Valkyria Chronicles (PC)
Tekijä: Sega
Julkaisija: Sega
Testattu: PC Windows 8.1, Intel Core i5-4670k, 16 Gt muistia, Radeon R9 280x
Saatavilla: PC, PlayStation 3
Laitevaatimukset: Windows Vista tai uudempi, 2 GHz prosessori, 2 Gt muistia, GeForce GTS 240, 25 Gt kiintolevytilaa
Pelaajia: 1
Muuta: Ladattava peli, hinta 19,99 euroa (Steam)
Pelin kotisivu: Valkyria Chronicles
Arvostelija: Miikka Lehtonen
Olemme valitettavasti tottuneet siihen, että kun japanilainen studio tekee PC-käännöksen hyvästä konsolipelistä, niin jälki on yleensä kamalaa. Varsinkin, kun kyseessä on vanha peli, joka ei alun perinkään ollut mikään suunnaton hitti.
Niinpä yllätyin melkoisesti, kun huomasin, että Valkyria Chroniclesin PC-versio on rautaa. Siitä en yllättynyt, että itse pelikin on.
Valkyria Chronicles on hämärä peli. Se kertoo tarinan sodasta japanilaisessa Euroopassa. Ai missä? No siinä japanilaisessa versiossa 1940-luvun Euroopasta, jossa kaikki on vähän sinne päin. Kun vähän silmiään sihrustaa, Gallia voisi hyvinkin käydä Ranskasta ja East European Imperial Alliance Saksasta. Ja lopun sitten jokainen varmasti arvaakin.
Mutta sitä ei ehkä arvattaisi, että Japanin versiossa toisesta maailmansodasta nähdään lentäviä possuja, animeteinejä, magiaa ja ties mitä muuta. Tai no, jos on joskus nähnyt animea, ehkä olisi arvannutkin.
Sodan varjossa
Valkyria Chronicles kertoo tarinan kahdesta nuorukaisesta, jotka joutuvat keskelle sotaa pahan imperiumin hyökätessä heidän rauhaa ja patonkia rakastavaan kotimaahansa. Pariskunnan tytöstä tulee tiedustelija, poika taas saa haltuunsa harvinaisen gallialaisen supertankin, Edelweissin, jota hän komentaa sodan tiimellyksessä.
Kaikki alkaa suhteellisen järkevästi: sotaa, inhimillistä kärsimystä, sotavankeja, kotikaupungin puolustamista ja siirto taistelijan peruskurssille. Sitten mukaan heitetään lentäviä possuja, pahoja imperialistinoitia, superaseita, taikavoimia ja ties mitä muuta. Jep, japanilainen peli.
Hieman yllättäen homma kuitenkin toimii. Hahmot ovat sympaattisia, tarina kiinnostava ja kirjamainen toteutus, jossa erilaisia tarinallisia elementtejä vuorotellaan tehtävien välillä, on helppo ja kiva seurata.
Mukana on myös kepeää roolipelimekaniikkaa. Pelin kaksi päähenkilöä ovat vakiot pelikerrasta toiseen, mutta mukaan heitellään myös geneerisiä sotilaita, joilla kaikilla on omat nimensä, kasvonsa ja persoonallisuutensa. Yksi tykkää kovasti viereisen poteron nuoresta naisesta ja innostuu yli-inhimillisiin suorituksiin tämän lähellä ollessaan, toinen on allerginen siitepölylle ja kolmas pelkää kamalasti vihollisen rynnäkköjoukkoja.
Näin kuin huomaamatta japanilainen lentävien sikojen täyttämä tarina sodasta tempaisee mukaansa ja upottaa kunnolla huolehtimaan sotilaidensa hyvinvoinnista. Ja se onkin välillä helpommin sanottu kuin tehty.
Tosiaikaa ja toimintaa
Pelattavuudeltaan Valkyria Chronicles on hämärä tapaus. Kullakin osapuolella on vuorollaan käytössä tietty määrä siirtoja, joita polttamalla voi aktivoida joukkojaan. Perustason jalkaväki vaatii yhden pelimerkin per aktivointi, tankit ja muut vekottimet enemmän.
Kun yksikön sitten aktivoi, kamera siirtyy korkeuksista tämän taakse ja ohjaus muuttuu perinteiseksi 3PS-kontrolliksi. Sitten ajetaan tai juostaan pitkin taistelukenttää etsimässä hyvää ampumapaikkaa, tähdätään aseella ja toivotaan, että nopat ovat puolella ja laukaus osuu sinne, mihin sen pitikin.
Mukana on toki taktisia elementtejä. Kun joku – oli kyseessä oma tai vihollinen – liikkuu taistelukentällä, tämän näkevät joukot voivat ammuskella vastatulta. Niinpä esimerkiksi vihollistankin konekiväärin edessä olevaa tyyppiä ei ehkä kannata aktivoida. Samaten osumapaikkoja mallinnetaan sen verran, että päälaukaukset ovat paljon keho-osumia tappavampia. Jos taas kyykistyy suojan taakse, on immuuni pääosumien lisävahingolle, vaikka pää näkyisikin suojasta. Ei siis mitään huippurealismia, mutta tarpeeksi.
Tarjolla on lukuisia hahmoluokkia, joilla on omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Tiedustelijat liikkuvat nopeasti, mutta pulttilukkokivääriensä ansiosta ovat tappavia oikeastaan vain, jos pystyy ampumaan vihollisia päähän. Rynnäkköjoukoilla taas on rynnäkkökiväärit, tarkka-ampujilla tietenkin tarkkuuskiväärit ja lancereilla … no, panssarintorjuntapeitset. Miksi turhaan ampua singolla, kun voi nostaa olalleen peitsen ja pamauttaa sen räjähdyskärjellä vihollisvaunua?
Taisteluissa onnistuminen kasvattaa kokemuspottia, jolla voi sitten levelöidä eri hahmoluokkiaan. Näin toimimalla saa paitsi parannettuja ominaisuuksia, myös uusia kykyjä. Tiedustelijat esimerkiksi oppivat ajan myötä käyttämään kiväärikranaatteja, jolloin kranaateilleen saa reippasti lisää kantamaa. Kokemuspisteet eivät ole yksilöllisiä, vaan koko hahmoluokalle, mikä on hyvä juttu. Sota kun on hyvin tappavaa.
Vihollisen tekoäly on armoton ja osaa keskittää tultaan haavoittuneita ja vaarassa olevia kohti. Niinpä yksikin harhasiirto voi olla kohtalokas ja monta taistelua mukana kulkenut, rakas sotamies puree pölyä. Tällöin pitäisi nopeasti saada tiimikaveri juoksutettua avuksi, jotta lääkintämiehet voivat evakuoida potilaan tukikohtaan. Jos tässä ei onnistu, kaveri on pysyvästi kuollut. Mutta… joku sen alkuperäisen uhrin sinne tappoi. Jos juoksee avuksi, onko pian maassa yhden kaatuneen sijasta kaksi?
Valkyria Chronicles on taktisena pelinä erinomainen. Se on haastava, mielenkiintoinen ja ah-niin-addiktiivinen. Itse hurahdin siihen PlayStation 3 –originaalin myötä totaalisesti ja PC-versio vei taas kunnolla mukanaan. Mutta niin, puhutaanpa hetki siitä PC-käännöksestä.
Laatutyötä
Itse en odottanut PC-käännökseltä paljon mitään. Japanilaiset kehittäjät eivät ole tunnettuja PC-taidoistaan, eikä kuusi vuotta vanhan kulttihitin vaivihkaa julkaistu käännös kuulostanut sellaiselta, johon olisi uhrattu paljon pelimerkkejä. Toisin kävi, sillä Valkyria Chroniclesin PC-versio on täyttä rautaa.
Jo sellaisenaan se näyttää hyvältä, tukee suoraan asennuksen jälkeen hyvin gamepad-ohjaimia ja muita kontrollivaihtoehtoja ja pyöriikin törkeän hyvin. Versio on optimoitu niin hyvin, että vanhempikin kone pyörittää sitä varmasti täysillä detaileilla ja 60 FPS:n nopeudella. Mutta ei se siihen lopu.
Dark Souls –korjausohjelmistaan tuttu Durante kun on lisännyt mainioon grafiikkatyökaluunsa tuen myös Valkyria Chroniclesille. Sen avulla pelin voi sisäisesti pakottaa toimimaan vaikka neljä kertaa suuremmalla resoluutiolla kuin mitä monitori tukee. Grafiikka skaalataan sitten lennosta toimimaan omalla näytöllä, jolloin se näyttää aivan törkeän yksityiskohtaiselta ja nätiltä. Itse pystyin vääntämään oman pelini 7680×4320-resolle niin, että ruudunpäivitys oli vakaasti 60, tapahtuipa pelissä mitä tahansa.
Mukana on myös tuki Steam-saavutuksille, keräilykorteille ja muille Steam-pelaamisen herkuille. Niinpä on todettava julkisesti ja näkyvästi, että olin väärässä. Segan pojat ovat tehneet laatutyötä.
Ja täten Valkyria Chronicles onkin taas aikamoinen napakymppi. Jos jotain valittamisen aihetta pitäisi etsiä, niin vaikeustaso on turhan rosoinen. Välillä tehtävät ovat turhan helppoja, toisinaan taas yksikin väärä siirto aiheuttaa epäonnistumisen ja parhaimmillaan tunnin mittaisen tehtävän uudelleenpeluun. Peli ei myöskään harrasta mitään automaattitallennuksia, minkä itse huomasin kantapään kautta menetettyäni yli kaksi tuntia peliaikaa virtakatkoksen seurauksena. Tallentakaa siis varhain ja usein.
Mutta nipotus on nipotusta: Valkyria Chronicles oli kuusi vuotta sitten PlayStation 3:n parhaita pelejä ja todella iloinen yllätys taktisen sotapelaamisen ystäville, eikä aika ole sitä hohtoa mihinkään himmentänyt. Vuoden selvästi iloisimpia yllätyksiä ja ehdottomasti suosittelemisen arvoinen peli!
Nelinpeli:
Lisätietoja: https://muropaketti.com/pelit/nelinpeli/
Lisää aiheesta
Pelin tapahtumat saavat alkunsa, kun Idän ryss… siis teokraatit laukaisevat valloitushyökkäyksen Galliaa vastaan. Pelin päähenkilö on lähinnä hyönteisistä ja kukkasista kiinnostunut luonnontieteilijä Welkin Gunther, joka hyökkäyksen ensiaskeleiden jälkeen päätyy Gallian yleisen asevelvollisuuden vuoksi osaksi epätoivoista puolustussotaa käyvää Gallian armeijaa.
Valkyria Chronicles II (PSP, PSV)
Kuvitteellisessa Gallian pienessä ruhtinaskunnassa on syttynyt sisällissota vuonna 1937. Koska sotilaita on pienessä maassa vähän, on tietenkin järkeenkäyvin ratkaisu pistää pari viikkoa taitojaan harjoittaneet sotilaskoululaiset mylläämään tannerta yksinään. Ja koska pelaajasta tehdään joukkojen komentaja, on kapinallisten eliittisotilaatkin selkäsauna taattu. Lopun tarinan kulusta voi itse kukin jo tässä vaiheessa arvata.
