce Dallas Howard) Peterille antamasta huomiosta.

Ensimmäinen Hämähäkkimies avasi lopullisesti portit supersankarielokuvien menestykselle ja kakkososa onnistui petraamaan edeltäjästään. Nyt suunta vie alaspäin. Välillä tuntuu siltä kuin ohjaaja Sam Raimi vain kävisi läpi maneereita kohta kohdalta: Spidercam viuhtuu, Stan Lee heittää cameon ja lopussa Hämis pohtii syvällisiä.

Synkkyys on tällä kertaa kovin läpitunkevaa, sillä sydänsurujen ja superpahisten vainoama Hämyhäiskä ei muistuta tippaakaan sarjakuvista tuttua huuliveikkoa. Hauskat hetket on yhä ulkoistettu J. Jonah Jamesonille (J.K. Simmons) ja fiinin ravintolan hovimestarille (Bruce Campbell). Kolmos-Hämis muuten varmistaa sen, että paras tapa päätyä Marvelin maailmassa superrikolliseksi on saada itäeurooppalaisen kuuloinen nimi (Flint Marko, Victor von Doom) tai mennä hallituksen koealueelle (Hulk, Hiekkamies).

Spider-Man 3Turpeasta elokuvasta löytyy nautittaviakin hetkiä, mutta kokonaisuus painuu pakkasen puolelle. Käsittämättömästä rytmityksestä 2,5-tuntisessa elokuvassa kertoo jotain sekin, että filmiä on pyörinyt tunnin ja viidentoista minuutin verran ennen kuin Venom tekee yhtään mitään. 75 minuuttia on kokoillan elokuvan mitta, herra paratkoon.

Vaikka elokuva kestää iäisyyden, osa hahmoista jää silti pinnallisiksi. Hiekkamieheksi muuttuva Flint Marko (Thomas Hayden Church) on maailman surkeiten psykologisoitu roisto. Koko elokuvassa on kaksi kohtausta, joiden perusteella katsojien pitäisi sympatiseerata Markon surkeaa tilannetta. Hänen hahmolleen olisi pitänyt antaa reilusti enemmän aikaa tai skipata se kokonaan, koska nykyisellään se on vain vaivaannuttava.

Tarinasta huolehtineet Raimit olisivat voineet käsikirjoittaja Alvin Sargentin avustuksella lyhentää leffaa ainakin tunnin verran lyhyemmäksi jättämällä osan superrosmoista väistämättömään nelososaan. Nyt tapahtumien ylimäärästä seuraa, että asioita vain tapahtuu sen sijaan, että kohtaukset johtaisivat toisiinsa. Alun kohokohdiksi tarkoitetut tappelukohtaukset tuntuvat tyhjänpäiväisiltä, koska ne eivät kuljeta tarinaa suuntaan tai toiseen. Lopun yhteenotossa on sentään jännitystä, vaikka lopputulos onkin monella tapaa ennalta-arvattava.

Sam Raimi on ilmoittanut, että kolmas Spider-man on hänen viimeisensä. On hankala olla ajattelematta, että hänen olisi ehkä kannattanut iskeä hanskat tiskiin mainion kakkososan jälkeen. Tämä pökkelö jättiläinen kun jättää paljon sitä huonomman jälkimaun.

2/5

Spider-Man 3 – Hämähäkkimies 3
Yhdysvallat 2007
K13

Ohjaus Sam Raimi
Käsikirjoitus Alvin Sargent

Pääosissa Tobey Maguire, Kirsten Dunst, James Franco, Thomas Haden Church, Topher Grace, Bryce Dallas Howard

Kesto 141 minuuttia