Uusimmat

Kuis hurisee: Ikuri Arcade – Tampereella sykkii flipperikeidas (Checkpoint)

19.03.2015 17:24 Jukka O. Kauppinen

Ihmisellä pitää olla harrastuksia. Joillakin ne vain vievät enemmän tilaa kuin toisilla. Tamperelaiset Jussi Kahola ja Janne Toukkari päättivät kuitenkin tehdä harrastuksestaan vähän näkyvämpää ja kulttuurillisempaa, sillä he avasivat flipperipeliluolansa myös muille pelaajille. Siitä syntyi Ikuri Arcade –flipperipelihalli, joka levittää flipperikoneiden riemukasta sanomaa niin uusille kuin vanhoillekin sukupolville.

Tampereen läntisessä Ikurin kaupunginosassa toimiva Ikuri Arcade on yksityinen pelitila, joka sai alkunsa kaksikon omistamien flipperien varastona. Vuosien mittaan ajatus tilan avaamisesta muillekin kuitenkin kyti hiljalleen, ja muuttui jonkin aikaa sitten todellisuudeksi. Ikuri Arcade ei ole kuitenkaan pelihalli tai avoin tila siinä mielessä, että se olisi auki joka päivä. Ehei, paikan yksityisluonteesta johtuen siellä järjestetään peli-iltoja tiettyinä päivinä, ja niihin ilmoittaudutaan etukäteen. Ylläpitäjät kun haluavat pitää tungoksen maltillisena ja varmistaa, että kaikki pääsevät pelaamaan jonottamatta. Sopiva vierasmäärä onkin noin 25, mikä täyttyy yleensä reilusti ennen kutakin peli-iltaa.

Tähän mennessä peli-iltoja on järjestetty noin joka toinen viikko torstaisin, mutta pyyntöjen johdosta esimerkiksi 21.3. järjestetään erityinen lapsille sovitettu pelipäivä. Arki-ilta kun ei ollut välttämättä paras mahdollinen lapsiperheille, jotka haluaisivat tuoda myös juniorit tutustumaan vanhoihin kunnon pelikoneisiin.

Mikään bisneshän pelihalli ei omistajilleen ole, vaan enemmänkin rakas harrastus ja tapa levittää kunnon pelaamisen ja pelien ilosanomaa. Peli-iltojakaan ei voi jatkuvasti järjestää, sillä niiden välillä koneita pitää myös huoltaa ja korjata. Mekaaninen pelikone kun paitsi tykkää siitä, että sitä pelataan, niin myös vikaantumisesta. Isännät saavat illan mittaan fiksailla konetta jos toistakin lennosta, kun pallot jumivat tai jokin laite kehittää äkillisen pikkuvian. Se kuitenkin kuuluu asiaan, kunhan koneet vain eivät päätä kehittää jotain perusteellisempaa vikaa. Ne kun jo tuntuvat lompakossa ikävästi.

Flipperin lumo

On pelejä, pelikoneita ja sitten on flippereitä. Flipperi on iso, raskas ja fyysinen kokemus. Otetaan kunnon etunoja ja kahmaistaan koneesta kaksin käsin. Paukkeen ja värinän tuntee niin lanteissaan kuin käsissään.  Raskas kuula ammutaan kentän yläreunaan, jossa se kolisee ja sinkoilee, kunnes kuula kiitää yliääninopeudella kohti kentän alareunan kilometrin levyistä mustaa aukkoa. Saatko sen siepattua mailaan? Kyllä! Sinne se kiitää takaisin ylös, kohti ramppia.

Flipperin pelaaminen on kokonaisvaltaista nautintoa. Kuulan matkanteon ja iskeytymiset tuntee käsissään, valot välkkyvät ja ääniefektit raikuvat. Vielä huimempaa se on kunnon pelihallissa, jossa koneita on vieri vieressä ja äänimaailma raikaa ympärillä pelinistin nirvanaa.

Jo pelihallille saapuminen on tietynlainen elämys. Kuuntele itse:

 

Askellan pelihallille pitkän käytävän ja nousen portaat.

 

Ikuri Arcadeen on sullottu 21 pelikonetta, joskin koneiden määrä saattaa aina välillä vaihdella vaikkapa isompien huoltotöiden tai konekauppojen takia. Vanhimmat pelikoneet ovat 1970-luvulta, mutta uusimmat kaksi ovat molemmat vuosimallia 2014.

Koneiden ikäjakauma tarjoaakin upean näkökulman pelikoneiden tekniseen ja pelilliseen kehitykseen.  Niistä huomaa hyvin kolme tiettyä ikäkautta, joista vanhimmassa pelikoneet ovat suhteellisen rauhallisia ja pelikenttä on hyvin lähellä lasilevyä. Pelaaminen on tavallaan kaksiulotteista.

Myöhemmissä flippereissä käyttöön tuli jo digitaaliteknologiaa ja pelikentät kasvoivat syvyyttä. Niille tuli ramppeja ja gimmickkejä. Uusia flippereitä kustomoitiin vaikkapa suosittujen elokuvien ja tv-sarjojen ympärille, ja niihin rakennettiin hyvinkin yksilöllisiä ominaisuuksia. Tällä aikakaudella tietyt flipperisuunnittelijat erottuivat ideoillaan ja pelattavuusratkaisuillaan. Jotkut tosin menivät liiankin pitkälle, ja peleistä saattoi tulla turhankin monimutkaisia ja epäselviä hirmuja, joissa ramppeja ja värkkejä riitti monella tasolla. Mutta se oli sen ajan designia. Uudemman polven ja nykyaikaa lähentelevät flipperit ovat sitten jo vähän selkeämpiä, mutta niissä käytetään enemmän digitekniikkaa. Pinball 2000 –järjestelmissä flipperissä saattaa olla myös ihan videopelimäisiä ratkaisuja ja digitaalisia minipelejä.

Niihin verrattuna viimevuotinen Iron Man –flipperi on hyvin, hyvin erilainen. Se on valoisa, kirkas, vauhdikas ja suoraviivainen – ja hillittömän hyvä.

Oikeissa flippereissä viehättää sekin, että kunnon pelihallissa koettuna huomaa nopeasti kuinka pelikoneet eroavat ihan mailojensakin tuntumalta. On muuten hämmästyttävän valtavia eroja. Jokin flipperi tuntuu sormissa rajulta ja aggressiiviselta, jokin taas suorastaan hellii kuulaa ja lähettää sen takaisin ylös hempeällä rakkaussysäyksellä.

Niin. Siksi flipperi on laite, joka kannattaa käydä kokeilemassa oikeana, isona ja äänekkäänä laitteena.

Ikuri Arcade sijaitsee Tampereella Ikurin kaupunginosassa. Peli-illoista tiedotetaan pelihallin www-, Facebook- ja Twitter-sivuilla ja niihin ilmoittaudutaan sähköpostitse. Peli-iltaman hinnat ovat siinä 7-10 euron luokkaa ja pelit ovat koko iltaman ajan vapaasti pelattavissa.

 

Suomalaisia flipperihalleja löytää muuten myös mm. Kouvolasta (Flipperiseura Hopeakuula), Helsingistä (Extraball) ja Orivedeltä (Pelihelvetti Pelihalli).

 

Jussi Kahola ja Janne Toukkari kertovat haastattelussa pelihallinsa synnystä. © Checkpoint 2015

Haastattelu: Jukka O. Kauppinen

Kuvaus: Heikki Takala

 

Pelihallimeininkiä. © Checkpoint 2015

 

Lisätietoja:

 

 

Lisää aiheesta

Flipperiherkkuja: Addams Family ja Starship Troopers Pinball Arcadeen

Gottlieb Pinball Classics (PS2, Wii)

Pinball Arcade (multi)

Pinball Dreaming: DICEn klassinen flipperi uudessa iskussa

Pinball Dreaming: Pinball Dreams (iPhone/iPod)

Pinball Hall of Fame – flipperimuseo Las Vegasissa

Vielä parempaa YouTubea – muinaisten flipperien promovideoita

Wiikon wanha: Pinball Dreams

Williams Pinball Classics (PS3, Wii, Xbox 360)

 

Muropaketin uusimmat