Uusimmat

Crusader Kings -kehittäjä Paradox Interactivea syytetään alaisten kaltoinkohtelusta – “Emme voi korjata tilannetta välittömästi”, vastasi yhtiö

06.09.2021 22:01 Muropaketin toimitus

Paradox Interactive on liittynyt niiden pelialan yritysten joukkoon, joita syytetään järjestelmällisestä syrjinnästä.

Ruotsalaista Paradox Interactive -yhtiötä syytetään alaisten epäammattimaisesta kohtelusta, kertoo Eurogamer-sivusto. Paradox tunnetaan esimerkiksi Crusader Kings -peleistä.

Erään ammattiliiton tekemän kyselyn mukaan noin puolet Paradoxin 133 alaisesta on kokenut huonoa kohtelua. Ongelmat liittyvät kiusaamiseen ja sukupuoleen liittyvään syrjintään.

69 prosenttia kyselyyn vastanneista naisista kertoivat joutuneensa loukkaavan käytöksen kohteeksi. Vastaava luku miehillä oli 33 prosenttia. Ammattiliitto tiivisti kyselyn tulokset sanomalla, että loukkaava kohtelu on järjestelmällistä ja aivan liian yleinen ongelma Paradoxilla.

“Johtoportaaseen kuuluvia syyllisiä suojellaan, jonka seurauksena yhtiössä ei keskustella syrjinnästä”, ammattiliitto kertoi.

Kyselyn tulokset kerrottiin Paradoxin henkilöstöhallinnalle ja toimitusjohtaja Ebba Ljungerudille viime maanantaina. Yhtiön alaiset saivat kuulla tuloksista viime keskiviikkona. Ljungerud erosi tehtävästään samana päivänä. Syyksi ilmoitettiin erimielisyydet siitä, millainen on yhtiön strategia tulevaisuudessa.

Uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin Fredrik Wester, joka on aiemmin toiminut samassa tehtävässä. Wester kertoi, ettei asia johdu kyselyn tuloksista.

“Olemme tietoisia kyselystä, eivätkä sen tulokset ole tyydyttäviä. Johtajat haluavat toimia sen eteen, että kyselyyn liittyviin asioihin reagoidaan. Emme voi tehdä välittömiä muutoksia toimintaamme, sillä kysely on epävirallinen”, kertoi Paradox tiedotteessa.

LUE MYÖS: World of Warcraft -pomo irtisanottiin – Ihannoi sarjaraiskaajaa, seksuaalista häirintää katsottiin pitkään sormien läpi

Paradox mainitsi lisäksi, että Paradox on hyvin kiireinen toimitusjohtajan vaihtamiseen liittyvien seikkojen takia. Paradox painotti kyselyn epävirallisuutta useaan otteeseen, ja kertoi ryhtyneensä tutkimaan asiaa sisäisesti.

Monet pelialan suuret toimijat ovat olleet viime aikoina samanlaisten syytösten kohteena. Tällaisia yhtiöitä ovat esimerkiksi Activision Blizzard, Ubisoft ja Riot Games.