Uusimmat

Call of Dutyn bannivasara pistettiin yliteholle – jatkossa pelikielto voi pysäyttää pelit ikuisiksi ajoiksi

Kuva: © Activision

16.11.2021 10:31 Muropaketin toimitus

Activision on ottanut käyttöönsä entistä tiukemmat bannaussäännöt Call of Duty -sarjan kohdalla.

Tuoreessa päivitysviestissä yhtiö kertoo kernel-pohjaisen Ricochet-huijauksenesto-ohjelman saapuneen heti julkaisussa Call of Duty: Vanguardiin ja lisättävän joulukuussa myös Warzoneen. Päivitetyn ohjelman myötä julkaisija kertookin bannanneensa jo entistä enemmän huijareita kuin aiemmin.

Jatkossa bannaukset eivät myöskään ole mitään pieniä näpäytyksiä, vaan Activision varoittaa, että huijausyrityksistä Call of Dutyn pelailut voi loppua kokonaan – ikuisiksi ajoiksi. Tiedotteessa yhtiö nimittäin varoittaa, että turvallisuusrikkeistä kiinnijääneet saattavat saada pysyvät bannit koko pelisarjan osalta, koskien niin menneitä, nykyisiä kuin kaikkia tulevaisuudessa julkaistavia Call of Duty -pelejä.

Tällaisten bannien pistäminen käytäntöön on tosin hivenen vaikeaa, sillä käyttäjät voivat tehdä uusia tilejä sekä vaihtaa tietokonekomponentteja, jos rikkeitä lähdetään estämään raudan kautta.