Uusimmat

Peliyhtiön käsikirjoittajalta täystyrmäys: “Ajatus Mass Effect -sarjasta on todella vaivaannuttava ja nolo”

Kuva: © Electronic Arts

25.11.2021 18:59 Muropaketin toimitus

Dragon Age -roolipelien käsikirjoittaja David Gaider ei ole riemuissaan tiedoista, joiden mukaan Mass Effect -pelit ollaan muuttamassa sarjaksi.

BioWarella aiemmin työskennellyt käsikirjoittaja David Gaider sanoi suoraan, mitä mieltä hän on Mass Effect -sarjasta.

Eilen selvisi, että Amazon Prime on viimeistelemässä sopimusta, joka takaa suosittujen Mass Effect -roolipelien muuttumisen sarjaksi.

Mass Effect -pelit ovat BioWare-yhtiön kehittämiä. BioWare tunnetaan myös muista menestyspeleistä, kuten esimerkiksi Dragon Age -sarjasta.

Gaiderin suurin huoli on, että sarja ei saa pelejä rakastavaa yleisö innostumaan siitä. Hänen mielestään on erityisen ongelmallista, että sarja ei pysty toteuttamaan pelien ydintä. Mass Effect antaa pelaajille vapaat kädet päättää, mihin suuntaa peli etenee.

“Pelien päähenkilöt aloittavat puhtaalta pöydältä, ja pelaajat valitsevat pelihahmojen ja sen maailman suunnan. Se ei tule toimimaan passiivisessa mediassa. Sarjan päähenkilöillä on omat persoonat ja tarinat, joka on hyvin outoa”, tulitti Gaider sosiaalisessa mediassa.

Gaider lisäsi, että sarja saattaa tästä syystä olla hyvin geneerinen scifi-sarja, jonka yleisö tulee olemaan raivoissaan jopa ennen kuin sarja tulee katsottavaksi. Kritiikistä huolimatta Gaider sanoi olevan hyvillään siitä, että Mass Effect muuntuu sarjaksi, eikä elokuvaksi.

Muropaketin uusimmat