Super Puzzle Fighter II (GBA)
eDomen arvostelussa Game Boy Advancen Super Puzzle Fighter II
Kaikkien aikojen tunnetuinta peliä nimettäessä Tetris olisi todennäköisesti yksi varteenotettavimmista ehdokkaista. Venäläisten mestariteoksesta ovat kuulleet monet pelikulttuuria vieroksuvatkin ja se on vuosien kuluessa saanut valtavan määrän kopioita, seuraajia ja hengenheimolaisia. Niin kaupallisten kuin ilmaistenkin pelien tekijät ovat kehittäneet hämmästyttävän määrän erilaisia tapoja hyödyntää vääjäämättömästi alaspäin putoavia palikoita. Tähän kastiin kuuluu myös Capcomin Super Puzzle Fighter II, joka on juuri liittynyt Game Boy Advancen pelivalikoimaan.
Palikoita pinoon
Kyseessä on varsin kiihkeätempoinen pulmapeli, jossa asettuu vastakkain kaksi Street Fighter- ja DarkStalkers-peleistä tuttua hahmoa. Kummallakin on edessään kuuden pykälän levyinen pelialue, jolle alkaa pudota eri värisiä palikoita kahden kappaleen ryppäissä. Niistä on tarkoitus rakentaa laajoja, yhtenäisiä pintoja pyörittelyn ja pudottelun avulla. Samanväristen palikoiden muodostamat kentät eivät poistu pelialueelta itsestään, vaan ne tuhotaan erityisten poistopalikoiden avulla. Tällöin vastustaja saa ikäviä terveisiä ruutua täyttävien hyökkäyskuutioiden muodossa. Ne ovat vaikeasti tuhottavia palikoita, jotka muuttuvat tavallisiksi pelivälineiksi tietyn ajan kuluttua. Lisäksi pelistä löytyy supertimantteja, jotka tuhoavat pelaajan omalta pelialueelta kaikki tietyn väriset palaset.
Systeemi on suhteellisen yksinkertainen, mutta siihen liittyy pari mielenkiintoista yksityiskohtaa. Vastustajan hyökkäyksiä voi torjua tuhoamalla omia värialueitaan juuri ennen erikoispalikoiden putoamista. Lisäksi tavallisia pelivälineitä voi liittää yhteen suuremmiksi, neliskulmaisiksi alueiksi, jolloin niiden tuhoaminen on tavallista kohtalokkaampaa vastustajan kannalta. Tämä mahdollistaa monipuolisen taktikoinnin ja varmistaa sen, että alakynnessä oleva osapuoli voi taidon ja tuurin yhteispelillä tehdä todella massiivisia vastahyökkäyksiä.
Kekseliästä ja mielenkiintoista pelimekaniikkaa häiritsee GBA-käännöksessä yksi kiusallinen ongelma. Pelintekijät ovat sortuneet tekoälyä tehdessään erittäin helppoon ratkaisuun ja tehneet kentistä vaikeampia yksinkertaisesti lisäämällä tietokonevastustajien nopeutta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että perusasetuksillakin tulee vastaan kenttiä, joissa vastustajat pudottelevat palikoita alas epäinhimillisellä vauhdilla.
Pahimmillaan osaset ovat jo paikoillaan siinä vaiheessa, kun pelaaja ehtii vasta hahmottaa, minkä värisiä palikoita yläreunasta on tippumassa. Näiden kenttien läpäiseminen vaatii melkoisesti kärsivällisyyttä ja onnea, jotta peli antaa juuri oikeat välineet riittävän suurten ja nopeiden vastahyökkäysten tekemiseen. Erityisiin poistopalikoihin luottaminen johtaa myös siihen, että tuuri vaikuttaa kamppailujen kulkuun muutenkin. Toisinaan voittaminen voi olla mahdotonta yksinkertaisesti siksi, ettei pelaaja missään vaiheessa saa oikean väristä poistopalikkaa hyökkäyskuutioiden täyttämän ylärivin tyhjentämiseen.
Mausteena loistava idea
Kolmen tai kahdeksan kohtaamisen mittaisen arcade-moodin lisäksi paketista löytyy Street Puzzle -moodi, joka ei nimestään huolimatta tarjoa pulmia, vaan erittäin kovia palkintohaasteita. Vähemmän kilpailuhenkistä tyyliä kaipaaville avattavien bonusten joukossa on melko nopeasti läpäistävä pulma-moodi. Lisäksi pakettiin on ahdettu pari erilaista moninpelivaihtoehtoa. Toisessa paremmuutta ratkotaan tuttuun tapaan linkkikaapelin välityksellä ja toisessa molemmat pelaajat istuvat saman GBA:n ääressä yrittäen tulla toimeen sen niukalla nappivalikoimalla. Käsikonsolin pienen koon vuoksi tämä vaatii osapuolilta melkoisesti yhteisymmärrystä ja urheiluhenkeä, mutta kokonaisuutena kaksinpeli on erinomaista viihdettä. Tämä herättääkin kysymyksen siitä, voisiko GBA:lla viljellä vastaavia moninpelimoodeja enemmänkin.
Graafisesti käännös yltää vain käsikonsolin keskikastiin. Pienikokoiset ja söpöt pelihahmot on piirretty laiskasti eikä niiden animaatioonkaan ole tuhlattu yhtään ylimääräistä framea. Nopeaa hahmotuskykyä vaativissa pulmapeleissä kaikkein tärkeintä on kuitenkin grafiikan selkeys ja tällä osa-alueella tulokasta ei juurikaan voi moittia. Hieman kirkkaampien värisävyjen käyttäminen olisi tosin ollut palvelus varsinkin alkuperäisen GBA:n omistajille. Audiopuolella Capcom on turvautunut perinteisiin piipityksiin, jotka sopivat lajityyppiin hyvin, mutta ärsyttävät helposti muita samassa huoneessa oleskelevia.
Super Puzzle Fighter II:a on usein kehuttu alkuperäisen Playstationin parhaaksi pulmapeliksi. Nimitykseen ovat vaikuttaneet niin kekseliäs pelimekaniikka kuin mutkaton pelattavuuskin, jotka ovat tallella myös kannettavassa versiossa. Lisäksi pelintekijöille on nostettava hattua nerokkaasta yhden laitteen kaksinpelistä. Tästäkään huolimatta tulokas ei pysty ryöstämään GBA:n parhaan pulmapelin titteliä Rampage Puzzle Attackilta, vaan sen on tyydyttävä vankkaan kakkossijaan.
