Uusimmat

Yoshi’s New Island (3DS)

16.04.2014 16:15 Mikael Miilumäki

Tekijä: Arzest
Julkaisija: Nintendo
Testattu: 3DS
Saatavilla: 3DS
Pelaajia: 1,2 (lähiverkossa)
Pelin kotisivu: Yoshi’s New Island
Arvostelija: Mikael Miilumäki

Olen huomannut, että tasoloikat elävät parhaillaan renessanssia. Mario ja Rayman ovat esiintyneet kilpaa loistavissa peleissä ja muitakin hienoja esimerkkejä ovat kauppojen hyllyt väärällään. Nintendo tuo nyt myös monenkirjavan liskon, Yoshin, takaisin pienen horroksen jälkeen.

Konseptina Yoshin hyppelyt eroavat muista tasoloikista jonkin verran. Lisko potkii jalkojaan ilmassa kuin riivattu ja leijuu hyvän tovin ennen laskeutumista. Vihollisia heitellään värikkäillä munilla kyllästymiseen asti, kunnes ne loppuvat. Sen jälkeen vihollisia syödään elävältä uusien kuulien toivossa. Kuten hahmon aikaisemmissa peleissä, varsinainen loikkiminen ei ole pelin suurin haaste. Pelin talsivat läpi ilman sen suurempia vaikeuksia myös perheen nuorimmat pelaajat, mutta kun kenttiin piilotettuja salaisuuksia alkaa metsästää, niin menee isollakin miehellä sormi helposti kyynärpäätä myöten suuhun.

Jokaiseen kenttään on piilotettu erilaisia kerättäviä tavaroita; tähtiä, punaisia kolikoita ja kukkia. Kun Yoshin selässä keikkuva taapero lennähtää pois on pelaajalla hetki aikaa saada kyytiläinen turvaan, ennen kuin viholliset kuskaavat naperon parempaan talteen. Tähtien avulla pelaaja saa lisää aikaa mittariin, mutta punaiset kolikot ja kukkaset pitäisi saada myös kerättyä siinä sivussa. Tämä kuulostaa helpolta, mutta kaiken löytäminen ja vihollisten välttely on helpommin sanottu kuin tehty.

Tavoitteena keskinkertaisuus

Kenttäsuunnittelu on näppärää. Salaisuudet ja kerättävät tavarat on piilotettu hyvin ja niitä saa tosiaan etsiä kissojen ja koirien kanssa. Jos pelaajaa ei kiinnosta koluta kenttien jokaista nurkkaa, niin pelin läpäisee todella vauhdikkaasti ja ilman sen suurempia hikikarpaloita otsalla. Pidemmän päälle pelaaminen alkaa kuitenkin puuduttaa, eikä peliä mielellään pelaa kerralla pidemmissä sessioissa. Peli iskee varmasti eniten todella nuoriin pelaajiin ja nostalgian nälkäisiin. Muut se jättää kylmäksi eikä siitä saa irti samanlaisia hyvin fiiliksiä, kuten muista genren loistavista edustajista.

Peruspelaamista rytmitetään myös 3DS:n liiketunnistusta hyödyntävillä ajoneuvo-osuuksilla. Yoshi muuttuu kuumailmapalloksi, lumikelkaksi ja ties miksi. Mitään iloa niistä ei pelaajalle kuitenkaan ole. Kontrollit toimivat vähän miten sattuu ja koko idea tuntuu päälle liimatulta ja toteutus ontuu todella pahasti.

Väriliitua ja lyijykynää

Ulkoasu on kaksiteräinen miekka. Paikoin peli näyttää laitteen pienellä ruudulla todella kauniilta, mutta välillä se saa pelaajan melkein kakomaan. Pastelleilla ja värikynillä tehdään paljon kokeiluja ja osa niistä napsahtaa häränsilmään, kun taas paikoin ei saada tikkaa edes ladon seinään. Pisteet siitä että kehittäjät uskaltavat kokeilla erilaisia taidetyylejä, mutta pelatessa jää kovin epätasainen vaikutelma.

Yhdellä osa-alueella kehittäjät ajavat pöpelikköön rallikuskin lailla, näet musiikeissa. Musiikkiraita on unettavan tylsää kuunneltavaa, eikä sieltä löydy yhtäkään kappaletta, joka nousisi keskinkertaisuuden yläpuolelle. Yhtä kappaletta väännellään ja käännellään uuteen muotoon ja toistetaan pienillä muutoksilla kentästä toiseen. Pudotus Donkey Kong Country: Tropical Freezen loistavasta musiikkitarjonnasta oli todella karu. Melkein kuin suorittaisi laskuvarjohypyn ilman varjoa. Auts!

Pelaaminen sujuu myös kaverin kanssa, mutta tämäkin osa-alue jättää kylmäksi. Erilaisia minipelejä jaksaa pelata korkeintaan pariin kertaan, sillä niistä ei saa huumoria irti oikein millään. Moninpeli tukee 3DS:n Download Play -ominaisuutta, eli riittää kun toinen pelaaja on sijoittanut rahansa peliin.

Turha sitä on kierrellä ja kaarrella, kehittäjät eivät lyö kunnaria Yoshi’s New Islandilla. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos peli vetää kunnolla mukaansa, eikä pelaamista malttaisi millään lopettaa, niin silloin siitä löytyy jo paljon hyvää. Vihreän dinon uusimmassa ei ole varsinaisesti suurempia vikoja, mutta se on liian hajuton ja mauton pärjätäkseen kilpailijoilleen. Yritin pitää pelistä enemmän, mutta toteutus on kautta linjan parhaimmillaankin keskinkertainen. Toivottavasti Nintendo antaa Yoshille tulevaisuudessa uuden mahdollisuuden, sillä nälkäistä liskoa näkisi kaikesta huolimatta mieluusti vielä päähahmon roolissa.

 

Lisää aiheesta

Disney Infinity Toy Story Playset (PC, PS3, Wii, Wii U, Xbox 360)

Donkey Kong Country: Tropical Freeze (Wii U)

Super Mario Bros 3 VC (3DS, Wii U)

Yoshi’s Island DS (DS)

Lue myös

Castlevania: Lords of Shadow 2 (PC, PS3, Xbox 360)

Final Exam (PC, PS3, Xbox 360)

Paper Jumper (iOS)

TxK (PSV)