Uusimmat

Äskettäin myös PS4:lle kääntynyt GRIS sai kaksi palkintoa samalla viikolla

05.12.2019 14:31 Muropaketin toimitus

Nomada Studion kehuttu indiepeli Gris on saanut tunnustuksen muun muassa Forbes-lehdeltä.

Viime vuoden lopulla ilmestynyt ja tänä vuonna useille alustoille kääntynyt Gris on saanut kaksi palkintoa saman viikon aikana.

Ensin Game Fragger raportoi, että peli on valittu Applen App Storessa vuoden parhaaksi Mac-peliksi. Vain pari päivää myöhemmin Gris sai sitten myös Forbes-lehden vuoden parhaan indiepelin palkinnon.

Voisi myös ennustaa, että Nomada Studion uskomattoman kauniin seikkailupelin palkinnot tuskin jäävät vielä tähän, sillä pelillä on ehdokkuuksia myös The Game Awards -gaalassa.

Gris on saatavilla PC:lle, Nintendo Switchille, Macille, iOS:lle ja nyt myös PlayStation 4:lle. Alta näet twiitit pelin saamista palkinnoista, sekä tuoreen PS4-trailerin.