Uusimmat

Crysis Remasteredin julkaisu myöhästyy

02.07.2020 08:58 Muropaketin toimitus

Crytek on tiedottanut Crysiksen virallisen Twitter-kanavan kautta, että Crysiksen remasterointia saadaan odottaa vielä pidemmälle tulevaisuuteen.

Crysis Remasteredille ei koskaan paljastettu virallista julkaisupäivämäärää, mutta huhujen mukaan sen olisi pitänyt ilmestyä heinäkuun 23. päivänä. Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan, sillä Crytekin mukaan pelin julkaisua joudutaan siirtämään ainakin muutamalla viikolla eteenpäin. Näin pelin voi odottaa ilmestyvän todennäköisesti elokuun lopulla tai syyskuussa.

Crytek-studio on tuomassa takavuosien hittipelin PC:n lisäksi myös PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja Nintendo Switchille. Crysis Remastered pitää sisällään täysin uudistetut grafiikat, kuten esimerkiksi säteenseurantaa. Crysis julkaistiin alkujaan PC:lle vuonna 2007, ja peli tunnetaan siitä, että se vaati tietokoneilta valtavia tehoja. Sen kimppuun ei päässyt silloin kuin aivan huippukoneilla.

Muropaketin uusimmat