Blizzard myrskyn ytimessä kasvusta huolimatta – Heikoilla jäillä jo pitkään

05.05.2021 16:11 | Muropaketin toimitus

Activision-Blizzardin voitot ovat kasvaneet, mutta se menettää samaan aikaan valtavasti pelaajamääriä.

Activision-Blizzard on ollut vuosien ajan ongelmallisesti julkisuudessa. Se on irtisanonut valtavasti työvoimaansa, ja sen taloudellinen alamäki on ollut tähän saakka varsin suuri. Samaan aikaan yrityksen toimitusjohtaja Bobby Kotick on saanut itselleen jopa 200 miljoonaa euroa erilaisista bonuksista. Activision-Blizzard on nyt päättänyt puolittaa Kotickin bonukset. Yhtiön osakkeenomistajat ovat vaatineet tätä jo vuoden ajan.

Viime vuonna Activision-Blizzard tuotti voittoa, sillä sen neljäs vuosineljännes nosti tuloja 17 prosenttia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Yhtiön peleistä erityisesti Call of Duty, World of Warcraft ja Candy Crush ovat tuoneet sille voittoja. Activisionin väitetään työstävän Modern Warfare 3:a uusille alustoille.

Vaikka Activision-Blizzard on ollut tuottoisa, on se menettänyt aktiivista pelaajakuntaa merkittävästi. Kolmen vuoden aikana yhtiön pelaajamäärä on tippunut noin kolmanneksella, eli 11 miljoonaa kuukausittaista pelaajaa.

Asiasta kertoo MassivelyOP-sivusto.

Muropaketin uusimmat