Uusimmat

Kun peliväkivalta kriitikon selkärangan katkaisi

26.03.2009 14:49 Jukka O. Kauppinen

Oikolukiessani Mikko Rekolan arvostelua ShellShock 2 -pelistä pieni osa maailmaani mureni. Peli tuntui jo pelkän arvostelutekstin perusteella yhdeltä ällöttävimmiltä teoksilta, joista olen kuullut pitkään aikaan.

Rajansa kaikella. Liika on liikaa.

En kaihda väkivaltaa. Peleissä. Ammun verkossa alas toimia ihmisiä. Ammun heitä panssarivaunun tykillä. Komennan divisioonia ja armeijakuntia taisteluissa, joissa ruudulla vilahtava statistiikka kertoo, että ohos, siinä kuoli taas 1500 omaa päivässä mutta onneksi vihollinen kärsi enemmän.

Pelaan tyytyväisenä myös räiskintäpelejä, jopa niitä K18-laputettuja. En kaihda raakaakaan peliväkivaltaa, kun se on tarinallisesti ja pelillisesti perusteltua. Ongelma on sama kuin elokuvissa ja muussakin viihteessä. Joskus on ok vetäistä turpiin – leikisti – kun tarina sitä vaatii. Ja sotapelissähän on luonnollista, että ruumiita tulee.

Mutta ShellShock… Omalla kohdallani peli napsahti miinuspeukulle tarkoitushakoisen ja merkityksettömän väkivaltansa takia. Seurannut toimituksellinen keskustelu oli yksimielistä ja tuomitsevaa. Yksimielinen miinuspeukku, niin pelillisen kuin sisällöllisen huonouden ”ansiosta”.

Rajansa kaikella. ShellShock 2 on jopa onnettomampi tapaus kuin Rockstarin Manhuntit. Mutta sillä erolla, että Manhuntien kauhistuttavuus oli enemmänkin pelien onnistuneen ennakkohypen puolella. Itse pelit kun olivat yllättävän laimeita ja mitäänsanomattomia – ja kaiken lisäksi kehnoja. Se paljon kauhisteltu väkivaltakin oli kumpusi enemmän pelaajan ja sivustakatsojan mielikuvituksesta kuin ruudulla näkyvästä toiminnasta. ShellShock 2 sen sijaan mässäilee verellä, hurmoksella ja sairaalla kidutuksella, unohtaen varsinaisen tarinansa ja päämäärät. Jos pelin ainoa kantava teema on verinen mässäily ja kiduttaminen, niin auta armias, kehen tämä vetoaa?

Kirjoittaja tykkää murhasimulaattorien ohessa SingStareista, seikkailuista, älypeleistä ja Wii Fitistä – eikä pysty katsomaan televisiosta edes rokotuksia.

Jukka O. Kauppinen

Muropaketin uusimmat