Uusimmat

BioWare pyytää anteeksi Mass Effect: Andromedan hylkäämistä – ”Anthemille ei käy samoin”

11.09.2018 13:34 Muropaketin toimitus

Mass Effect Andromeda

BioWare on tuoreessa lausunnossa vakuuttanut, ettei tulevalle Anthem-pelille käy samoin kuin viime vuonna ilmestyneelle Mass Effect: Andromedalle.

Maaliskuussa 2017 ilmestynyt Mass Effect: Andromeda osoittautui pettymykseksi monille pelaajille, eikä se saavuttanut toivottua menestystä. Niinpä pelistudio BioWare päätyikin lopulta perumaan kaiken pelille suunnittellun lisäsisällön.

Tuoreessa lausunnossaan BioWare onkin pyytänyt anteeksi faneiltaan Andromedan tukemisen lakkauttamista, kertoo Game Fragger. Samalla studio on vakuuttanut, ettei talvella ilmestyvä verkkomoninpeli Anthem tule kokemaan samaa kohtaloa.

Anthemin tilanne on tuottaja Mike Gamblen mukaan täysin erilainen kuin Mass Effectin, sillä sen kanssa studion olisi pitänyt odottaa kuukausia ennen ensimmäistä laajennusta. Anthemille taas tarkoitus on julkaista uutta sisältöä tasaisemmin, viikosta toiseen.

”Andromedan tapauksessa julkaisun jälkeiset suunnitelmat eivät koskaan olleet niin kohdallaan kuin Anthemin kohdalla”, Gamble toteaa. ”Järjestelmät ja työkalut eivät olleet paikallaan tukemaan pitkän tähtäimen suunnitelmia.”

Gamble korostaakin, että Anthemin kohdalla julkaisun jälkeinen sisältö nähdään osana projektia, eikä ylimääräisenä osana.

”Työ ei pääty 22. helmikuuta. Oikeastaan silloin se vasta alkaa”, Gamble kuvailee.

Anthem ilmestyy 22. helmikuuta PC:lle, Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle.