Uusimmat

Yakuza 3 (PS3)

16.05.2010 16:30 Muropaketin toimitus

Joskus on lähes varma, ettei tiettyjä pelejä julkaista Japanin ulkopuolella. Yksi näistä peleistä oli Yakuza 3. Molemmat aiemmat Yakuza-pelit floppasivat länsimaissa täysin ja menneisyyteen sijoittuva sivutarina Yakuza Kenzan! jätettiin jo julkaisematta.

Ne harvat länsimaiset Yakuza-fanit olivat kuitenkin niin äänekkäitä, että Sega päätti kuin päättikin julkaista Yakuza 3:n. Peli on vuoden myöhässä, Yakuza 4 on jo julkaistu Japanissa ja sisältöäkin on karsittu. Tämän pelin kohdalla voi silti sanoa, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Yakuza 3:n tarina jatkuu pari vuotta edellisosan tapahtumien jälkeen. Kiryu Kazuma on jättänyt yakuzan hommat taakseen ja elää tavallista elämää orpokodin omistajana.  Orpokoti on kuitenkin vaarassa jäädä Okinawan saarelle suunniteltavien lomahotellien ja sotilastukikohtien alle. Tämä saa Kazuman liikkeelle, sillä suunnitelmien takana on selvästi jotain hämärää. Tarinan aikana yritetään selvittää ketkä ovat runnomassa suunnitelmia läpi ja miksi.

Nopeatempoisen prologin jälkeen tahti hidastuu huomattavasti joksikin aikaa, kun pelaaja elää Kazuman roolissa orpolasten hoitajana. Silloinkin hän joutuu vastakkain paikallisten yakuzoiden kanssa, mutta iso osa alkupelistä menee lasten huolia selvitellessä. Hiljalleen varsinainen draama alkaa ja tarina muuttuu aiempien osien kaltaiseksi juonitteluksi ja draamaksi, japanilaista häröilyä unohtamatta. Yakuza 3 on erittäin juonivetoinen peli, sillä se tarjoaa lähes kuusi tuntia puhuttua välipätkää sekä vielä enemmän tekstipohjaisia keskusteluita.

Ensimmäisen ja toisen osan tapahtumien ei tarvitse olla tuoreessa muistissa tai muistissa ollenkaan, sillä alkuvalikossa on mahdollista katsoa Kazuman muistelmia niiden tapahtumista.  Takaumat eivät tietenkään korvaa täysin aiempien osien pelaamista, mutta niissä käydään nykyiseen tilanteeseen johtaneet tapahtumat riittävän kattavasti läpi. Myös tärkeimmät sivuhahmot esitellään.

Nyrkit puhuvat… edelleen

Yakuzoita on vaikea luokitella mihinkään yksittäiseen genreen, mutta niiden voisi sanoa olevan beat’em’up-täyteisiä seikkailupelejä lukuisilla minipeleillä höystettynä. Yakuza 3 ei tee kaavaan muutoksia, vaan se tyytyy vain tarjoamaan entistäkin suuremman määrän tekemistä.  Pelissä tutkiskellaan kaupungin tarjontaa, keskustellaan ihmisten kanssa ja tapellaan silloin kun muu ei auta. Ja tätä muuten tapahtuu todella usein.

Taisteleminen on suuressa roolissa, sillä kadulla tulee vastaan jatkuvasti syystä tai toisesta pelaajan olemassaolosta närkästyneitä ihmisiä tai rahaa kinuavia yakuzoita. Tämän lisäksi nyrkit laulavat myös juonelle tärkeissä taisteluissa, koska kukaan ei ole halukas puhumaan ennen kuin pelaaja on iskenyt muutaman pöydän, puistopenkin ja pyörän päin näköä. Yakuzan taistelusysteemi ei ole maailman monipuolisin ja siinä on omat pikkukömpelyytensä, mutta eri kombot, aseet ja erikoisliikkeet sekä taisteluiden brutaalius pitävät kyllä mielenkiinnon yllä. Useimmissa lopparitaisteluissa ja isompia ryhmiä vastaan taistellessa ei myöskään pärjää pelkästään nappeja rämpyttämällä, vaan pitää oppia ajoittamaan hyökkäykset oikein sekä väistämään vihollisten iskuja.  Kolmannen osan ehkä suurin uudistus on saumaton siirtyminen kaupungin tutkiskelusta taisteluun siinä missä aikaisemmissa osissa taisteluihin siirryttiin latausruudun kautta.

Kazuman taistelutaidot karttuvat pelin edetessä. Taisteluista saa kokemusta, jota voi käyttää uusien liikkeiden ja taitojen opetteluun. Tietyssä pisteessä voi myös ruveta opiskelemaan erilaisten aseiden käyttö. Yhtenä uutuutena pelaaja voi seurata tiettyjä erikoistilanteita, joista voi oppia erikoisempia taisteluliikkeitä. Pelaaja pystyy myös muokkaamaan ja rakentamaan omia aseitaan, kunhan löytää niihin aluksi ohjeet.

Ennen Yakuza 3:n julkaisua paljastui, että Sega on lokalisointiprosessin aikana poistanut muutamia sivutehtäviä ja minipelejä länsimaisesta versiosta käännöskustannusten minimoimiseen vedoten. Niin ikävää kuin niiden puuttuminen onkin, tarjolla on edelleen yli sata pientä sivutarinaa, parinkymmenen salamurhaajan taltuttamista ja melkein kaksikymmentä erilaista minipeliä sekä paljon erilaista kerättävää. Sivutehtävät vaihtelevat yksinkertaisista kissanetsinnöistä pidempiin murhamysteereihin ja minipeleissä pääsee muun muassa golfaamaan sekä pelaamaan pelihallipelejä.

Pelkän tarinan selvittäminen kestää parisenkymmentä tuntia, jos tekee samalla kohtuullisesti ylimääräisiäkin asioita. Tällöin on kuitenkin todennäköisesti raapaissut vasta pintaa ja kokenut ehkä reilun kymmenyksen pelin annista. Kaiken keräämiseen ja suorittamiseen menee helpostikin yli sata tuntia.

Autenttista, mutta ei täydellistä

Yakuza 3 on parhaimmillaan todella nätti peli, mutta ei grafiikaltaan PS3:n parhaimmistoa. Tietyllä tapaa Yakuzan vahvuus on sen yksityiskohdissa. Japani näyttää ja tuntuu Japanilta. Etenkin hahmomallit näyttävät erinomaisilta, joskin ajoittain muovisen oloisilta.  Samalla sen heikkous on toisenlaisissa yksityiskohdissa, sillä tietyt asiat ovat PS3-pelille ala-arvoisia. Hahmojen yleisanimaatioista puuttuu sulavuus ja tietyt pienet seikat rikkovat immersiota.  Ympäristöt ovat autenttisen näköisiä, mutta niissä on aivan liikaa näkymättömiä seiniä, jotka rajoittavat liikkumista. Ääninäyttely tarjotaan Yakuza 2:n tavoin pelkästään japaniksi ja soundtrack on täynnä taustamusiikiksi mainiosti sopivaa musiikkia.

Yakuza-pelien ehkä suurin ongelma on siinä, ettei mitään ole tehty erinomaisesti. Taisteleminen on hieman kömpelöä ja sitä voisi olla vähemmän. Golfin tapainen minipeli ei yllä millään varsinaisten golf-pelien tasolle. Yleisesti ottaen peli tasapainoilee erinomaisen ja ihan OK:n rajamailla. Kaikki on tehty tarpeeksi hyvin eikä mikään aiheuta harmaita hiuksia, mutta monissa asioissa on parantamisen varaa.

Toisaalta, monipuolisuus ja ainutlaatuisuus ovat olleet aina Yakuza-pelisarjan valttikortteja, näin myös Yakuza 3:n kohdalla. Jos japanilainen yakuza-kulttuuri kiinnostaa yhtään eikä välttämättä pahastu jatkuvia taisteluita, kannattaa pelille antaa mahdollisuus.

 

Tekijä: Sega
Julkaisija: Sega
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.sega.com/yakuza3
Petteri Kaakinen

 

Lisää aiheesta

Tässä sensuurin uhkaamat Yakuza-tytöt!

On hieman epäselvää, seuraako SEGA:n pian julkaisema Yakuza 4 -rikospeli edeltäjänsä jalanjälkiä. Yakuza 3 nimittäin julkaistiin länsimarkkinoille rankasti karsittuna, ja ensimmäisenä sensuurikirveestä saivat baarien emäntätytöt. Ei ole vielä tietoa toistuuko tämä monet japanofiilit murskaava veto jatko-osassa, mutta hetkellistä helpotusta jännitykseen on nyt tarjolla. Tsekkaa Yakuza 4 -tytöt täältä!

Yakuza (PS2)

Mitä ihmettä Yakuzalle tapahtui? Kun pelistä ensi kertaa vuosi ensi kertaa tietoa julkisuuteen, sen piti olla Japanin vastike Grand Theft Autolle, mutta paremmalla juonella varustettuna.. Useiden lykkäysten, viivästysten ja selitysten jälkeen peli on vihdoin täällä, eikä tulos muistuta juuri lainkaan alkuperäisiä lupauksia.

Levyltä paljastuu Grand Theft Japanin sijaan vauhdikkaalla juonella varustettu mätkintäpeli, jossa häpäisty yakuzan sotilas yrittää hankkia kunniansa ja elämänsä takaisin. En ole pettynyt, päinvastoin.

Yakuza 2 (PS2)

Useimmat tietävät Yakuzan tarkoittavan japanilaista mafiaa. Harvemmat tietävät, että samaa nimeä käytti aliarvostettu ja pelaajien pitkälti huomiotta jättämä Japanin alamaailmaan sijoittuva PS2-peli muutama vuosi sitten.

Keskinkertaisista myyntiluvuista huolimatta Sega kehitti sille jatkoa, joka julkaistaan nyt – yli kaksi vuotta myöhemmin – myös länsimaissa.

Lue myös

Alan Wake (Xbox 360)

Moto GP 09/10 (PS3, Xbox 360)

Mount & Blade: Warband (PC)

Scene It Twilight (PC)

Super Mario Galaxy 2 -ennakko (Wii)

Supreme Commander 2 (Xbox 360)

Whispered World (PC)