Strider (PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)

15.05.2014 22:47 Miikka Lehtonen

Tekijä: Double Helix
Julkaisija: Capcom
Testattu: Windows 8.1, Intel Core i5-4670K, 16 Gt keskusmuistia, Radeon R9 280x
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: PC Windows Vista SP2, Intel Core 2 Quad Q9550, GeForce GTX460, 4 Gt muistia, internet-yhteys
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.capcom-unity.com/strider
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Strider! Peli, jonka jokainen 80-luvulla Megadrivellä tai Amigalla pelaillut varmasti muistaa komean grafiikan ja hämärän menon ansiosta. Ei ihme, että niin pidetty peli saa nyt uusintaversion.

Ihme ei ole sekään, että uusintaversion ominaisuuslista on aika ajan hengen mukainen. Niin vain on Striderista tehty metroidvania. Mutta millä menestyksellä?

Strider löytyi monen megadrivistin pelikokoelmasta ja taatusti jokaisen Amiga-käyttäjän warepelilaatikosta. Capcomin kolikkopelikäännöksessä sankari hyppi, voltteili ja miekkaili tietään läpi lumisten kattojen ja neuvostohenkisten maisemien. Moni muistaa aina sen, miten ensimmäinen kenttä päättyi taisteluun Kremlissä, kun neuvostohallitus yllättäen muuttui jättimäiseksi tuhatjalkaiseksi, joka kävi pelaajan kimppuun.

Kyllä, luit tämän hämmentävän lauseen aivan oikein. Neuvostohallitus. Tuhatjalkaiseksi. Sellaista se oli, viaton 80-luvun aika. Nyt Strider tulee taas, eikä se meininki ole siitä 20 vuodessa kauheasti muuttunut.

Metroidvania

Strider on yhä hämärä peli, jossa päähenkilön tehtävänä on salamurhata maailmanvalloitusta suunnitteleva diktaattori. Salamurhaaja on toki ehkä vähän harhaanjohtava termi kaverille, joka miekka heiluen pistää useamman sataa sotilasta ja robottia päreiksi päästäkseen kohteensa luo, mutta näillä mennään.

Käytännössä tämä tapahtuu tietenkin tasohyppelyn keinoin. Hypitään pitkin neuvostomaisemia, metrotunneleita ja muita kiinnostavia tapahtumapaikkoja miekka alati puolelta toiselle heiluen.

Tunnelma on myös hämärä: pomohirviöt ovat korkealentoista kamaa ja esitellään aina pienten videopätkien avulla. Pelin kehittänyt Double Helix on selvästi ammentanut inspiraatiota hämyisestä originaalista ja suorastaan sitten rypenyt siinä. Ja homma toimiikin yllättävän hyvin. Vaikka peli on välillä korni, se on sitä tietoisesti ja pilke silmäkulmassaan.

Aluksi Strider tuntuu auttamattoman simppeliltä peliltä. Liikevalikoima on todella pieni ja ehdin jo ihmetellä, että onkohan nyt tehty turhankin uskollista käännöstä originaalista. Mutta niinhän siinä kävi, että Strider on niin sanottu metroidvania-peli. Tarinan edetessä hahmo oppii uusia liikkeitä ja laajentaa arsenaaliaan sillä seurauksella, että aiemmin suljetut ovet ja saavuttamattomat piilopaikat muuttuvat mahdollisiksi. Maailma laajenee, peli monipuolistuu ja teoriassa haastekäyrä pysyy koko ajan kohdallaan.

Strider onnistuu tässä operaatiossa ihan hyvin. Metroidvania-elementit ovat eri värisine ovineen vähän pelimäisiä, mutta pelistähän tässä on kyse. Liikevalikoima laajenee kivaa kyytiä ja mukavasti myös pelisuunnittelu on ajan tasalla. Koko ajan pelaajalta odotetaan enemmän ja enemmän. Ero alku- ja loppupään tyypillisen taistelukohtauksen välillä onkin suunnaton, kun hahmo hyppii, teleporttailee ja paukuttelee huoneellisen kommareita kumoon viiden sekunnin välein.

Sen jonkin puutteessa

Strider oli siis ihan hauska peli, mutta ei valitettavasti enempää. Hieman yllättäen en myöskään osaa itse sanoa, miksi se jätti minut verrattain kylmäksi. Paperilla kaikki on kunnossa ja pelikokemukseni oli viihdyttävä, mutta silti pelin jälkeinen fiilis on ”ihan jees”. Ehkä jotkut pelit vain ovat ”ihan jees”? Tarvitseeko 15 euron hintaisen latauspelin ollakaan muuta?

Jos hakusessa on sopivan retrohenkinen pelivälipala, josta irtoaa haastetta ja hupia muutamaksi illaksi, Strider on ihan harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. Jos kotoa löytyy laitteistoa, Xbox 360:n Shadow Complex on yhä selvästi parempi näkemys samasta aiheesta, mutta Strider on myös ihan jees.