Uusimmat

Borderlands 3:n julkistus vihastutti fanit – Steamista poistettiin tuhansia asiattomia arvioita

08.04.2019 09:08 Muropaketin toimitus

Borderlands 3:n yksinoikeusjulkaisu Epic Games Storessa sai pelaajat pommittamaan sarjan aiempia pelejä negatiivisilla arvioilla.

”Review bombing” on viime vuosina yleistynyt käytäntö, jossa pelijulkaisijoiden ja -studioiden toimintaan pettyneet pelaajat osoittavat tyytymättömyytensä antamalla negatiivisia arvioita, useimmiten Steamin pelikaupassa. Viime viikolla tästä nähtiin jälleen tuore esimerkki, mutta tällä kertaa Steamin uudet varokeinot olivat jo käytössä.

Tällä kertaa pelaajat vihastutti se, että Gearbox Softwaren äskettäin julkistama Borderlands 3 saapuu PC:lle aluksi ainoastaan Epic Games Storen kautta. Kuten aiemmin kerroimme, kestää Epicin yksinoikeusjakso kuusi kuukautta, jonka jälkeen peli saapuu muihinkin pelikauppoihin.

Julkistus sai tyytymättömät Steam-pelaajat liikkeelle, ja Borderlands-sarjan aiempia pelejä pommitettiin negatiivisilla arvosanoilla. PC Gamer kuitenkin kertoo, että Valve on juuri ottanut käyttöön ”aiheen vierestä” tehtyjen arvioiden filtteröinnin, ja tämä poisti tuhansia negatiivisia arvosanoja näkyvistä.

Kuten Steam Database kertoo alla olevassa twiitissä, oli Borderlands 2 ensimmäinen peli, johon uutta käytäntöä sovellettiin. Heidän mukaansa pelistä poistettiin yli 4000 arvosanaa, eli nämä arviot eivät vaikuta enää pelien keskiarvoon.

Borderlands 3 ilmestyy PC:lle, PlayStation 4:lleja Xbox Onelle 13. syyskuuta. Alkuperäinen Borderlands: Game of the Year Edition ilmestyi nykysukupolvelle remasteroituna versiona viime viikolla.