Uusimmat

White Knight Chronicles II (PS3)

15.07.2011 15:00 Miikka Lehtonen

Tekijä: Level-5
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3
Pelaajia: 1-6 (Internet)
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Jatko-osan tekeminen on vaikeaa puuhaa. Kehitystiimillä on niskassaan kaksi ristiriitaista painetta: peliä pitäisi uudistaa niin, ettei se tunnu pelkältä rahastukselta. Samalla kuitenkin olisi pakko pitää kiinni siitä ensimmäisen osan tunnelmasta ja sen vahvuuksista, jotta kukaan viitsisi edes pelata peliä.

White Knight Chronicles 2 epäonnistuu näistä ensimmäisessä. Se ei sisällä juurikaan uudistuksia, vaan tuntuu enemmänkin lisälevyltä kuin jatko-osalta. Ja se toinen pointti? No, ehkä juuri nyt sääntöä olisi pitänyt rikkoa, sillä alkuperäistäkään ei moni tainnut jaksaa pelata.

Kuten viime keväänä tappiokseni huomasin, White Knight Chronicles ei todellakaan tuntunut Level-5:n peliltä. Poissa olivat firman peleistä tuttu charmi ja hyvä pelattavuus. Tilalla oli vaisu pelikokemus, joka tuntui vesitetyltä pienen porukan MMO:lta.

Yllätyin melkoisesti, kun universaalisti lattean vastaanoton saanut peli siis sai edes yleensäkään jatkoa. Kenties Level-5 oli jo kehityksen aikana tajunnut, että pelin kohtalona oli olla pienen porukan juttu, sillä jatko-osa jatkaa tiukasti edeltäjänsä viitoittamalla tiellä ja tulee näin olemaan vielä pienemmän porukan juttu.

World of White Knight Craft

White Knight Chronicles II tuntuu todellakin enemmän ensimmäisen pelin lisälevyltä kuin jatko-osalta, sillä uudistukset – varsinkin merkittävät sellaiset – ovat todella harvassa. Alkuperäisen pelin ongelmat ovat kyllä mukana!

Aloitetaan taistelusysteemistä, sillä taistelussa suurin osa peliajasta menee. Juuri tämä osa pelistä tuntuu eniten huonolta MMO:lta, sillä taistelu tuo vahvasti mieleen massivimoninpelien idän ihmeet. Pelaaja ohjaa pääasiassa yhtä hahmoa, sitä ykkösosastakin tuttua mykkää ja passiivista oikean päähahmon seuraajaa, tekoälyn huolehtiessa muiden tiimiläisten taistelusuorituksesta.

Tarjolla on hirvittävä määrä erilaisia lyöntejä, joista voi vieläpä rakennella erilaisia komboja. Hyvä idea, huono toteutus: liikevalikoimassa on kamala määrä miltei identtisiä hyökkäyksiä, joissa ainoa ero on piste vahinkoa siihen tai tuohon suuntaan. Ei ole kovin palkitsevaa sijoitella pisteitä kykypuihin ja saada palkinnokseen jotain turhaa roskaa, jolle ei ikinä oikeasti löydy käyttöä.

Tempo on seesteinen, sillä pelaaja voi toimia vain muutaman sekunnin välein. Sitten pyöritellään peukkuja ja odotetaan, että vihollinen lyö vastapalloon takaisin, vaikka sitten 10 metrin päästä. Toistetaan, kunnes vihollinen on kuollut tai pomotaisteluissa pelaaja on kerännyt tarpeeksi mystisiä Action Chipejä voidakseen muuttua Power Ranger -henkiseksi jättiritariksi, jolla sitten potkitaan pomoa naamaan koko rahan edestä.
Suurin kakkososan uudistus taistelun suhteen tuntuukin olevan se, että pelaajan oma, passiivisesti päähahmon persiissä roikkuva sankari, saa nyt myös oman Power Ranger -muodonmuutoksensa. Kiva uudistus, tuntuupa vihdoin siltä, että pelissä oikeasti tekee jotain, vaikka muuten onkin pelkkä statisti.

Suurin selitys itse generoidulle päähahmolle on tietenkin se, että ykkösosan tyyliin myös White Knight Chronicles II sisältää tuen nettipelille. Pelaaja hyppää linjoille sankarinsa kanssa ja voi sitten puuhailla erilaisia sivutehtäviä, nyt maksimissaan kuuden pelaajan ryhmissä. Nettipeli on kiva tärppi peliin totaalisesti seonneille ja tulee varmasti viihdyttämään heitä, mutta itse en pitänyt peruspelattavuudesta sen vertaa, että olisin jaksanut harrastaa sitä mykkien ihmispelaajien kanssa kömpelön nettipelin avulla.

Juontakin löytyy

Taistelusysteemi siis on samaa puurtamista kuin ennenkin, mutta valitettavasti pelin juoni ottaa reippaasti takapakkia edelliseen verrattuna. Euroopassa julkaistu White Knight Chronicles II sisältää samalla levyllä myös pelin ykkösosan, jonka pelaaminen onkin aika välttämätöntä, jos meinaa tajuta kakkososan tapahtumista yhtään mitään, sillä peli ei selittele, opasta tai ohjaa ketään tippaakaan.

Se olettaa että pelin henki on tuttu alusta saakka ja sukeltaa keskelle tapahtumien keskipistettä pitkien välianimaatioiden ja aivan jäätävän kamalan saattotehtävän muodossa.

Vaikka olisi miten pelannut ykkösosansa, viihtyminen ei ole taattua, sillä fiilikset lisälevystä vain vahvistuvat, kun suuri osa pelin juonesta juostaan pitkin ykkösosan maita ja mantuja aikamatkailun nimissä. Kuten niin usein muulloinkin, tätä loistavaa juonikoukkua ei juuri hyödynnetä ja pelin juoni tuntui lähinnä masentavan sekavalta ja unettavan tylsältä.

Ja siinäpä sitä sitten onkin. Minun kirjoissani White Knight Chronicles oli valtava pettymys. Olen aina pitänyt kovasti Level-5:n peleistä. Dragon Quest VIII ja Rogue Galaxy kuuluvat lempi-JRPG:ihini ja odotin White Knight Chroniclesilta myös todella paljon. Enkä voi vieläkään tajuta, mitä hittoa Level-5:llä on oikein ajateltu peliä tehdessä.

Jos en siis arvostanut ykkösosaa, miten voisin arvostaa myöskään kakkosta, joka ei paranna mitään merkittäviä osa-alueita pelistä – siis ainakaan sellaisia, joilla muut kuin ykkösosaan hurahtaneet tutustuisivat peliin – vaan päinvastoin kääntyy vielä lisää sisäänpäin sulkien potentiaalisia uusia pelaajia ulkopuolelle.

Jos kaipaat JRPG:tä, markkinoilta löytyy kymmeniä parempia vaihtoehtoja. Jos taas kaipaat yleisesti hyvää miekka ja magia -meininkiä, tutustu ihmeessä parin vuoden takaisee Demon’s Soulsiin. Se on edelleen erinomainen esimerkki siitä, mitä Japani saa aikaan oikein yrittäessään. White Knight Chronicles II taas on vain huono peli.

Lue myös

Alice: Madness Returns (PC, PS3, Xbox 360)

Avadon: The Black Fortress (PC, Mac, iPad)

Dirt 3 (PC, PS3, Xbox 360)

F.E.A.R 3 (PC, PS3, Xbox 360)

First Templar (PC, Xbox 360)

Hunted: The Demon’s Forge (PC, PS3, Xbox 360)

Red Faction: Armageddon (PC, PS3, Xbox 360)

Transformers: Dark of The Moon (PS3, Xbox 360)