Uusimmat

Torchlight II edelleen vailla julkaisupäivää

11.02.2012 23:00 Jouni Mäki-Panula

Myöhästymisten piinaama TorchLight II jäi edelleen vaille julkaisupäivää, vaikka pelin sivusto uusittiin perusteellisesti. Julkaisuajankohdan puutteesta huolimatta uudella sivustolla vakuutetaan, että betatesti on tulossa. Minkäänlaista aikataulua edes betalle ei kuitenkaan tarjota.

Torchlight II:n piti ilmestyä viime vuonna, mutta marraskuussa Runic Games kertoi tarvitsevansa lisää aikaa pelin laadun parantamiseen ja viimeistelyyn. Tuolloin myös selvisi, että suunnitteilla on pienimuotoinen betatesti ennen varsinaista julkaisua.

PC:lle ja Macille ilmestyvä Torchlight II on Diablo-tyylinen toimintaroolipeli, johon on saatu mukaan myös moninpelimahdollisuus. Lokakuussa 2009 ilmestynyt ykkösosa tarjosi vain yksinpeliä.

Lisätietoja: Torchlight II.

Lisää aiheesta

Torchlight 2 siirtyi ensi vuoteen

Torchlight 2 vaikuttaa lystikkäältä luolaromppaukselta

Torchlight (Xbox 360) 

Lue myös

Pelasiko taiwanilaismies itsensä hengiltä – järkyttävät kuvat

PS Vita -katsaus – Sonyn uudessa käsikonsolissa kaikki on isoa

Tim Schaferin seikkailupelikeräys tuotti päivässä yli miljoonan

Warlock: Master of the Arcane –ennakko (PC)