Uncharted 2: Among Thieves (PS3)

29.09.2009 16:35 Miikka Lehtonen

Peliteollisuudella on jo vuosikausia ollut sairaalloinen tarve apinoida Hollywoodia, jota jostain syystä pidetään tarinankerronnan luvattuna maana. Tämä siitäkin huolimatta, että valtaosa Hollywood-tuotoksista on melkoista jöötiä – ja niin ovat myös monet niitä apinoivat pelit.

Joskus kaikki taivaan tähdet kuitenkin osuvat oikeaan asentoon, jolloin tapahtuu puhdasta magiaa. Tuloksena ei suinkaan ole suuren Cthulhun herääminen tuhatvuotisesta unestaan, vaan peli, joka tekee jotain harvinaislaatuista.

Parin vuoden takainen Uncharted oli eräs vuoden suosikkipelejäni, kuten pitkäaikaiset lukijat ehkä hurmoshenkisestä arvostelustani muistavat. Olen odotellut jatko-osaa aktiivisesti jo reilun vuoden ajan ja vaikka tämän tien päässä odottaa yleensä pettymys, nyt sieltä löytyi sopivasti se Shangri-Lan luvattu maa. Uncharted 2 on juuri niin hyvä kuin toivoinkin.

Ykkösosassa Sir Francis Draken aarretta jahdannut Nathan Drake ei ehdi kauaa eläkkeellä pölyttymään, sillä jo vuoden auringossa lekottelun jälkeen hänen entinen kelmikaverinsa tuo paikalle kiehtovan työtilaisuuden. Erikoinen miljardööri uskoo olevansa Shangri-Lan kätketyn ihmemaan jäljillä ja haluaisi palkata Draken kelmikumppaneineen hoitamaan homma. Nämä päättävät vedättää työnantajaansa ja lähteä omin päin aarteen perään, mutta kuten nimikin antaa viitaten ymmärtää, varkaiden joukossa ei juuri kunniaa tunneta.

Alkuasetelmat ovat kuin kunnon 80-luvun toimintaseikkailusta, mikä onkin ollut tarkoituksenmukaista, sillä peli tekee jatkuvasti kunniaa näille nuoruutemme viihdekääryleille. Itse asiassa nyt esitetty juonikuvaus ei ole edes pelin virallinen alku, sillä suuri osa tarinasta kerrotaan ja pelataan takaumien kautta. Itse peli alkaa trailereissakin nähdystä kohtauksesta, jossa Nathan herää rotkon reunalla roikkuvasta junavaunusta.

Hillittömän tyylikäs ja elokuvamainen pako junasta salpaa hengen ja antaa esimakua tulevasta, sillä siinä missä monessa muussa pelissä tällainen kohtaus voisi olla viimeinen loppuhuipennus, Uncharted 2:ssa se on vain maistiainen tulevasta, myrskyvaroitus siitä, että nyt ei säästellä paukkuja tai keksitä tekosyitä, vaan tykitetään molemmilla piipuilla. Ykkösosan hillittömän tyylikkäistä highlight-kohtauksista pitävät saavatkin sitä haluamaansa herkkua jatkuvalla syötöllä. Mutta on siellä paketissa pelikin.

Kiipeile ja pohdi

Uncharted 2:n herkullinen cocktail koostuu kolmesta raaka-aineesta, joita sekoitellaan saumattomasti ja usein vielä tarjoillaan samanaikaisesti. Nathan Drake kiipeilee, räiskii ja puzzleilee – miksei se muka voi olla sana – tiensä läpi vuoristomaisemien, raunioituneiden tiibetiläiskaupunkien ja muinaisten raunioiden.

Kaikki ainesosat ovat tuttuja jo alkuperäisestä pelistä, mutta nyt ainakin osittain jatkokehitellympinä versioina. Valtaosa ajasta menee kiipeillen, mikä onkin luontevaa, sillä se on myös pelin selvästi vahvin osa-alue. Drake singahtelee pienen apinan lailla ylös köynnöksiä, rakennusten seiniä ja ties mitä muuta käden ulottuville osuvaa. Kiipeily itsessään sujuu sen verran simppelisti että pelin alusta asti kontrollit jäävät ajatuksissa taka-alalle ja voi keskittyä itse pelaamiseen.

Simppelien kontrollien ohella tämä johtuu siitä, että kiipeilymoottori toimii erinomaisesti ja jos jokin näyttää siltä että Drake voisi siitä kiivetä, näin myös on. Vaihdot pinnalta toiselle ja hypyt rotkojen yli sujuvat ongelmitta ja sujuvasti – ainakin useimmiten. Jos pelaaja yrittää temppuilla itsensä ylös täysin vammaisia reittejä pitkin, systeemi yskähtelee. Valtaosin mennään kuitenkin iloisissa tunnelmissa.

Kiipeily on myös suuri osa ongelmanratkontaa, sillä usein ongelmana on joko suljetun oven kiertäminen tai hankalaan paikkaan sijoitetun esineen käyttäminen. Näissä ongelmakohdissa apuna toimivat lähinnä pelaajan omat hoksottimet, konkreettisempaan puzzleiluun löytyy ykkösosan tavoin lääkkeitä Draken muistikirjasta, joka täyttyy muistiinpanoista ja vihjeistä. Vihkoon ilmestyy pelin aikana myös oikeasti hauskaa komediaa, jota kannattaa lueskella.

Tässä kohdin voisi ehkä yleisestikin hieman kehua pelin käsikirjoitusta, joka on vihkon ulkopuolella vaihtelevasti sopivan hauska ja jännittävä. Ehkä merkittävin osa pelin positiivisen elokuvamaisesta tunnelmasta syntyykin juuri siitä, että käsikirjoituksesta vastaavat ammattilaiset, jotka hallitsevat oman mediansa ja osaavat sovittaa tekstinsä toimimaan sen ehdoilla.

Kiroillen eteenpäin

Pelattavuuden pyhän kolminaisuuden viimeistelee räiskintä, josta en pitänyt viimeksi enkä pidä pahemmin vieläkään. Ongelmat ovat yhä samat. Draken aseet ovat alitehoisia ritsoja, enkä suostu sulattamaan sitä, että rynnäkkökiväärillä saa upottaa lippaallisen ammuksia mieheen, ennen kuin tämä kaatuu. Samaan aikaan Drake itse ottaa järkyttävästi vahinkoa vihollistensa luodeista ja nämä vieläpä räiskivät kuin tarkka-ampujat, vaikka aseena olisi pumppuhaulikko.

Näin turhan moni pelin taisteluista noudattaakin samaa kaavaa: Drake kurkkaa esiin ampumaan jotakuta päälle vyöryvästä suunnattomasta vihollislaumasta ja menettää valtaosan kestopisteistään. Sitten kykitään kiven takana toivomassa että kesto ehtii palautua tarpeeksi ennen kuin viholliset vyöryttävät aseman tai täyttävät sen kranaateilla. Usein näin ei tapahdu.

Kun Drake saa avukseen jonkun pelin useista apulaisista, ongelmat poistuvat yllättäen kuin taikasienellä pyyhkäisten. On hauska taistella kun voi oikeasti tehdä taktisia liikkeitä kaverin antaessa suojatulta, eikä se lisääntynyt tulivoimakaan haitaksi ole. Onkin harmi, että Drakella ei ole kaveria mukanaan koko aikaa, sillä silloin taistelusta ei valittamista löytyisi. Kaveri on onneksi vierellä sen verran usein, että ongelma koskee lähinnä pelin alkua ja loppua.

Erityismaininta – negatiivisessa mielessä – pitääkin antaa pelin pomomatseille, sekä aivan viimeiselle viidennekselle. Tuntuu että kyseisissä kohdissa Naughty Dogin väki ei ole jaksanut keksiä mitään positiivisia haasteita, joten vastaan heitetään vain ylikestäviä sinko- ja minigun-miehiä, jotka lataavat Draken kumoon yhdellä osumalla tämän yrittäessä räiskiä niitä hernepyssyillään. Ohjaimen spontaani liikahdus ikkunan läpi oli lähellä useammankin kerran.

Myös moninpelaajille

Taistelumoottorista pääsee nauttimaan myös moninpelitiloissa, jotka ovat mukavan kattavat. Tarjolla on niin co-opia kuin perinteisempää kisailuakin, kumpikin aivan toimivasti toteutettuna. Co-op-tilassa eteen ei heitetä suinkaan pelin koko yksinpelitarinaa, vaan itsenäisiä ja erillisiä pikkutehtäviä, joissa varasporukan pitää käydä kääntämässä tietty aarre tai vaikka puolustautua vihollisten hyökkäykseltä.

Perinteisemmässä vastakkainasettelussa taas viiden hengen tiimit ottavat toisiltaan henkeä pois. Vastakkain ovat sankarien ja konnien joukkueet, joihin saa valita oman hahmonsa pelin hahmojen joukosta. Itse moninpeli toimiikin sitten tismalleen samoin kuin yksinpeli. Pelaajat kiipeilevät, hiippailevat, stealth-nirhaavat ja muutenkin seikkailevat paljon vapaammin kuin muissa nettiräiskinnöissä. Näin tunnelma on ainakin ainutlaatuinen.

Nopeasta testijaksosta johtuen en osaa oikein sanoa moninpelistä vielä juuta tai jaata, mutta ihan toimivaltahan se vaikutti niin suunnittelunsa kuin tekniikkansakin puolesta. Varsinainen tulikaste moninpelille saadaan tietysti vasta pelin ilmestyttyä, kun seikkailijat astuvat porukalla nettinäyttömöille.

Hillittömän hyvä

Uncharted 2 on sanalla sanoen loistava peli. Se on oikealla tavalla elokuvamainen, eli pitää sisällään herkullisen tarinan erinomaisesti kerrottuna. Välillä menee rauhallisemmin, toisinaan taas saa huhkia sydän tykyttäen läpi kohtauksia, jollaisia ei peleissä olla pahemmin aiemmin nähty, mutta aina naamalla on leveä virne.

Normaalissa pelissä kömpelö taistelu voisi olla fataali ongelma, mutta Uncharted 2:ssa se on ärsyke, jonka kestää, sillä pelaaja tietää aina, että jo kohta edessä on uudenlaisia haasteita ja todennäköisesti pari sellaista huippukohtaa, että kilpailevissa pelitiimeissä revitään pelihousuja. Hillittömän komea grafiikkakaan ei toki haittaa. Pelin suurin vahvuus on silti sen erinomainen tarina ja todella onnistunut tempo, jonka ansiosta peli vierii jatkuvasti eteenpäin ja vie pelaajaa paikasta toiseen sellaisella vauhdilla, ettei mihinkään ehdi ikinä kyllästymään ja aina edessä on jotain uutta nähtävää tai koettavaa.

Reilun 12 tunnin yksinpelin lisäksi peli tarjoaa mukavan oloiset verkkopeliominaisuudet, joita on enemmän testanneiden toimesta hehkutettu melko avokätisesti, joten rahoilleen saa vastinettakin. Mitäpä sitä voisi peliltään muuta enää toivoa?

Uncharted 2 julkaistaan 14.10.

Tekijä: Naughty Dog
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3
Pelaajia: 1-10 (internet)
Pelin kotisivu: Uncharted 2
Miikka Lehtonen

Toinen mielipide: Uncharted 2:n moninpeli

Uuden Unchartedin moninpeliin on selvästi panostettu. Painotus on tiimipelissä, kaikki pelimuodot perustuvat ryhmätyöhön joko toista joukkuetta tai tekoälyvihulaisia vastaan. Pelimuotoja löytyy kourallinen. Joukkoon on myös mahtunut jokunen uusikin idea.

Itse tykästyin eniten Gold Rush -pelimuotoon, jossa maksimissaan kolmen hengen tiimi yrittää varastaa aarretta tasaisesti vahvemmiksi muuttuvien vihollisten heittäessä kapuloita rattaisiin. Toki myös muu moninpelitarjonta toimii.

Uncharted 2 näyttää tuhottoman hyvältä myös moninpelinä. Pelaaminen on sujuvaa ja intuitiivista. Tosin erityisesti lähitaistelusta paistoi läpi se, että pelijärjestelmä on tarkoitettu etupäässä yksinpeliä varten. Matsit tuntuivat myös aika pienimuotoisilta. Eeppisempää moninpelikokemusta hakeva kyllästyy pian siitäkin huolimatta, että verkkopeliin kannustetaan otteluista ansaittavalla rahalla ostettavilla bonuksilla.

Vaikka Uncharted 2:n moninpeli onkin laadukasta jälkeä, ei se lopulta ole niin pitkäkestoista hupia, että peliä kannattaisi ostaa pelkästään sen vuoksi. Markkinoilta löytyy kuitenkin kosolti täysillä verkkopelaamiseen panostavia teoksia, joiden asemaa ensisijaisesti yksinpelillään loistava Uncharted 2 ei pysty horjuttamaan. Ostopäätös kannattaa tehdä yksinpelin perusteella moninpelin toimiessa lähinnä mukavana bonuksena.

Juho Anttila

Lisää aiheesta

Uncharted: Drake’s Fortune (PS3)

PlayStation 3 -pelaajat, huomio! Kun istutte sohvillanne pelaamassa Assassin’s Creediä, Need For Speed: ProStreetiä ja Resistancea, teiltä menee sivu suun PlayStation 3:n paras peli – Uncharted.

Naughty Dogin uutukainen on pulp-henkinen tarina kadonneista aarteista, merirosvoista ja jännittävistä tilanteista. Kun mukaan lisätään vielä huipputason tekninen toteutus, luulisi useamman pelaajan kiinnostuvan. Nyt teen oman osuuteni kiinnostuksen herättelemiseksi.

Uncharted 2 -ennakko (PS3)

Uncharted: Drake’s Fortune oli yksi PlayStation 3:n ensimmäisen vuoden parhaista peleistä. Nykyisten nettiin kytkettyjen konsoleiden aikakaudella paketti ei kuitenkaan monien mielestä tarjonnut tarpeeksi vastinetta pelkällä yksinpelillään. Siksipä ei tulekaan yllätyksenä, että jatko-osa saa massojen painostuksesta myös moninpelin.

Moninpelitestin ennakkokokeilun perusteella vaikuttaisi onneksi siltä, ettei tämä ole pelkkä päälle liimattu turha lisäke, vaan tarkkaan mietittyä ja loppuun asti hiottua moninpeliviihdettä.