Uusimmat

CD Projektin alainen GOG irtisanoi yli 10 työntekijää, lähteen mukaan pelikaupan taloustilanne on huono

26.02.2019 20:11 Muropaketin toimitus

Digitaalisten pelialustojen välinen kilpailu on kiihtynyt Epic Games Storen avatessa ovensa. GOG-pelikauppa on äskettäin irtisanonut yli kymmenen työntekijää, ja erään näistä kerrotaan todenneen, ettei GOG:lla mene taloudellisesti kovin hyvin.

Pelien digitaaliseen jakeluun keskittynyt GOG on äskettäin irtisanonut noin 12 työntekijää, uutisoi Techraptor-julkaisu.

GOG:n edustajan mukaan pelikauppa on järjestellyt eri tiimejään viime vuoden lokakuusta saakka, jonka seurauksena työvoimaa irtisanottiin noin tusinan henkilön verran. Samaan aikaan GOG on pestannut kaksi kertaa irtisanottujen verran uusia työntekijöitä, ja sillä on tällä hetkellä avoimena 20 työpaikkaa, tiedottaa yritys.

Eräs nimetön lähde, irtisanottu työntekijä, on ilmaissut GOG:n talouden olevan epävakaalla pohjalla. Lähteen mukaan irtisanottujen määrä on noin 10 prosenttia yhtiön työläisistä.

Nimetön entinen työntekijä osaa sanoa, että yrityksen taloudellinen tilanne muuttui epävarmaksi hyvin nopeasti. GOG ei ole koskaan aiemmin irtisanonut näin paljon työntekijöitä.

GOG on osa CD Projektia, joka on pelistudio CD Projekt Redin emoyhtiö. Pelitalo on kehittänyt suositun roolipelitrilogia The Witcherin, ja viimesimpänä julkaisuna sillä on ollut Thronebreaker: The Witcher Tales, joka on The Witcher -sarjan irrallinen osa. Thronebreaker on mitä luultavimmin osasyynä ongelmiin, sillä se julkaistiin pelkästään GOG:ssa huonoin myyntiluvuin.

Digitaalisten pelikauppojen välinen kilpailu on kasvanut entisestään, kun Epic Games Store lähti valtaamaan markkinoita.

Muropaketin uusimmat