Uusimmat

Death Strandingin tajuaa pelattuaan 4-5 tuntia, kertoo PS4-kehittäjä

11.12.2017 09:26 Muropaketin toimitus

Hideo Kojiman tekeillä oleva peli on jo pelattavissa, ja PlayStation-kehittäjä Mark Cernyn mukaan siinä on lopulta jotain järkeäkin.

Kuten kerroimme perjantaina, ja sai Hideo Kojiman odotettu Death Stranding -peli viime viikolla uuden trailerin. Metal Gear -sarjan kehittäjälle tyypilliseen tapaan traileri herätti kuitenkin vain enemmän uusia kysymyksiä, eikä pelin tarinasta paljastettu oikein mitään. Myöskään varsinaista pelikuvaa ei Death Strandingista ole vielä nähty.

Ilmeisesti Death Stranding on kuitenkin jo pelattavissa, ja siinä on jopa jotain järkeä. PlayStation 4 -konsolin pääsuunnitelija Mark Cerny on GameSpotin mukaan kertonut pelanneensa peliä, ja että peli tarinaa alkaa tajuta pelattuaan 4-5 tuntia.

Hideo Kojiman itsensä kerrotaan myös paljastaneen, että uudessa trailerissa näkyvä vedenalainen kohtaus on jo pelattavissa studion sisäisesti. Mitään virallista aikataulua pelin julkaisulla ei ole, mutta Kojima on vihjaillut pelin ilmestymisestä vuonna 2018.

Death Strandingin tiedetään olevan avoimen maailman toimintapeli, ja sitä kehitetään PlayStation 4:lle. Peliä tähdittävät Norman Reedus, Mads Mikkelsen ja Guillermo del Toro.