Uusimmat

Baldur’s Gate 3 jatkaa parantumistaan entistä täydellisemmäksi – uusi päivitys tuo taas liudan muutoksia

09.07.2021 11:28 Muropaketin toimitus

Larian Studios on julkistanut uuden päivityksen Baldur’s Gate 3:een, joka muuttuu ensi viikolla entistä tuhdimmaksi.

Tuleva päivitys muuttaa muun muassa pelin noppajärjestelmää selkeämmäksi, lisää roolipelaamista hahmojen osalta sekä tuo muutamia uusia mekaniikkoja. Näistä noppamuutokset ovat varmasti monien mieleen, sillä jatkossa pelaajat voivat käyttää kykyjään ja taikoja parantaakseen todennäköisyyksiä. Bonukset ja miinukset tulokseen näkyvät myös entistä selkeämmin.

Hahmoille lisätään myös uudet taustatarinaan sidotut tavoitteet, jotka toimivat eräänlaisina salaisina minitehtäviä. Hyvishahmoja palkitaan tekemällä urotöillä, kun taas pahikset saavat palkkansa olemalla kusipäitä, mutta näiden tarkempia palkintoja ei vielä tietenkään paljastettu.

Lisäksi kehittäjät muuttavat pelin leirintämekaniikkaa aavistuksen monipuolisemmaksi tekemällä siitä resurssipohjaisen, jolloin nuotioruokailua varten tarvitaan myös sopivat ainekset ennen leirin tekoa. Leirintäalueita lisätään myös pelin suurimpien nähtävyyksien varrelle, joten ympäristöt muuttuvat jatkossa sijainnin mukaan.

Muita pienempiä päivityksen mukana tulevia lisäyksiä ovat muun muassa mahdollisuus tainnuttaa viholliset pasifistijuoksua varten, uudet tarinasisällöt sekä mahdollisuus tiputtaa keskittymistä vaativat taiat manuaalisesti.

Larian Studios kertoi hiljattain, ettei Baldur’s Gate 3:a julkaista ainakaan tänä vuonna.