Uusimmat

Crytekin kehuttu hirviöjahti Hunt: Showdown sai virallisen julkaisupäivän – saapuu kaikille alustoille syksyllä

04.07.2019 14:50 Muropaketin toimitus

Crytekin omaperäinen moninpeli Hunt: Showdown siirtyy varhaisversiosta viralliseen julkaisuun ja rantautuu samalla myös PlayStation 4:lle.

Cryengine-pelimooottorista tunnetun Crytekin kehittämä Hunt: Showdown herätti huomiota jo alkuvuodesta 2018, jolloin pelin early access -versio sai myös Muropaketin arviossa rutkasti kehuja osakseen. Sittemmin peli on rantaunut myös Xbox Preview -ohjelmaan, ja nyt se on Comic Bookin mukaan saamassa viimein myös virallisen julkaisunsa.

Kuten alla olevasta twiitistä käy ilmi, ovat kehittäjät paljastaneet Hunt: Showdownin ilmestyvän PC:lle ja Xbox Onelle täysversiona 27. elokuuta. Lisäksi peli saapuu myös PlayStation 4:lle myöhemmin tänä vuonna.

Hunt: Showdown on omaperäinen yhdistelmä battle royale -tyylistä PvP-kamppailua ja hirviönmetsästystä historiallisissa, synkissä maisemissa. Alkuaikojen jälkeen peli on saanut valtavasti uutta sisältöä, kuten uuden kartan, uuden bossin ja uusia aseita. Lisäksi virallisen julkaisun voisi ennustaa lisäävän pelisisältöä entisestään, mutta tästä ei ole vielä julkistettu lisätietoja.

Hunt: Showdownin Xbox-trailerin näet alta.