Uusimmat

Tales of Vesperia (360)

30.06.2009 18:30 Tero Lehtiniemi

Namcon Tales-sarja on Dragon Questin ja Final Fantasyn ohella JRPG-genren runsaslukuisammaksi kasvaneita edustajia. Jo kymmenkunta osaa käsittävän sarjan uusin tulokas on sarjan uudelle konsolisukupolvelle vievä Tales of Vesperia.

Vesperiaa on amerikkalaisen ja japanilaisen median toimesta moneen otteeseen tituleerattu sekä 360:n parhaaksi roolipeliksi että Tales-sarjan laadukkaimmaksi edustajaksi. Onko väitteessä perää? I find more.

Tales-sarja on sen osa osalta seuraavien, toisinaan huvittavistakin kaavamaisuuksista huolimatta ollut jo pitkään yksi suosikkipelisarjoistani. Pääsääntöisesti tämä johtuu siitä, että koska JRPGien pelaaminen on perinteisesti ollut varsin misantrooppista touhua, on Tales mahdollistanut jo pitkään pelilliset nautinnot jopa neljän ihmisen voimin. Tales of Vesperia ei tee tässä poikkeusta: reaaliaikaisissa, toimintapainotteisissa taisteluissa jokaisen ryhmän hahmon kontrolleihin voi ohjaimien riittäessä päästää ihmispelaajan. Mikä parasta, homma myös toimii.

Itse peli sijoittuu Terca Lumireis -nimiseen fantasiamaailman, jonka asukkaiden elämä on mystisten, blastiaksi kutsuttujen energiaytimien varassa. Blastiat hoitavat suurin piirtein kaiken kaupunkien vesihuollosta suojaamiseen, ja käyttävätpä jotkut onnekkaat niitä myös apunaan taistelussa. Pelin päähenkilö on Yuri-niminen miekkamies, joka viettää päivänsä imperiumin pääkaupungin köyhien kaupunginosan väestöä auttamalla. Kun ilkeä voro vie alakaupungin vedenjakelusta vastaavan blastian, lähtee Yuri luonnollisesti perään. Ei menee kauaakaan, kun matkaan tulee yllättäviä mutkia. Loppujen lopuksi pelissä on koko Terca Lumireisin tulevaisuus.

Yksi Tales-sarjan kantavista tehokeinoista on ollut pitkään sen tarjoamat hauskat sankariporukat, joiden välistä ajatuksenvaihtoa ja edesottamuksia on ollut hauska seurata. Tales of Vesperian sankarit eivät päähenkilöä ja paria muuta poikkeusta lukuun ottamatta kuitenkaan yllä esimerkiksi Tales of Symphonian tasolle. Tilannetta tasapainottaa tosin se, että runsaslukuiset pahikset ovat persooniltaan huomattavasti mieleenpainuvampia ja hauskempia.

Tosiaika juoksee

Silloin kun Yuri kavereineen ei ole tutkimassa kaupunkeja, luolastoja, maailmankarttaa tai nahistelemassa keskenään, taistellaan. Tales-sarjan perinteisiin nojaten taistelu on reaaliaikaista ja kuten aiemmin todettua, moninpelikin on tuttuun tapaan tuettu. Tales of Vesperia eroaa kuitenkin sarjan aiemmista versioista siinä, kuinka poikkeuksellisen sulavasti sen taistelu on toteutettu. Siinä missä aiemmissa versioissa kontrollien ja reagoinnin kanssa oli hienoisia jäykkyysongelmia, toimii Vesperian taistelu todella sulavasti.

Tämä onkin tarpeen, sillä taisteluiden vaikeustaso on tällä jo alusta asti asetettu sellaiseksi, että pelaajilta edellytetään taistelumekaniikan hallitsemista. Siinä missä sarjan aiemmat edustajat odottivat alkuvaiheessa pelaajilta lähinnä hyökkäysnapin löytämistä, joutuvat pelaajat nyt jo alkuvaiheessa tilanteisiin, joissa torjuntoja, vastahyökkäyksiä ja selän taakse kiertämisiä joutuu hyödyntämään toden teolla, kombottamisesta puhumattakaan.

Sulavan taistelun lisäksi peli vakuuttaa muutenkin teknisellä toteutuksellaan. Grafiikka on sarjakuvamaisuudessaan häikäisevän kaunista ja sulavuudessaan hakee vertaistaan. Musiikki on sarjan standardeihin nojaten laadukasta, ja ääninäyttelystä vastaa osin tutut, osin uusi porukka jonka työskentelyä on pääsääntöisesti ilo kuunnella.

Tales of Vesperia on kaiken kaikkiaan jos ei sarjan paras peli niin ainakin helposti Tales of Symphonian kanssa tasoissa. Siinä missä Symphonia voittaa vakuuttavammalla hahmogallerialla ja yleisellä tunnelmalla, Vesperia päihittää taistelumekaniikan sulavuudessa, tarinassa ja huumorissa. Kaiken kaikkiaan kyseessä on kuitenkin Xbox 360:n tämän hetken paras roolipeli, joka ei jätä genren ystäviä millään tasolla kylmäksi.

Seikkailuviikko jatkuu – mitähän seuraavaksi.

 

Tekijä: Namco Tales Studio
Julkaisija: Namco Bandai
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Xbox 360
Tulossa: Playstation 3 (joskus)
Pelaajia: 1-4
Pelin kotisivu: http://www.namcobandaigames.com/games/talesofvesperia/
Tero Lehtiniemi

 

Toinen mielipide

Tales of -sarjan pelit ovat aina tarjonneet hauskoja ja nopeatempoisia reaaliaikaisia taisteluita eikä Tales of Vesperia ole poikkeus. Pohjalla on hyvin yksinkertainen, mutta kuitenkin tarpeeksi syvällinen taistelusysteemi. Pelaajalla on pelin edetessä kasvava liuta erilaisia taikoja, erikoisliikkeitä ja normaaleja hyökkäyksiä käytettävänään. Ne suoritetaan yksinkertaisesti painamalla yhtä kahdesta hyökkäysnapista ja työntämällä samalla tattia johonkin suuntaan. Eri liikkeitä voi yhdistellä monipuolisesti erilaisiksi liikesarjoiksi. Taitavimpien pelaajien käsissä kombot voivat kasvaa monenkymmenen iskun pituisiksi vihollisten löylytyksiksi ja huonoimmatkin pelaajat saavat ihan näyttävää jälkeä aikaiseksi. Taisteluihin voi osallistua yhteensä neljä pelaajaa, mikä nostaa niiden hauskuuden uudelle tasolle. Kotoa pitää tosin löytyä neljä ohjainta, sillä useamman pelaajan taistelut eivät onnistu netin välityksellä.

Pääseikkailu etenee varsin suoraviivaisesti, mutta pelistä löytyy erilaista ylimääräistä tekemistä, kuten areenataisteluita, noutotehtäviä, vapaaehtoisia loppareita ja minipelejä, jotka tuovat sopivasti sivupolkuja matkaan. Osa sivutehtävistä on tylsiä ja onneksi myös melko lyhyitä, toiset ovat vähän pidempiä ja tarjoavat paremman palkinnon niiden suorittamisesta.

Ilmeisesti tilanpuutteen vuoksi Tales of Vesperian Xbox 360-versiossa on paljon ääninäyttelemätöntä dialogia. Hyvänä puolena ääninäyttely on kautta linjain erinomaista, muutamia yksittäisiä tapauksia lukuun ottamatta. Vesperia on nättiä katsottavaa. Välillä tuntuu kuin katsoisi interaktiivista animea eikä niinkään 3D-peliä. Grafiikat ovat tyyliltään varsin yksinkertaiset, mikä johtaa joihinkin melko mitäänsanomattomiin ympäristöihin. Kaiken kaikkiaan se on kuitenkin yksi näyttävimmistä piirrostyylisistä peleistä, joita on ikinä julkaistu.

Vesperia on kaikin tavoin tyypillinen Tales of -sarja julkaisu. Siinä missä sen taistelusysteemi voittaa suurimman osan kilpailijoistaan ja maailmasta löytyy paljon mielekästä tekemistä, sen tarina voisi olla parempikin ja luolastojen suunnittelussa olisi voitu ajoittain käyttää enemmän mielikuvitusta. Pelkän Xbox 360:n omistaville JRPG-faneille Tales of Vesperia on pakko-ostos. Jos omistaa sekä Xbox 360:n että PS3:n, kannattaa miettiä hetki ostaako vielä Tales of Vesperiaa Xbox 360:lle vai odotteleeko toivottavasti jossain välissä länsimaissakin julkaistavaa PS3-versiota, johon on tehty varsin mittava lista parannuksia ja lisäyksiä.

Petteri Kaakinen

 

Lisää aiheesta

Tales of Eternia (PSP)

Tales of Symphonia Wiille

Lue myös

Eternal Sonata (PS3)

Fable II: Knothole Island (360)

New Play Control! Pikmin 2 (Wii)

Prince of Persia Epilogue (PS3, 360)

Runaway: The Dream of the Turtle (DS)

The Last Remnant (360)

Trine -ennakko (PC, PS3, 360)