Uusimmat

Bungie erosi Activisionista – Oikeudet Destinyyn siirtyivät Bungielle

11.01.2019 16:40 Muropaketin toimitus

Bungie on kehittänyt pelejä jo kahdeksan vuoden ajan Activisionin alla, mutta studion ja julkaisijan välinen yhteiselo on ollut välillä melko riitaisaa. Nyt Bungie ja Activision ovat päättäneet erota toisistaan.

Yhteisessä tiedotteessaan Bungie ja Activision kertoivat, että Bungie saa täydet oikeudet Destiny-pelisarjaan ja jatkaa sen kehitystä itsenäisesti. Activision puolestaan jatkaa muiden omistamiensa IP:iden, kuten Call of Dutyn kehittämistä. Studio ja julkaisija aikovat kuitenkin jatkaa yhteistyötä niin, että siirtymäaika on mahdollisimman sulava eikä siitä koidu harmia Destinyn pelaajille. Pelin voi myös jatkossakin ladata Battle.netin kautta, kertoo Polygon. 

Alun perin Bungien oli määrä kehittää neljä täysimittaista Destinyä ja neljä lisäosaa vuosien 2013 ja 2020 välillä. Viivästyksien vuoksi suunnitelma ei kuitenkaan pitänyt. Siitä huolimatta Bungie kiitti Activisionia pitkästä yhteistyöstä.

Nykyään itsenäinen Bungie sai viime vuoden puolivälissä 100 miljoonan dollarin edestä rahoitusta NetEaselta. Rahojen avulla Bungie pärjää rahallisesti myös itsenäisenä studiona.