Uusimmat

Destiny 2: Beyond Lightin uudet hahmoluokat esiteltiin viimein kunnolla Gamescom 2020

27.08.2020 23:26 Muropaketin toimitus

Bungie julkaisi Gamescom 2020:n avaustapahtumassa uuden trailerin Destiny 2:n Beyond Light -laajennuksesta, jonka myötä tulevat uudet hahmoluokat esiteltiin viimein kunnolla.

Trailerilla nähdään pimeän Stasis-elementin ympärille rakennetut kyvyt kullekin hahmoluokalle, jotka saavat sen myötä uutta variaatiota taistelukentälle. Warlock muuntuu pimeyden kautta shadebinderiksi, joka pystyy jäädyttämään ja hidastamaan viholliset, hunter puolestaan revenantiksi, joka heittää vihollisiin hakeutuvan sirpin, ja titaanin behemoth-taidot iskevät maata pitkin eteneviä jäädyttäviä paineaaltoja.

Uusien kykyjen luvataan olevan myös entistä kustomoitavampia verrattuna pelin nykyisiin elementteihin, minkä pitäisi lisätä hahmojen välistä variaatiota entisestään. Laajennuksen kotisivuilla uusien voimien kerrotaankin pyörivän nimenomaan jäädyttämisen, hidastuksen ja sirpaloitumisen ympärillä. Näistä nähdään vilauksia myös tuoreella trailerilla.

Perusteelliset esittelyt luvataan hahmoluokkakohtaisesti ensi kuun alusta. 1. syyskuuta esittelyvuoron saa warlock, 3. syyskuuta titan ja 8. syyskuuta hunter.

Destiny 2: Beyond Light julkaistaan 10. marraskuuta.

Muropaketin uusimmat