Vietcong (PC)

07.05.2003 00:00 | Muropaketin toimitus | 182

Sota on helvettiä, kaikkihan sen tietävät. Nykynuoriso (allekirjoittanut mukaan lukien) on saanut nähdä sotaa lähinnä television ja pelien välityksellä. Varsinkin ah-niin-mediaseksikäs toinen maailmansota on jo pitkään ollut pelinkehittäjien suosiossa, mutta 1950-luvulla alkusoittonsa saanut Vietnamin sota on jäänyt pelimaailmassa varsin vähäiselle huomiolle. Vietnamin sotaa on kutsuttu taisteluksi kommunismin ja vapaan maailman välillä, mutta tosiasia kuitenkin on se, että sodassa kuoli yli 3 miljoonaa vietnamilaista ja 58 000 jenkkisotilasta. Sen enempää historiaa kertaamatta käydäänkin itse asiaan. Tällä kertaa me täällä toimituksessa olemme iskeneet rasvaiset näppimme Vietcongiin, joka on Take Twon yritys tuoda Vietnamin sodan kauhut tietokoneen näytölle.

Vietcongin yksinpelikampanjan päähenkilö on operaatio- ja tiedusteluspesialisti ylivääpeli Steve Hawkins, joka on usean vuoden kiertelyn jälkeen päätynyt tiedustelu-upseeriksi Nui Pek -leirille. Nui Pek on siis pelaajan päätukikohta, josta käsin käydään tekemässä kiusaa Vietcongien armeijalle ja jossa valmistaudutaan tuleviin koitoksiin. Vietcongin tekijät ovat ottaneet sotaan hieman realistisemman lähestymistavan kuin esimerkiksi Medal of Honorissa. Pelaaja ei nimittäin käy taistoon loputtomalta tuntuvaa vihollisvirtaa vastaan yksin, vaan hänen mukaansa lähtee aina apuvoimia, jotka tulevatkin todella tarpeeseen. Tulituen lisäksi taustavoimilta saa mm. lääkärinpalveluja.

Tietokoneen ohjastamia päähahmoja on viisi ja heistä jokaisella on oma tarinansa, persoonallisuutensa ja erikoistaitonsa. Esimerkiksi konekiväärimieheltä saa varsin tehokasta tulitukea, kun taas radiomies ottaa tarvittaessa yhteyden päämajaan lisäohjeistusta saadakseen. Omien joukkojen tekoäly on varsin kohtuullista. Useimmiten ne seurailevat pelaajaa kiltisti, eivätkä juokse suin päin omien ja vihollisjoukkojen väliin. Silloin tällöin omat kuitenkin jäävät jumittamaan kauas pelaajasta, jolloin visio järkevästä tekoälystä karisee. Myös ahtaissa tiloissa liikkuminen tuottaa tietokoneelle hankaluuksia. Sotatovereita voi myös käskyttää tekemään bravuuritehtäviään. Yksinkertaiset ”tule tänne”, ”johda joukkoa” ja ”paikkaa haavat” -tyyliset käskyt ovat tässä pelissä ihan tarpeeksi, eikä mitään monimutkaisempia käskyjä edes jää kaipaamaan.

Vihollisten tekoäly on vielä huonommissa kantimissa kuin omilla sotilailla. Vihollisilla tuntuu olevan päässään jonkinlainen tutka, joka toimiessaan havaitsee pelaajan tietyn matkan päästä. Silloin tällöin tämä tutka ei kuitenkaan tunnu toimivan, sillä joskus vihamielisellä vinosilmällä saattaa olla vaikeuksia havaita urheaa jenkkisotilastamme, vaikka tämä seisoisi hänen nenän edessä keskellä kirkasta päivää. Tekoäly tuntuu myös taistelevan vähän liikaa itsensä kanssa, jolloin pelaajan ohjastama sotilas tuntuu unohtuvan ja silloin pääsee helposti kiertämään vihollisten selustaan.

Yksinpelikampanjan tarina on hieman repaleinen, mutta erilaisia tehtäviä käydään joka tapauksessa suorittamassa Vietnamin viidakoissa. Yksinpeliä varten työstettyjä kenttiä on yhteensä 20, ja vaikka ne ulkoisesti muistuttavatkin toisiaan todella paljon, niihin on saatu jonkin verran vaihtelua erilaisten maastonmuotojen, jokien ja muiden pienempien ominaisuuksien avulla. Tehtävien päätavoitteissakin on jonkin verran vaihtelua, mutta niiden saavuttamiseksi joka kentässä joudutaan aina tappamaan kymmenittäin Vietcongin sissejä. Silloin tällöin pelaaja pääsee ajoneuvon kyytiinkin, ja ajoneuvoista näkee hyvin kuinka laajoja pelin kentät parhaimmillaan ovat.

Pääosin pelaaja kulkee kuitenkin erittäin tarkasti määritellyissä metsäisissä ”putkissa”, joissa läpäisemättömät kasvustot ja kalliot pitävät huolen siitä, että sen suurempaa vapauden tunnetta ei pääse syntymään. Yksi ongelma on myös pelimoottorin sietämätön tehojen tarve. Varsinkin isompien joukkojen välisissä jopa yli 2GHz prosessorilla, 512Mt muistilla ja GF4-näytönohjaimella varustettu testikoneemmekin osoitti paikoin hyytymisen merkkejä. Vietcongia ostettaessa kannattaa siis katsoa, että oma pelikone täyttää pelin minimivaatimukset mielellään varsin reilusti. Tämä konetehojen tarve on siinäkin mielessä hieman kummallista, että Vietcong ei tosiaankaan ole PC:n upeimman näköisiä pelejä, vaan hahmomallit ovat karkeita ja animaatiossakin olisi reilusti petrattavaa. Peliympäristöt ovat ihan kivan näköisiä ja viidakossa olemisen fiilistä on saatu kohtuullisesti mukaan.

Muutenkin pelissä on sotimisen meininkiä. Pienet alkutapahtumat, kuten käskynjaot ja helikopterilla saapuminen toiminta-alueelle luovat oman säväyksensä ja tiimipohjainen toiminta luo sotimisesta huomattavasti realistisemman oloista kuin esimerkiksi Medal of Honorissa, jossa yksi mies tuntui kääntävän koko sodan kulun. Realismista on hyvä mainita vielä sekin, että vaikka ihan yhdestä osumasta ei henki vielä lähdekään niin liikaa ramboilua harrastava pelaaja kyllä niitetään nopeasti kumoon. Tulitaistelut tuntuvatkin aina vaarallisilta tilanteilta, varsinkin silloin jos omien joukkojen on hyökättävä vihollisen tukikohtaan. Kaiken kruunaa loistava soundtrack, jolla on musiikkia myös itseltään Jimi Hendrixiltä.

— Mikko Matilainen

Minimi:
PII 700MHz, 256Mt RAM, 1Gt kovalevytilaa, 16x CD-Rom, 32Mt näytönohjain, Win98 tai uudempi

Testattu:
Athlon XP 2100+, 512Mt RAM, 80Gt kovalevy, Geforce 4 Ti4200, Windows XP