Uusimmat

The Order: 1886 –ennakko (PS4)

18.12.2014 16:11 Miika J.K. Halmela

Tekijä: Ready at Dawn
Julkaisija: Sony
Testattu: PlayStation 4
Tulossa: PlayStation 4
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: The Order: 1886
Testaaja: Miika J.K. Halmela

 

Yhdysvaltalainen, aiemmin lähinnä God of War -sarjan PSP-versioista vastannut kehittäjä Ready at Dawn on huhkinut viime vuodet PlayStation 4:lle ensi helmikuussa yksinoikeudella julkaistavan suurpelin parissa. The Order: 1886 on vaihtoehtoiseen viktoriaanisen aikakauden Lontooseen sijoittuva steampunk-toimintapläjäys.

Vuoden 2013 E3-messuilla julkistettu peli keräsi välitöntä huomiota näyttävän trailerinsa avulla, semminkin kun silmiä hivelevän videomateriaalin sanottiin olevan ihan ehtaa pelikuvaa.

”Ooh, tältäkö ne tulevaisuuden next gen -tapaukset näyttävät?” ihastelivat monet.

Eikä teemakaan mielenkiintoa laskenut, pikemminkin päinvastoin. Vaikka kaikenlaisia vaihtoehtoisia menneisyyksiä on videopeleissä toki aiemminkin nähty, uutta mielenkiintoa touhuun tuo herkullinen steampunk-kuorrutus – onhan kyseessä kyberpunkin ohella eräs maailman hienoimmista punk-päätteisistä asioista.

Varsinaisesta juonesta ei ole vielä tihkunut hirveästi infoa, mutta jotakin sentään tiedetään. Ikivanha ritarikunta huolehtii maailman (= Lontoon?) turvallisuudesta taistelemalla hirveitä hirviöitä vastaan, jotka kaiketi ovat jonkinlaisia ihmisten ja eläinten sekasikiöitä.

Kertaalleen myöhästynyt The Order: 1886 on saapumassa pelaavan kansanosan ulottuville reilun parin kuukauden kuluttua. Lähestyvän julkaisun kunniaksi sain äskettäin näppeihini pelin uusimman kokeiluversion, joten ei siis muuta kuin pädi kouraan, mukava asento kotisoffalla ja demo tulille.

Visuaalisesti huikeaa meininkiä

Kokeiluversio sijoittunee keskelle peliä, sillä ruudulla vilahtaa aluksi teksti ”Chapter V” – ja sitten se onkin menoa. Neljästä kovasta taistelijasta koostuva ryhmämme on juuri laskeutunut valtavan Agamemnon-zeppeliinin katolle pienemmän kuljetusaluksen kyydistä. Tämän jälkeen heput vyöttävät köydet valjaisiinsa ja lähtevät laskeutumaan alas ilmalaivan kylkeä pitkin.

Pelin uskomattoman huikea visuaalisuus tulee selväksi välittömästi. Grafiikka on mielettömän hienoa katseltavaa. Tekstuurit, valot ja varjot ovat kaikki todella hyvännäköisiä. Monet lyhyet välianimaatiot sekoittuvat varsinaiseen pelaamiseen aivan saumattomasti. Välillä tatteja tai nappuloita onkin räplättävä ihan varmuuden vuoksi nähdäkseen, josko pelihahmon kontrolli olisi taas siirtynyt animaatiosta takaisin pelaajalle.

Täyttä 1080p-resoluutiota käyttävä The Order: 1886 pyörii 30 ruudun sekuntivauhdilla, mutta tämä on kuulemma ihan tarkoituksellista. Taannoisessa Kotakun haastattelussa pelin ohjaajana häärivä Dana Jan kertoi, että hieman hitaampaa ruudunpäivitystä käyttämällä tekijäpoppoo on pyrkinyt luomaan vanhan ajan filmielokuvia jäljittelevän efektin. Nooh, selitys se on tuokin. Jatketaan pelaamista.

Raskaanpuoleista puukkohiippailua

Jahka olemme päässeet zeppeliinin sisään ja jakautuneet kahdeksi tiimiksi, pääsen vihdoinkin liikuttelemaan kunnolla omaa hahmoani, viiksekästä sir Galahadia. Ensituntuma yllättää: miekkonen kyllä tottelee kiltisti jokaista pädikomentoa, mutta kaikessa tekemisessä tuntuu olevan lievää raskautta – vähän kuin kyborgia ohjaisi. Onneksi tähän tottuu, vaikka ohjastaminen kieltämättä voisikin olla vielä vähän responsiivisempaa.

Aluksi on tuhottava erään oven lukitukseen vaikuttava sähkömagneettinen järjestelmä. Sankariltamme luonnollisesti löytyy tähän tarkoitukseen juuri oikea apparaatti. Arvasit oikein – The Order: 1886 sisältää yksinkertaisia minipelejä aina sähkökaappien hakkeroinnista ovien tiirikointiin. Hakkerointi tapahtuu painamalla molemmat tatit pohjaan oikea-aikaisesti, tiirikoinnissa taas tatteja pyörittelemällä haetaan oikeat tiirikointisuunnat. Helppoa ja ihan kivaa puuhastelua, vaikka onhan näitä vastaavia jo nähty.

Kun lukitusta ovesta on selvitty, alkaa vartijoiden väijyminen. Galahad liukuu kyyryssä pitkin seinänvierustoja ja vilkuilee kulmien takaa kuin pornoviiksillä varustettu ninja. Pahiksen kääntäessä selkänsä hiippailen tämän taakse ja painan oikeassa kohdassa kolmiota – uljas sankarimme iskee puukkonsa suoraan piruparan kaulasta läpi. Sama toistetaan useamman vartijan kohdalla. Huomatuksi ei saa tulla, oma henki näet lähtee ensimmäisestä laakista. Toisin sanoen mukana pakollisia hiiviskelyosuuksia, joissa ei ole edes mahdollista ottaa tuliluikkua esiin.

Inhoaako joku muuten QTE-kohtauksia? Otan osaa, sillä niitäkin piisaa. Kun olemme tekoälytoverini kera päässeet Agamemnonin ohjaamoon, huomaan yhtäkkiä olevani keskellä reaktiopeliä. Painan neliötä ja hoitelen lähimmän pahiksen ennen kuin hän ehtii ampua minut, sitten nopeasti ympyrää tyrkkäämällä potkaisen toisen ilkimyksen kumoon. Tatin ja kolmion yhdistelmällä taas kiskaistaan kolmannen konnan naamataulu päin vaahtosammutinta. Automaattinen tallennustoiminto pitää huolen siitä, että mokatessaan samaa kohtaa pääsee yrittämään heti uudelleen.

Turhankin pehmeää räiskintää

Ilmalaivan juhlasaliin päästyään Galahad kaivaa vihdoin esiin tarkkuuskiväärin. Sen kiikarilla bongaillaan väenpaljoudesta paikalle vartijoina soluttautuneet kapinalliset. Siitä, miten nämä kapinalliset liittyvät juoneen, ei ole tässä vaiheessa mitään tietoa. Demossa ei muutenkaan tule vastaan ainoatakaan hirviötä, vain pelkkiä ihmisiä.

Pian kapinalliset makaavat maassa verilammikoiden keskellä ja sivulliset pakenevat paikalta. Juhlasaliin kuitenkin ryntää lisää kapina-aatteen kannattajia ja näin tositoiminta voi alkaa. Iso osa tulitaisteluista kuluu suojien takana kykkien – taistelumekaniikka on läheistä sukua Gears of War -peleille. Mukana voi olla kerrallaan yksi pistooli ja yksi järeämpi kivääri. Uusia tussareita ja ammuksia löytyy kuolleilta vihollisilta ja ympäri nurkkia. Nurkista saattaa usein löytyä myös muuta mukavaa, esimerkiksi sanomalehtileikkeitä ja keräiltäviä äänitteitä.

Vaikka tarjolla onkin useampaa erilaista konekivääriä, ei niissä ainakaan demon perusteella tunnu olevan käytännössä juuri mitään eroa. Jotkin pistooleista sentään ovat täysautomaattisia siinä missä osalla saa roiskittua vain yhden kudin kerrallaan. Räiskiminen on ihan jees, mutta ei mitenkään tajunnanräjäyttävää. Aseissa saisi olla vielä enemmän potkua ja munaa, sillä nyt ammuskelu jää yllättävän hentoiseksi kokemukseksi. Vaikka äänipuoli on muuten erittäin korkeatasoista, aseiden papatus on turhan pehmeää.

Kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus

Reilun puolen tunnin mittaisen kokeiluversion perusteella ei luonnollisesti pysty arvioimaan lopputuotetta, mutta kaiken kaikkiaan omat fiilikseni demon jäljiltä ovat positiiviset. Vaikka The Order: 1886 ei olekaan pelimekaniikan kannalta tarkasteltuna maailman omaperäisin tapaus, sen visuaalinen ilme ja teema jaksavat pitää kiinnostusta yllä. Toivotaan, että seuraavan parin kuukauden aikana Ready at Dawn jaksaisi vielä hienosäätää pelin räiskintäaspektia hieman tiukemmaksi.

Vaikka tiedossa ei ehkä olekaan mitään tämän sukupolven ikimuistoista jumalpeliä, uskon monien – itseni mukaan lukien – viihtyvän erinomaisesti viiksekkäiden ritareiden, ilmalaivojen ja kummallisten hirviöiden parissa. Hyville yksinpelikokemusta korostaville peleille on aina kysyntää – ja steampunk-teemaisille samaten.

 

Elävää pelikuvaa:

 

Lisää aiheesta

Deus Ex, Thief ja Dark Messiah saivat lapsen: tässä on Dishonored

Gatling Gears -haastattelu – steampunk-räiskintää kahdella sauvalla  

Höyry-Lincoln vastaan avaruusörmyt  

Lego lanseeraa steampunk-lelusarjan 

Mainio Steamworld Dig saa PC-version 

Pian sitä saa! Suomalainen steampunk-kokoelma saapuu kauppoihin 

Steampunk-seikkailu Shadow of the Cathedral todistaa tekstiseikkailujen omaavan yhä taikavoimia