Uusimmat

Death Stranding Director’s Cut tukee PS4-version tallennuksia, mutta ilkikurisen mutkan kautta

24.09.2021 10:26 Muropaketin toimitus

Kojima Productionsin PS5:lle tänään julkaistun Death Stranding Director’s Cutin tallennuksensiirto on hieman omintakeinen.

PlayStation 5:lle ensimmäistä kertaa saapuvaan peliin voi tuoda vanhat tallennukset pelin PS4-versiosta ja jatkaa siitä, mutta kyseinen ominaisuus ei toimi kuitenkaan niin kuin voisi kuvitella. Pelin valikossa on kyllä mahdollisuus tallennusten siirrolle PS5-versioon, mutta sitä ei voi valita – heti.

Kotaku uutisoi, että sen sijaan pelaajien täytyy kirjaimellisesti kuljettaa pelitallennus uudelle alustalle käynnistämällä Death Strandingin PS4-versio ja suorittamalla paketin kuljetus pelin päähenkilö Sam Bridgesillä. Vasta kun paketti on toimitettu onnistuneesti perille, aukeaa mahdollisuus siirtää PS4 tallennus PS5:lle.

Pelin luonut Hideo Kojima tunnetaan eriskummallisista ratkaisuistaan peleistä, joten omintakeinen tallennuksensiirto kuuluu vain osaksi miehen repertuaaria. Hänen aiemmissa peleissään hahmot ovat muun muassa pyytäneet sammuttamaan konsolin sekä vaihtamaan ohjaimen paikkaa, jotta eteneminen olisi mahdollista.

Death Stranding Director’s Cut julkaistiin tänään.

Lue myös: Arvostelu: Death Stranding on mestariteos – Hideo Kojiman uusi videopeli ylittää kaikki odotukset

Muropaketin uusimmat