Uusimmat

Atarilta tulossa uusi konsoli – vai jotain muuta?

16.06.2017 11:17 Muropaketin toimitus

Peliteollisuuden klassikko Atari on julkaissut vihjailevan teaser-videon – mutta mistä?

Atari on julkaissut teaser-videon ja verkkosivuston tuotteelle, jonka nimi on Ataribox, kertoo VG24/7.

Paljon tätä enempää asiasta ei sitten tiedetäkään, paitsi että Atarin edustaja on vahvistanut, ettei kyse ole huijauksesta. Alla oleva parinkymmenen sekunnin video näyttää vihjailevan jonkinlaisesta laitteesta, jonka kerrotaan olevan ”täysin uusi Atari-tuote” ja olleen ”vuosia työn alla”.

Atariboxin viralliselta sivustolta ei löydy sen enempää tietoa, mutta sieltä voi tilata itselleen uutiskirjeen. Uusi julkaisu saattaisi olla esimerkiksi retrokonsoli, jolla voi pelata klassisia Atari-pelejä. Jäämme odottamaan varsinaista julkistusta.

Vuonna 1972 perustettu Atari hallitsi videopelimarkkinoita 1980-luvun puoliväliin asti, kunnes yhtiö hajosi kahtia edesautettuaan vuoden 1983 videopelilaman syntymisessä. Atarin omistajuus on vaihtunut vuosien varrella, mutta nykyään sen omistaa ranskalainen holding-yhtiö Atari, SA.

Muropaketin uusimmat