Uusimmat

Wargame: European Escalation (PC)

20.03.2012 17:03 Miikka Lehtonen

Tekijä: Eugen Systems
Julkaisija: Focus Home Entertainment
Testattu: Intel Core i5-750, 8 Gt keskusmuistia, GeForce 570 GTX 1280 Mt
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows XP SP3, 2,5 GHz tuplaydinprosessori, 1024 Mt keskusmuistia, 256 Mt DirectX 9.0c -yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 1, 2-8 (lähiverkossa ja internetissä)
Pelin kotisivu: http://wargame-ee.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Muistatko vielä RUSEn? Ubisoftin strategiapeli vaihtoi mikromanageroinnin suuriin linjauksiin ja pyrki tarjoilemaan todella strategisen kokemuksen, jossa pelaajan vastuulla oli huolehtia suurista linjauksista. Jalo pyrkimys, mutta kömpelö toteutus tylsytti kirkkaimman loiston.

Eugen Systems ei luovuttanut, vaan yrittää nyt uudelleen ilman Ubisoftia. Toinen maailmansotakin on vaihtunut kylmän sodan tiukkoihin tunnelmiin. Muitakin uudistuksia löytyy, mutta kaikki eivät ole positiivisia.

RUSE oli todellakin äärimmäisen mielenkiintoinen peli. Sen teemana olivat suuret linjaukset, sillä pelistä ei löytynyt minkäänlaista mikrotusta, eli yksittäisten yksiköiden kykyjen käyttelyä tai muutenkaan tarkempaa ohjausta. Ideana oli lähetellä oikeita yksiköitään oikeisiin paikkoihin  ehdottoman kivi-paperi-sakset-järjestelmän avulla ja toivoa, että tekoäly huolehti lopusta.

Pelissä oli ongelmansa, mutta samalla myös jotain todella ainutlaatuisen kiehtovaa. Suuri mittakaava ja normaaleista RTS-peleistä virtaviivaisuutensa avulla eroavat haasteet olivat yhdistelmä, joka piti minut pihdeissään pelin ongelmista – tökkivästä tekoälyistä ja vähän kehnosti tasapainotetuista RUSE-huijauksista – huolimatta.

Niinpä odotin Eugen Systemsin seuraavaa peliä suunnattomalla innolla. RUSE kylmässä sodassa ja suuremmalla kalustovalikoimalla, sekä entistä vahvemmalla moninpelillä? Myyty! Nopeasti käy kuitenkin selväksi, että Wargame: European Escalation ei ole RUSE 2, eikä varsinaisesti edes kovin läheistä sukua. Serkku korkeintaan.

Brüder gegen Brüder

  Euroopan tuorein erimielisyys saa alkunsa kylmän sodan kuumimpina vuosina. Itäsaksalainen toisinajattelija päättää saaneensa tarpeeksi kommunismin riemuista ja loikkaa länteen, tappaen matkalla pari rajavartijaa. Tämä ei tietenkään itäsaksalaisia naurata ja he vaativat murhaajan palauttamista. Lännen kieltäytymistä seuraa pieni rajakahakka, joka paisuu ensin koko Saksan ja lopulta Euroopan käsittäväksi sodaksi, jossa NATO-joukot ja Varsovan liitto ottavat yhteen jotta tanner tömisee.

Kun riitapukareita riittää, niin riittää myös kalustoa. Jenkit, kumpikin Saksa, Ranska, Neuvostoliitto ja pienemmät takapirut raahaavat omaa rautaansa rajalle alati kasvavissa määrin. RUSE pyrki abstrahoimaan kaiken siihen pisteeseen, että pelissä ei varsinaisesti ollut edes mitään Tiger-tankkeja tai P-51-lentokoneita, vaikka niiden mallit pelissä nähtiinkin. Sen sijaan teknisesti tärkeää oli se, oliko yksikkö raskas panssarivaunu vai maataistelukone. Kullakin kun oli oma roolinsa pelin ehdottomassa kivi-paperi-sakset-asetelmassa.

Wargame vääntää mittarin aivan toiseen suuntaan. Erilaisia yksiköitä on pitkälti yli 300, joskin suuri osa niistä on saman perusyksikön eri variantteja. Esimerkiksi Leopard-panssarivaunuja pelistä löytyy puoli tusinaa erilaista. Eroa kuitenkin on paitsi aseistuksessa, myös tehokkuudessa. Yksiköitä kun mallinnetaan eri puolilta eri tehoisilla panssareilla, eri tavalla eri kohteisiin tehoavilla aseilla ja niin edelleen.

Kuten arvata saattaa, informaatiota on varsinkin aluksi aivan liikaa. Semminkin kun peli ei tarjoa mitään suoraa mahdollisuutta vertailla kahta yksikköä. Toki se onnistuu kirjoittelemalla tietoja paperille valtaisasta yksikkötietokannasta, mutta jotain rajaa tähänkin touhuun.

Vertailua pitää myös tehdä, sillä tiedoilla on väliä. Siinä missä RUSEssa riitti kun tiesi, että raskas panssarivaunu jyrää kevyen panssarin 99 kertaa sadasta, Wargamessa kuvio ei ole niin yksinkertainen. Vaunujen ominaisuudet, ympäristö ja jopa miehistön kyvyt vaikuttavat tulokseen. Logiikka on tietenkin taistelukentältä tuttua, eli IT-vaunu tuhoaa useammin helikopterin kuin toisinpäin, mutta ne yksityiskohdat heilauttelevat heiluria suuntaan jos toiseenkin.

Ongelma on erityisen akuutti yksinpelissä, sillä tekoäly tietenkin muistaa koko kivi – paperi – sakset – lisko – Spock –tyylisen kuvion ulkoa ja heittelee juuri oikeanlaisia yksiköitä oikeisiin paikkoihin. Muuten tulee takapakkia ja yritetään uudelleen. Yksinpeli ei ole missään vaiheessa varsinaisesti haastava, vaan enemmänkin kuin loputon piruetti sitä tivolipeliä, jossa mätkitään pehmeällä nuijalla aukoista pomppivia elukoita uudelleen ja uudelleen. Mitä nyt tällä kertaa nuijia on 300 erilaista.

Eipä silti että yksinpelillä olisi kamalasti muutakaan annettavaa, sillä tarina on mitäänsanomaton eikä matkalle muutenkaan mahdu suuria yllätyksiä. Mutta sen funktiona onkin selvästi toimia vain harjoittelualustana moninpeliä varten.

Brüder gegen Brüder: online!

 Jos moninpelin olisi määrä toimia Wargamer: European Escalationin pelastajana, nyt on vähän ristiriitaisia uutisia: se kun ei ole mikään absoluuttinen kunnari. Perusteet ovat kunnossa. Perinteisen RTS-sotimisen sijaan liikkeellä ollaan paljon figupelimäisemmissä tunnelmissa, sillä ennen taistelun alkua kumpikin osapuoli – pelaajia voi olla kummallakin puolella useampia – kasaa ennen matsia rakentamistaan pakoista armeijansa ja sitten sotii niillä. Tämä kaipaa ehkä vähän lisäselvennystä.

Ideana on, että kullakin pelaajalla on pelin asennettuaan käytössä vain kämäisiä perusyksiköitä, joilla ei tee paljoa. Tehtävien läpäistyessä ja kokemuksen karttuessa kerätään kuitenkin komentotähtiä, joilla voi avata uusia yksiköitä. Näistä sitten kasataan moninpeliin ikään kuin korttipakkoja valitsemalla niihin tietty määrä erilaisia yksiköitä.  Kukin maksaa tietyn määrän pisteitä ja niitä on käytössä vain tietty määrä, jonka jälkeen se on sitten tyhjä arpa. Yksikköjen tuhoamisesta ja tavoitteiden täyttämisestä jaetaan niiden pisteitä ja pelin lopussa enemmän saanut voittaa.

Tästä omien armeijoiden keräilystä ja kasailusta muodostuu mukava metapeli, sillä kaikilla pelaajilla ei suinkaan ole käytössään pelin koko kalustovalikoimaa, vaan ainoastaan kapea kaistale siitä. Ja se kaistalekin pitää ennakkoon kustomoida omaa pelityyliä tukevaksi.

Mitään kaivostoimintaa tai muuta tyhmää resurssienhallintaa ei tietenkään tarvitse harrastaa, vaan armeijat kasataan yksinkertaisesti valloittamalla kartalla olevia kiintopisteitä ja antamalla sitten pisteiden kilistä kassaan. Näin huomio on siinä tärkeimmässä, eli sotimisessa.

Nämä ovat kaikki hyviä juttuja, joiden ansiosta moninpelin perusteet ovat kunnossa ja tulevaisuus potentiaalisesti valoisa. Mutta kirjoitushetkellä peli on vielä useammankin päivityksen päässä parrasvaloista.

Yksikkötasapaino on aivan päin prinkkalaa ja tällä hetkellä moninpelissä ei suinkaan voita monipuolisten ja tasapainoisten armeijoiden avulla, vaan harrastamalla erilaisia ”viikon maku” –tyylisiä yhdistelmiä. Yhtenä viikkona kenttätykistö on niin murhaavan ylivoimaista, että tykistön ja B-tason lantsarien avulla jyrää kenet tahansa. Sitten tykistöä nerffataan ja ensi viikolla voittava yhdistelmä on hirveä määrä halpoja ja surkeita tankkeja, jotka jyräävät minkä tahansa megaporukankin alleen hetkessä.

Testijakson aikana erityisesti yksikköjen moraali aiheutti päänvaivaa ja harmaita hiuksia. Tuntuu nimittäin ettei metsässä tarvitse paljon käpyä isompaa murkulaa tipahtaa kun viisi maailmansotaa ja parit zombi-invaasiot päälle kokenut tankkimiehistö jo paskoo kollektiivisiin housuihinsa ja jää puskaan pureskelemaan kynsiään. Tämä korosti entisestään tyhmiä taktiikoita, sillä miksi turhaan lähteä pelaamaan ”järkevästi” kun voi morteilla tai IT-panssareilla paukuttamalla jumittaa vihollisen megapanssarit suohon ja sitten ampua ne tykillä päreiksi?

Yksin ranked-matseja vääntämällä ei siis saa kuin harmitusta, mutta toivoakin on: kaksinpeli kaverin kanssa näitä peeloja vastaan. Kombojen ja kikkailun määrä kasvaa suunnattomaksi ja pahimmillaankin mukana on kaveri, jonka kanssa voi yhdessä nauraa ja / tai kirota, kun vastaan jyrää 89 venäläisen raketinheitinvaunun porukka ja koko taistelu päättyy katastrofiin.

Huomion arvoista on myös pieni sivujuttu, josta ei ole kauheasti pidetty meteliä: Wargamen DRM. Netistä kun on kautta rantain käynyt ilmi, että peli sisältää Steamworksin ohella myös DRM-ohjelman, jonka kerrotaan olevan StarForce-johdannainen. Suuria nettiongelmia ei ole vielä tullut vastaan, eikä oma koneenikaan räjähtänyt liekkeihin, mutta asennusrajoituksia tiettävästi on, enkä ainakaan itse nosta firmalle hattua siitä, että moinen DRM-piru on livautettu salavihkaa mukaan.

Wargame: European Escalation ei siis ollut ihan sitä, mitä ennakkoon odotin ja luulin saavani. Mutta ei se yllätys huonokaan ollut. Pelissä on paljon hyviä ideoita ja pidin itse kovasti sen figupeli-henkisestä rakenteesta. Moninpelin puitteet ovat myös hyvät ja jos pelitasapaino sekä ajoittainen lagaus saadaan kondikseen, potentiaalia on vaikka mihin.

Tällaisenaan Wargame ei välttämättä ole mikään vuoden ykköshitti, mutta silti potentiaalisesti kokeilemisen arvoinen peli. Yksinpeli on vähän mitä on ja moninpeli kaipaa tuunausta, mutta oikealla mielialalla ja hyvässä seurassa siitä irtoaa hupia.

 

 

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

 

Lisää aiheesta

Act of War: Direct Action (pc)

Jagged Alliance: Back in Action (PC)

Men of War: Vietnam (PC)

RUSE (PC, PS3, Xbox 360)

Lue myös

Grand Slam Tennis 2 (PS3, Xbox 360)

J.U.L.I.A (PC)

Mass Effect 3 (PC, PS3, Xbox 360)

Microsoft Flight (PC)

Street Fighter X Tekken (PC, PS3, Xbox 360)