Uusimmat

The Beatles: Rock Band (PS3, Wii, Xbox 360)

09.09.2009 14:45 Jukka O. Kauppinen

The Beatles. Rock Band. Siinä se. Tarvitseeko tähän enää paljoa enempää sanoa. Ai on pakko? No, riittäisikö että totean ytimekkäästi Beatlesin olevan kaikkein paras bändipeli?

Sillä se on. Tuo vuosina 1960-1970 toiminut brittiläinen popyhtye mullisti musiikkimaailmaa. Ja vaikka en olisi uskonut, se tuo myös musiikkipelien maailmaan häikäisevän tuulahduksen hyvää meininkiä ja loistavaa musiikkia.

The Beatles. Yhtye, josta en henkilökohtaisesti piittaa. En tunne sen musiikkia, en ole koskaan kuunnellut yhtään sen levyä. Silti sen musiikki toimii kuin psykedeelisen junan harhamavessa. Se valtaa sinut ja vie sinut tripille, jolta on pehmeä laskeutua takaisin maan kamaralle.

The Beatles. Siis mikä Beatles? No, lainataan Wikipediaa:

The Beatles on vuosina 1960–1970 toiminut brittiläinen menestyksekäs rockyhtye. Sen äänitteiden myynti on arvioiden mukaan ylittänyt miljardin kappaleen rajan, ja yhtye on Yhdysvaltojen myydyin. The Beatles aloitti levytysuransa harmonisten vokaaliosuuksien leimaamalla perinteisellä popmusiikilla. Vuoteen 1967 mennessä yhtye oli siirtynyt psykedeelisen rockin ja kokeellisten sovitusten kautta huomattavasti monimutkaisempaan ilmaisuun. The Beatlesistä tuli populaarimusiikin keskeisimpiä suunnannäyttäjiä. Se on säilyttänyt suuren suosionsa myös vuonna 1970 tapahtuneen hajoamisensa jälkeen. Beatles -yhtyeen merkitys ulottui paljolti myös musiikkimaailman ulkopuolelle.

Ennen The Beatlesia laulusolistit olivat hallinneet pop-musiikkia, mutta The Beatlesin läpimurron jälkeen yhtyeet ja etenkin niiden soittajat saivat laulusolisteja vastaavan suosion yleisön keskuudessa. Beatlesilla oli myös suuri vaikutus siihen, että muusikot alkoivat enemmän itse tehdä musiikkiaan, ja että pop-musiikkia alettiin pitää taiteen lajina. Beatlesin merkittävimpänä levynä on pidetty albumia Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band (1967).

Musiikkipelien rintamalla Beatles hallitsee hyvinkin yksinkertaisesta syystä. Kappaleet ovat upeita. Beatlesin nelikko oli säveltäjinä mestarillisia. He onnistuivat luomaan yksinkertaisia, tarttuvia ja melodisia poplauluja, joita ryhmä tulkitsi häikäisevästi. Lavalla oli neljä soittajaa ja neljä laulajaa. Kappaleiden moniääninen, harmoninen tulkinta oli – ja on – häikäisevää.

Upeat kappaleet ja kaunis laulanta nostavatkin Beatlesin kauas tavallisen musiikkipelin yläpuolelle. Hämmentävää mutta totta, tätä soitellessaan ei kaipaa ollenkaan raskaita hevikitaroita, ei repeviä riffejä, ei rockjyrän puskua. Tajunta laajenee ja Beatlesin soljuva musiikki vie mennessään tarinana, joka kulkee askel askeleelta yhtyeen kymmenvuotisen uran halki, kiinnittyen tarinan merkittäviin kulminaatiopisteisiin. Alussa soitellaan Liverpoolin sittemmin kuuluisaksi tulleella Cavern-klubilla, sitten matkataan ensimmäiselle Amerikan-kiertueelle ja niin edelleen. Jokaisella stopilla soitetaan setti kyseisen aikakauden kappaleita, jotka antavat samalla kristallinkirkkaan kuvan yhtyeen senaikaisesta olemuksesta. Tukka pitenee, parta kasvaa ja loppupuolella käydään vähän trippailemassakin.

Tosin rehellisyyden nimissä täytyy mainita myös se, että loppua kohden Beatlesien taso romahtaa. Siinä missä alkupään ja uran puolenvälinkin ensikertalaisille tuntemattomatkin kappaleet soljuvat hyvien melodioiden ja laulannan avulla, moni loppupään biisi menee jo kidutuksen puolelle.

Neljä soittajaa, neljä laulajaa. Ja neljä pelaajaa. Beatles on samalla ennen kaikkea bändipeli monelle pelaajalle. Ei riitä, että meillä on laulaja, kitaristi, basisti ja rumpali. Nyt konsoliin voi iskeä myös useampia mikrofoneja, jolloin Beatlesiä voi laulaa kolmiäänisestikin. Soittajille myös mikki eteen telineelle – mikäs iinä, jos vain osaa kappaleiden sanat ulkoa tai pystyy lukemaan yhtaikaa sekä soittoraitaa että sanoja. Tai sitten laitetaan lavalle parikin laulajaa soittajien kaveriksi. Siinäpä vasta Beatles-kokoonpano – kolme soittajaa ja kolme laulajaa. Miten upeaa, miten hauskaa se voi ollakaan?

Beatles on myös täynnä rakkautta. Pelinä se ei juuri eroa Rock Band 2:sta. No, hyvillä keikoilla kerää fanikuvia, joilla saa historiallisia Beatles-videoita katsottavakseen. Ja laulajia voi tietysti olla useampia. Tärkeämpää on kuitenkin pelin ihastuttava ja rakastava lähestyminen itse yhtyettä kohtaan. Laulajien ulkoasu, mallinnus ja liikehdintä on upeaa. Välivideot, soiton taustalla pyörivät animaatiot ja efektit ja sinne tänne – jopa lataustaukojen väliin – ripotellut detaljit pursuavat sitä kuulua beatlemaniaa. Tästä ei voi olla tykkäämättä. Edes antifani. Voi hyvä tavaton niitä loppuajan taustavideoita, joiden pyöriessä pelaaja ihan yksinkertaisesti unohtaa soittamisen ja tuijottaa ruudun tapahtumia monttu auki. Plonk plonk plink ainiin soittaakin pitäisi.

Oli itse yhtyeestä mitä mieltä tahansa, niin musiikillisesti Beatles-bändipelin tarjonta on hämmästyttävän laadukas. Enpä olisi todellakaan tätä itsestäni uskonut, mutta Beatles-peli onnistui laajentamaan musiikkitietämystäni, nostamaan yhtyettä kohtaan tuntemaani kunnioitusta ja ennen kaikkea tarjoamaan vetovoimaisen musiikkipelielämyksen. Olen iloinen siitä, että antipatiani ja epäilykseni pelin annista osoittautuivat täysin vääriksi. Tätä on ilo katsoa, kuunnella ja soittaa/laulaa, etenkin kun alkuperäismastereista työstetyt pelikappaleet soivat näinkin häikäisevän upeasti. Kappaleiden puhtaus ja miksaus ovat aivan eri luokkaa, kuin aiemmissa Rock Bandeissa saati yhdessäkään Guitar Herossa. Tosin biisien laulu- ja soittovaikeus tuottavat yllätyksiä, sillä niiden vaikeustaso eri instrumenteilla ja bändinä vaihtelee suorastaan järjettömästi. Mutta tästä sopii syyttää yhtyettä, mitäs pelleilivät ja tekivät hyvin erilaisia biisejä.

The Beatles: Rock Band tarjoaa hienon aikamatkan popmusiikin historiaan, joka toimii niin vanhemmalle kuin nuoremmillekin pelaajille. Jos pidätte musiikkipeleistä ja arvostatte hienoa musiikkia yli genrerajojen, tämä on juuri teille.

Täydellinen Beatles-paketti maksaa 199 euroa ja sisältää pelin ohella Sir Paul McCartneyn käyttämän Höfner-basso-ohjaimen, Beatlesien käyttämän Ludwig-rumpusettireplikan, mikrofonin ja mikkiständin. Soittimia ja peliä saa toki myös erikseenkin. Toki myös tavalliset Rock Band/Guitar Hero -soittimet toimivat, samoin Lipsin ja kuuleman mukaan myös SingStarien mikrofonit.

 

Kappalelista:

  • Cavern Club (1963):
  • Twist And Shout
  • Boys
  • Do You Want To Know A Secret
  • I Saw Her Standing There Ed Sullivan Theater (1964):
  • I Want To Hold Your Hand
  • Can’t Buy Me Love
  • A Hard Day’s Night
  • I Wanna Be Your Man
  • Shea Stadium (1965):
  • Ticket to Tide
  • I’m Looking Through You
  • Eight Days A Week
  • If I Needed Someone
  • I Feel Fine Budokan (1966):
  • Day Tripper
  • And Your Bird Can Sing
  • Drive My Car
  • Taxman
  • Paperback Writer
  • Abbey Road (1966-1967):
  • Yellow Submarine
  • Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band / With A Little Help From My Friends
  • Lucy In The Sky With Diamonds
  • Getting Better
  • Within You Without You / Tomorrow Never Knows
  • Good Morning Good Morning Abbey Road (1967-1968):
  • I Am The Walrus
  • Hello Goodbye
  • Hey Bulldog
  • Back In The U.S.S.R.
  • Dear Prudence
  • While My Guitar Gently Weeps
  • Abbey Road (1968-1969):
  • Helter Skelter
  • Revolution
  • Birthday
  • Octopus’s Garden
  • Something
  • Come Together
  • Here Comes The Sun
  • Rooftop Concert (1969):
  • Dig a Pony
  • I’ve Got A Feeling
  • Don’t Let Me Down
  • I Me Mine
  • I Want You (She’s So Heavy)
  • Get Back
  • Encore:
  • The End

 

Tekijä: Harmonix
Julkaisija: MTV Games
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Wii, Xbox 360
Pelaajia: 1-4, verkossa 2-4
Pelin kotisivu: http://www.thebeatlesrockband.com
Jukka O. Kauppinen

 

Pelin ohessa saatavilla ovat myös Beatles-henkiset kitarat, basso ja rumpusetti.

 

Kummelin häikäisevä parodia I am the Walrus -kappaleesta.

 

Ja se alkuperäinen versio.

Lisää aiheesta

Rock Band 2 (PS2, PS3, Wii, 360)

Musiikkipelejä löytyy maailmalta vähän joka lähtöön ja jokaiselle löytyy varmasti omat kannattajansa, nettiväen keskuudessa on oltu jo pitkään liikuttavan yksimielisiä siitä, että Rock Band ja erityisesti Rock Band 2 ovat ne valikoiman hehkeimmät helmet.

Tätä johtopäätöstä vastaan on vaikea venkoilla, sillä pelit tarjoavat esimerkillisen letkeää soittelua, markkinoiden selvästi laajimman biisivalikoiman ja monta hyvää ratkaisua, joiden perusteella Harmonixin tyyppien muusikkotaustat on helppo uskoa. Ja onpa peli lopultakin ilmestynyt myös PlayStation 3:lle.

Rock Band: Timmyyyyyyyyyyyyyy!

Mikä on tulos, kun koulun musiikkikurssilla reputtaneet perustavat bändin? eDome + Rock Band = eDome All Non-Stars Band.

Tämä ei ole kaunista katsottavaa. Eikä kuunneltavaa. Ei suositella helposti järkyttyville.

Guitar Hero: Greatest Hits (PC, PS2, PS3, Wii, 360)

Suosiotaan nostanut bilepeligenre saa jatkoa ensimmäisen kokoelmapelin voimalla. Ristiriitaista palautetta keränneen World Tourin jatko-osa luottaa monipuoliseen kappalevalikoimaan, sillä pelimekaniikan osalta merkittävät uudistukset on jätetty loppuvuodeksi lupailtuun sarjan viidenteen osaan. Kokoelmapeli rokkaa tuttuun malliin, mutta pinnan alta paistaa vanhan sisällön kierrätys.

Guitar Hero: Metallica (PS2, PS3, 360, Wii)

Alussa oli mies, muovikitara ja Guitar Hero. Tuskinpa monikaan olisi siinä vaiheessa aavistanut, että paria vuotta myöhemmin lelusoittimet ja niille omistetut pelit täyttäisivät keskimääräisen varastorakennuksen. Nyt niitä kuitenkin puskee markkinoille kaikista ovista ja ikkunoista, sekä vielä huonot kopiot päälle.

Ei silti, että Guitar Heron taivalkaan olisi mitään pelkkää riemujuhlaa ollut. Sarjan sivuprojektit ovat Aerosmithin ja Rocks the 80sin myötä profiloituneet melkoiseksi sillisalaatiksi, mutta Metallica tekee poikkeuksen. Tätähän pelaa ilokseen!

Lue myös

Age of Conan – paluu Kimmeriaan (PC)

Batman: Arkham Asylum (PC, PS3, Xbox 360)

Champions Online -ennakko (PC)

Fat Princess (PS3)

Gears of War 2: Dark Corners / All Fronts Collection (Xbox 360)

Prototype (PC, PS3, Xbox 360)

Wolfenstein (PC, PS3, Xbox 360)