The Last of Us Remastered (PS4)
Tekijä: Naughty Dog
Julkaisija: Sony
Testattu: PlayStation 4
Saatavilla: PlayStation 4
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.thelastofus.playstation.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen
The Last of Us oli viime vuoden parhaita pelejä muutamalla pienoisella valituksen aiheella ryyditettynä. Jo tuolloin manailin, että kunpa peli olisi julkaistu muinaisen PlayStation 3:n sijaan muutamaa kuukautta myöhemmin PlayStation 4:lle.
Ja hei, joskus toiveet toteutuvat, sillä nyt on käynyt juuri niin. Mutta onko kokemus niin hyvä, että uudelleenosto on perusteltua?
Kävipä PlayStation 4:n omistajilla nyt tuuri, sillä Naughty Dogin erinomaisen hyvä selviytymisseikkailu on käännetty PlayStation 3:lta PlayStation 4:lle. Projektin takana on ollut osittain halu saada tiimin moottori päivitettyä uuden sukupolven tasolle, mutta eivätköhän ne ennakoitavan muhkeat pelimyynnitkin ole jonkin verran motivoineet.
Sen sijaan että kävisin koko pelin läpi askel askeleelta kuten vuosi sitten, viittaan viime vuonna kirjoittamaani arvosteluun ja käyn nyt vain pikaisesti läpi perusjutut, ennen kuin puhutaan PlayStation 4 –versiosta tarkemmin.
Maailmanlopun jälkeen
The Last of Us sijoittuu – kuinka ollakaan – zombimaailmanlopun jälkeiseen maailmaan. Uskonsa ihmiskuntaan ja kaikkeen muuhunkin menettänyt Joel joutuu yllättävälle matkalla lähtiessään saattamaan nuorta Ellie-tyttöä Amerikan halki. Miksi ja mihin? Sitä en spoilaa.
Tarina oli ja on edelleen The Last of Usin parasta tarjontaa, sillä käsikirjoitus on hyvätasoinen ja näyttelijänsuoritukset suorastaan erinomaisia. Joelin ja Ellien välille syntyvä ystävyys on kivaa katsottavaa ja sen verran realistisesti kuvattu, että moni muu peli saisi ottaa siitä mallia.
Matkalle mahtuu paljon hienoja ja ehdottomasti kokemisen arvoisia hetkiä, joita tullaan varmasti muistelemaan vielä vuosikausien päästä. Eikä se tarinan hohto siitä ole mihinkään hävinnyt. Minun oli määrä arvostelua varten vain vähän katsella PlayStation 4 –version toteutuksen tasoa, mutta sinne se päivä vain hävisi kuin silmää räpäyttämällä. Vetoa siis löytyy yhä.
Siinä sivussa The Last of Us on yhdistelmä hiippailua ja kovin Uncharted-henkistä räiskintää. Näistä ensimmäinen toimii hyvin, toinen huonommin. Zombien joukossa hiippailu ja äänetön taistelu ovat hauskoja ja jännittäviä hetkiä, kun taas alati raskaammin panssaroituja ja aseistettuja ihmisiä vastaan räiskiminen on tylsää ja tympeää puuhaa. Pelin epäonneksi painopiste painuu jatkuvasti vain enemmän jälkimmäiseen suuntaan.
Myös tekoälyssä on ongelmansa. Illuusio särkyy pamahtaen kun katselee toisiaan päin juoksevia, esteisiin juuttuvia tai muuten vain aivottomasti käyttäytyviä vihollisia ja liittolaisia.
Viime vuonna tähän hajoaminen vei peliltä suosituspeukun, sillä niin hyvä kuin kokemus olikin, en voinut katsoa suopeasti sitä, että olevinaan tunnelmallinen selviytymisseikkailu muuttuu perustason räiskintäpeliksi loppua kohti. Ja niin tekee edelleenkin, sillä ei se pelin sisältö siitä ole juuri muuttunut.
Juuri.
Uutta sukupolvea
The Last of Usin PlayStation 3 –versiosta olisi voinut todeta, että se oli komea peli, mutta. Mutta mitä? Mutta kaikenlaista. Ruudunpäivitys takkusi, tekstuurit olivat välillä suttuisia, alkuruudusta peliin vievä lataustauko eeppisen pitkä ja niin edelleen. PlayStation 4 –versio korjaa nämä ongelmat, ainakin pääasiassa.
Peli näyttää nyt todella kauniilta. A-luokan taiteellinen suunnittelu on saanut tuekseen sen verran muskelia, että tiimin visio voi vihdoin levittää siipensä ja lentää. Ja sen se myös tekee. Ainoa nipotuksen aihe on, että kun ruudulla on paljon valoja ja varjoja, ruudunpäivitysnopeus notkahtaa siitä normaalista 60 FPS:stä aika paljon alaspäin. Pahimmillaankin peli pyörii kuitenkin 30 FPS:n nopeudella, eli kyllä tämän kestää.
Pakettiin on heitetty mukaan myös PlayStation 3 –versioon julkaistua DLC:tä, merkittävämmin Ellien taustoja avaava ja ehdottomasti vasta emopelin jälkeen pelattava Left Behind –paketti.
Tämän ohella merkittävin uudistus on Photo Mode –tila, jossa pelin voi koska vain pysäyttää, jotta voi sitten pyöritellä kameraa, heitellä ruudulle filttereitä ja muita efektejä ja sitten räpsiä kuvia kenties PlayStation 4:n parhaimman näköisestä pelistä.
Mitä sitten jää lopulta käteen? Hieman ongelmallinen peli, joka kuitenkin tarjoaa todella vahvan kokemuksen. Jos The Last of Us olisi uskaltanut olla oma itsensä, arvostelun lopussa komeilisi nyt todennäköisesti viisi tähteä ja peukku, sillä kun peli toimii, se Toimii. Valitettavasti Naughty Dog ei kuitenkaan ihan uskaltanut, vaan hommaa täytyi törkkiä lähemmäs Uncharted-henkistä räiskintää ja se puoli pelistä ei vain toimi edelleenkään.
Olisi ollut epärealistista odottaa mitään suuria pelillisiä muutoksia projektilta, jonka motivaationa on ollut tekniikan päivittäminen, mutta samalla tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että moni potentiaalinen asiakas on jo kokenut tarinan viime vuonna. Heille voin sanoa, että ellei ole aivan totaalisen leipiintynyt The Last of Usiin, imua uusintapelikierroksille löytyy kyllä. Itse todellakin unohduin pelin pariin aivan huomaamatta ties miten moneksi tunniksi ja taitaapa se taas läpi mennä.
Todella hyvä, koskettava ja toimiva tarina, joka olisi ansainnut tuekseen myös yhtä toimivan ja hyvän pelattavuuden, mutta kaikkea ei voi aina saada. Uniikin ja vetävän kokemuksen sentään silti.
Toinen mielipide
Joskus hillitön hehkutus on teoksen pahin vihollinen. Kun teoksesta maalaillaan jopa kaikkien aikojen pelitapausta, kääntyy katse väkisin etsimään niitä asioita, joita peli ei ole sen sijaan, että keskityttäisiin siihen, mitä pelillä on tarjota. Niin minäkin teen.
The Last of Us ei ole pelikerronnan merkkipaalu. Niin hienosti kirjoitettu, koskettava, uskottava ja hyvin näytelty kuin pelin tarina onkin, se luottaa liian usein välianimaatioihin. Tarinankerronta muuttuu pahimmillaan pelattavien jaksojen katkomaksi elokuvaksi, tai toisin päin. Pelaajasta tehdään pelkkä sivustakatsoja, jolle ei edes yritetä myydä illuusiota valinnoista ja vaikuttamisesta. Telltale Gamesilla olisi tästä aiheesta paljon opetettavaa Naughty Dogille. Liekö yhteensattumaa, että myös Telltalen lopullinen läpimurtoteos pelaa miehen ja tyttölapsen välisellä suhteella?
Eikä The Last of Us ole myöskään pelillisiltä ansioiltaan täysin sitä, mihin teoksella olisi ollut potentiaalia. Peli tuntuu liian usein Uncharted-sarjan hiippailupainotteiselta spinoffilta. Se jopa sortuu samoihin virheisiin kuin Naughty Dogin hittisarja. Tyylitaju vaatii rohkeita ratkaisuja. Kokonaisuus olisi ollut vahvempi, jos räiskintäosuuksia oltaisiin maltettu karsia. Silläkin uhalla, että sisältöä olisi minuutteina laskettuna ollut tällöin riittänyt hieman vähemmän. Pelissä koetaan useita upeita ja ikimuistoisia hetkiä. Lauma vihaisia pyssymiehiä ei liity yhteenkään näistä.
Tämä sanottuna ja vaikka The Last of Us ei nouse omassa kaikkien aikojen pelirankingissani edes kymmenen parhaan joukkoon, on kyseessä silti peli, joka jokaisen kynnelle kykenevän kannattaa kokea. Teknisesti suoritus on huikea, joskaan teknisiä ongelmia esimerkiksi PlayStation 4:llä ei voi tyystin sivuuttaa. Niin komealta kuin peli PlayStation 4:llä myös näyttää, päräyttävyysarvo ei ole ihan niin kova kuin edellisellä sukupolvella. Pelikentällä on nimittäin jo kilpailijoita, jotka näyttävät yhtä lailla upeilta.
Remasteroitu versio kannattaa hankkia myös siitä syystä, että se sisältää myös peliin julkaistut lisärit. Moninpelisisältö on katsastamisen arvoista, sillä jännittävään mutta lopulta turhaan metapelikerrokseen kietaistu joukkuepohjainen hiiviskely on juuri tarpeeksi persoonallista perustellakseen ainakin muutaman tunnin upottamisen postapokalyptiseen eloonjäämistaisteluun. Ei tällä suorituksella Battlefieldejä tai CoDeja haasteta, mutta esimerkiksi Tomb Raiderin laiska moninpeli kyllä häviää The Last of Usin näkemykselle.
Ehkä The Last of Usin ongelmista kertoo eniten kuitenkin se, että yhdet kaikkein koskettavimmista hetkistä sen parissa koetaan yksinpelilisäri Left Behindin aikana. Pelijaksot, joissa keskitytään hahmoihin ja tarinaan ilman edes mahdollisuutta ammuskella vihollisia antavat vilaukset siitä The Last of Usista, joka olisi voinut oikeasti olla kaikkien hehkutusten arvoinen. Upea peli se on nytkin, mutta Unchartedin perintö painaa vielä liikaa.
Juho Anttila
Lisää aiheesta
Naughty Dogin teoksen taustalta ei ole puuttunut ainakaan hypeä. Erinomaiset Unchartedit tehtaillut tiimi on jo vuosien ajan vilautellut vähän väliä maailmanlopun jälkeistä selviytymispeliään, jossa karski palkkasoturi ja nuori tyttö kulkevat läpi vaarojen kohti parempaa huomista.
The Last of Us: Left Behind DLC (PS3)
Left Behind on Naughty Dogin mukaan ensimmäinen ja viimeinen yksinpeliä jatkava lisäosa, joka kertoo pääosin ajasta ennen Joelia. Tarina alkaa nopealla kertauksenomaisella kohtauksella, jossa Ellie lähtee hakemaan lääkkeitä kuoleman portteja kolistelevalle Joelille. Lisäosa keskittyy kuitenkin Joelin sijasta Ellieen ja tämän parhaaseen ystävään Rileyhin, jotka kokevat yhteisellä matkallaan surua, vihaa ja iloa.
